Viisi vinkkiä talvi-iholle ja hiuksille

Sisältää PR-tuotteita*

Talvesta saatiin Helsingissäkin viime viikolla jo esimakua ensilumen sadeltua. Talvi on tunnetusti kova iholle ja hiuksille. Onneksi on tuotteita, joilla talvisään ja kuivan sisäilman rasittamaa ihoa ja hiuksia voi auttaa lestämään talven rasituksia paremmin.


japanilainen_kosmetiikka
Olen ostanut ensimmäisestä Japanin reissusta lähtien ostanut Aasian matkoilta japanilaista kosmetiikkaa ja ihastunut etenkin japanilasiin kosteusmaitoihin. Helsingin Mujin avauduttua kävin ostamassa pullollisen Mujin kosteuttavaa "maitoa" käytettyäni loppuun Singaporesta ostamani pullollisen.

Hiostavan kuumalla ilmalla kevyt maitomainen kosteutus saattaa riittää sellaisenaan aurinkovoiteen kanssa, mutta talvella käytän kosteutta janoavalle iholleni kosteusmaitoa ensimmäisenä askeleena kosteutusrutiinissa, sitä levitän ensimmäisenä puhdistetuille kasvoille. Tippa kosteusmaitoa valmistelee ihoa; seerumi, silmänympärysvoide sekä kosteusvoide imeytyvät paremmin. Mujilla kosteusmaitoa on kevyenä, kosteuttavana ja tehokosteuttavana versiona.



ihonhoito, kasvoöljy

Talvella saatan yövoiteen sijasta käyttää kasvoöljyä, usein myös lisään päivävoiteeseen tipan tai kaksi öljyä. Nyt käytössä on Yliopiston Apteekin kotimaisen luonnonkosmetiikkasarja YA naturaen kuivan ihon nopeasti imeytyvä kasvoöljy*. Se on sekoitus luomutyrniöljyä, ruusunmarjan-, mustaherukan- ja puolukansiemenöljyä sekä manteliöljyä, jotka lisäävät ihon kimmoisuutta. Öljycocktailissa on myös antioksidanttisia auringonkukan- ja jojobansiemenöljyjä, ne suojaavat ihoa. Öljy on vegaaninen ja Ecocert Cosmos Organic -sertifioitu.



huulet, ihonhoito

Yhdysvaltalaisen medikaalisen tason iS Clinicalin tuotteet ovat nyt rantautuneet Suomeen. Hoitoloissa ja lääkäriasemilla myytävän sarjan ylellinen, mutta tehokas Lip Polish Duo* hoitaa huulten karkeaa ja kuivaa ihoa auttaen palauttamaan nuorekkaan sävyn ja rakenteen ikääntyvillekin huulille.


Lip polish on hellävarainen, kosteuttava ja hoitava C-  ja E-vitamiineja sisältävä kuorinta huulille. Kuorinnan jälkeen huulille voi levittää iS Clinicalin erittäin kosteuttavaa Youth Lip Elixiriä, joka hoitaa, pehmentää ja täyteläistää huulia. Youth Lip Elixirissä on puhtaita kasviuutteita ja antioksidantteja sekä hyalyronihappoa sekä shea- ja kaakaovoita.


hiustenhoito, ravintolisä

Hiusten, ihon ja kynsien hyvinvointia voi tukea myös sisäisesti. Evonia Super Silica* piihappo-kollageeni-biotiinitabletti ravintolisä tukee hiusten, kynsien ja ihon rakennetta sekä kestävyyttä. Tabletit vahvistavat hiuksia ja kynsiä, sekä siloittavat ja kiinteyttävät ihoa.


hiustenhoito





Hiuspohjani reagoi ärsyyntymällä ja kutiamalla sekä stressiin että kuiviin talvikeleihin. Tänä syksynä on ollut melkoisen stressaava tahti päällä -ja toden totta, päänahkaa alkoi heti kutittelemaan. Testiin saamani Mark Birchin shampoo ja hoitoaine tulivatkin oivalliseen ajankohtaan rauhoittamaan päänahkaani. 


Hiustenlähtöongelmien ja hiuspohjan häiriöihin erikoistunueen trikologi Mark Birchin  hiustenhoitosarja lanseerattiin äskettäin Suomessa. Sarjassa on tuotteita erilaisiin hiupohjan ja hiusten vakavienkin ongelmien hoitoon. Mark on tullut kuuluisaksi saavuttaessaan erinomaisia tuloksia vakavienkin hiustenlähtötapausten sekä hiuspohjan häiriöiden hoidossa.


Kosteuttava, antibakteerinen ja anti age-vaikutteinen ja hiustenlähtöä ehkäisevä R&B Antioxidant Shampoo rauhoittaa ärtynyttä hiuspohjaa ja poistaa hilsettä.


Antioksidanttinen RX antioxidant-hoitoaine sisältää soija- ja vehnänalkioöljyjä sekä antioksidanttista rosmariiniuuttetta. Hiukset jäävät pehmeiksi, ilmaviksi ja vahvoiksi.


talvivaatteet

Loppuun yksi pukeutumisvinkki; kashmir-pipoon kannattaa satsata. Mieluummin yksi laadukas beanie kuin tusina pilliintyvää akryylipipoa. Kashmirista valmistetut toki maksavat enemmän kuin keinokuituiset, mutta eivät latista ja sähköistä hiuksia läheskään samalla tavalla. Lisäksi kashmirpipo on kevyt, mutta lämmittävä. Cosin, Zaran ja HM Premiumin kashmirit ovat osoittautuneet edullisimmiksi, mutta ainakin minull käytössä talvesta toiseen kestäväksi.

Huomaatko sinä ihon- ja hiustenhoidon tarpeiden muuttuvan vuodenaikojen mukaan?

12 kommenttia :

  1. Iho joutuu kyllä pimeinä talvikuukausina koville. Vielä en ole huomannut mitään dramaattisia muutoksia mutta kun pakkaset ja lumisateet alkavat oma ihoni kuivuu. Silloin on siirryttävä enemmän ravitseviin tuotteisiin. Hiusten suhteen talvi on myös haasteellista aikaa kun pitkä tukka helposti sähköistyy huivien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan keskkuslämmityskausi riittää minulle, iho alkaa kuivua.

      Poista
  2. Iho on niin kuiva ja päänahka myös, että nyt kyllä tarvitaan kaikki kosteutus avuksi. Olen jo vähentänyt hiusten pesun kahteen kertaan viikossa ja käytän myös öljyhoitoja, näin ei päänahka kutise enää.
    Kivoja vinkkejä olet tähän koonnut. Mukavaa iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mark Birch suositteli päivittäistä pesua, mutta itsekin pesen 2-3 kertaa viikossa ja se riittää hyvin.

      Poista
  3. Juu kyllä, iho on kuivempi ja päänahka oirehtii enemmän talvella. Ihana kuva taas susta, niin raikas, olet kyllä kuvauksellinen. <3 Mielenkiintoisia tuotteita ja ihan kaikki uusia mulle. Kivaa viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  4. Vielä on ollut sen verran kosteaa ulkona, ettei ole tarvinnut turvautua kaikista ravitsevimpiin tuotteisiin. Aloin kyllä jo syömään omegoita ja vahvaa D-vitamiinia vitamiinien turvaamiseksi ja suihkugeeli on vaihdettu ihoa hoitavampaan versioon. Olen nyt pari kertaa pessyt hiukset tuolla Mark Birchin antioksidanttishampoolla ja hiuspohja pysyy kauemmin puhtaan raikkaana, tervaisesta tuoksusta tulee hauskasti mieleen mökkisauna ja kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin, että tuoksussa piti olla rosmariinia ja muita yrttejä mutta sampoossa on tosiaan selvän tervainen tuoksu. Raikas ja hellästi pesevä joka tapauksessa.

      Poista
  5. Ilmojen kylmenemisen sekä lämpötilaerojen aiheuttaman ihon kuivumisen kasvojen lisäksi huomaa kropassa. Sääret ja jalkapohjatkin kuivuvat silmissä. Nuo hoitovedet tai -maito on oiva keino saada lisäkosteutta kasvoille. Täytyykin käydä katsastamassa tuo kun pääsen Mujiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvomaidot ovat Japaniin lahja meille, tuo Mujin on hyvä kun se on monia muita merkkejä aavistuksen paksumpaa ja helpompi levittää kuin aivan vesimäiset versiot.

      Poista
  6. Kiitos näistä vinkeistä. Ja tuo pipo-idea pitää laittaa korvan taakse. Minulla on villa- ja kashmirhuiveja, ja ovat kyllä ihanaa materiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kashmirhuivit ovat ihanan keveitä, mutta lämpimiä samoin pipot. Pysyy hyvin lämpimänä, mutta hiuksetkaan eivät sähköisty.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.