Limejuustokakkua pääsiäiseksi

Pääsiäisateria on usein aika raskas, lammaspaistin jälkeen jälkiruoaksi tekee mieli jotain raikkaan kirpeää. Limejuustokakku on raikkaan kepeän makuinen päätös pääsiäisaterialle.

Nyt kun pääsiäistä vietetään pienemmällä joukolla, reseptin voi puolittaa jos kotoa löytyy pienempi vuoka. Kakku säilyy myös hyvin useamman päivän, joten siitä voi riittää useamman päivän jälkiruoaksi.

juustokakku, sitruunakakku, moussetorttu

moussekakku, juustokakku

juustokakku, moussekakku




Limejuustokakku


Pohja

5 dl riisimuroja
50 g maitosuklaata

Paloittele ja sulata suklaa. Sekoita sula suklaa murojen joukkoon. Voit murskata murot tai antaa niiden olla kokonaisina. Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla ja levitä riisisuklaaseos ohuelti vuoan pohjalle. Nosta vuoka täytteen tekemisen ajaksi jääkaappiin.

Täyte

5 liivatetta
2 munaa
1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 limen raastettu kuori
2 1/2 limen puristettu mehu

Liota liivatteita kylmässä vedessä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa vispikerma. Yhdistä muna- ja kermavaahdot, taittele lastalla joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja limen kuori.

Kuumenna limen mehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada hieman jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte muropohjan päälle, tasoita täyte lastalla ja kopauttamalla vuokaa kevyesti pöytää vasten. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Koristele suklaamakeisilla.

Mitä aiot tarjota pääsiäisen pyhinä jälkiruoaksi?




8 kommenttia :

  1. Empä olekaan koskaan kokeillut tuollaista pohjaa, mutta uskon, että toimii hyvin tälläisen hyydytetyn massan kanssa. Kovasti houkuttaa nyt tehdä tätä vai tekisinkö sittenkin pashaa? Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pashaa tuli meille anoppilasta tuliaisena. Niin hyvää! Mies vei ruokakassit pihalle ja nouti pihalle jätetyn pashan ja baban.

      Poista
  2. Oi miten herkullisen ja oikeastaan suloisen ja kauniinkin näköinen kakku! Vielä en ole miettinyt jälkkäreitä, mutta jotain sitä pitää keksiä. Mies haluaisi aina kuppikakkusia ja poika vohveleita, kun minä taas tekisin jotain vähän "hienompaa".
    Herkullista iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätä perhe, saavat vielä jonkin uuden suosikkiherkun!

      Poista
  3. Tää ois ihanaa, sillä sama kuin siellä, rakastan limeä ja sitruunaa kaikessa. <3 Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaan ohella kaikki sitruksinen on myös minun suosikkiani!

      Poista
  4. Onpas herkullisen näköinen pääsiäisherkku! Saa nähdä mitä meillä syödään pääsiäisenä jälkiruokana tai kahvin kanssa. Vielä hakusessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pashaa anoppilan terveisinä ja suklaamunia jotka täytän suklaamoussella

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.