Viisi viikon varrelta

Monien viettäessä viime viikolla syyslomaa olin tiiviisti töissä. Muun muassa uusi, iso työprojekti on pitänyt kiireisenä, mutta kevään osittaisen lomautuksen jälkeen olen iloinen, että töitä riittää. Blogillekin on jäänyt vähemmän aikaa.


L'Oreal Age Perfect huulipunat




L'Oreal age perfect huulipunaSaatuja PR-näytteitä

Olen jatkanut huulipunakokeilujani mukavuusalueeni ulkopuolella. Sain testiin L'Oreal Age Perfect-sarjan meikkejä, sarja on tehty etenkin aikuisen naisen ihon tarpeet huomioiden. Mukana oli huulipunia jotka ovat värikkäämpiä kuin yleensä käyttämäni neutraalit sävyt. Sarjan huulipunissa on kuitenkin sydän, joka kosteuttaa ja pehmentää huulia ja värit levittyvät kauniin kuulaina. Puikossa aika räväkän näköinen vaaleanpunainenkin Luminous Pink levittyy kuulaana ja imartelevan sävyisenä huulille. Sitä ja normaaliin väriskaalaani kuuluvaa ruskeaa Bright Moka olen käyttänäyt näistä eniten. Kun meillä kaikilla omat värit haalenevat iän myötä, eikä iho ole enää yhtä täydellisen sileä kuin nuorempana kannattaa käydä omat meikkiväritkin uudestaan läpi, pehmemmät sävyt ja kuulaammat koostumukset sopivat usein paremmin. Kaikki nuorempana sopineet värit eivät enää ole ehkä yhtä imartelevia kuin aiemmin.


L'Oreal Age Perfect meikivoiteet


L'Oreal Age Perfect poskipuna

Päivittäisessä käytössä ovat olleet myös sarjan meikkivoiteet. Suosin yleensä hyvin kevyitä meikkipohjia, joten olen käyttänyt etenkin kevyttä, kosteuttavaa seerumia sisältävää Age Perfect BB Cover -BB-voidetta. Se tasoittaa ihon sävyä antaen kauniin kuulaan luonnollisen lopputuloksen.

Heleyttävä meikkivoide Age Perfect Radiant foundation on suunniteltu ikääntyvälle iholle. Vaikka  tämä meikkivoide on peittävämpi kuin BB-voide, se levittyy myös ohuesti häivyttäen juonteita ja peittäen pieniä kauneusvirheitä pakkautumatta kuitenkaan juonteisiin. 

Sarjan poskipuna levittyy kauniisti, sävy 101 rosewood antaa raikkautta ja heleyttä ilmeeseen. L'Orealin mainoskuvissa vuosia esiintyneen Jane Fondan luottomeikkaaja on jossain lukemassani haastattelussa nimenomaan suositellut poskipunaa must-tuotteena aikuisten naisten meikkiin, sillä saa kasvoille muotoa ja kohotusta ilman veistä. 

L'Oreal Age Perfect ripsiväri ja kulmakynät
L'Oreal age perfect kosmetiikka



Herkillekin silmille sopiva Age Perfect-sarjan mascara tuuheuttaa ripset upeasti, se sisältää hoitavia keramideja ja jojobaöljyä. Kulmakynissä on hyvät, hieman harmaaseen taittavat sävyt. Kulmakynäni sävyssä ei saa olla ollenkaan punaista, maantien sävy sointuu parhaiten omoien kulmien sävyyn antaen niille tuuheamman ulkonäön. Koko sunnuntaipäivän luonnollinen meikki on tehty Age Perfect-meikeillä.


Lounaspöytä anopilassa

Lounaspöytä anopilassa

Tarmo-koira

lammaslaidun

L'Oreal age perfect huulipuna


Huulipuna pysyi hyvin huulilla koko päivän maalla sunnuntaina ulkoilun, syömisen ja päiväunienkin ajan.




granaattiomena on terveyspommi

Granaattiomana on taas sesongissa, herkullisia hedelmiä on saanut jopa alle 2€/kilo. Herkullisen maun lisäksi granaattiomenat ovat varsinaisia terveyspommeja. Ne ovat täynnä antioksidanttien fytokemikaaleja, C-vitamiineja ja kuituja, ne eivät sisällä rasvaa ja niissä on vähän sokeria.

Granaattiomenine ainoa huono puoli on niiden kuoriminen, ei onnistu minulta koskaan ilman roiskeita, vaikka kuorinkin ne aina tiskialtaassa. Kuorin pari päivää sitten pari granaattiomenaa illalla. Hämmästelin hampaita pestessäni kuinka toinen poskeni oli oudon punalaikullinen ja mietin oliko iholle noussut joku outo ihottuma illan aikana. Tarkemmin tutkittuani tajusin punaisen olevan granaattiomenan mehua. Ehkä se oli vain hyväksi iholle, käytetäänhän granaattiomenaa myös kosmetiikassa.


Didrichsedn Van Goch-näyttely

Viikon taidevinkki on Vincent van Goghin näyttely Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa. Tie taiteilijaksi jatkuu 31.1.2021 asti, näyttely esittelee valikoiman hollantilaisesta Kröller-Müller-museosta lainattuja piirustuksia Van Goghin uran alkuvaiheilta sekä kaksi öljyvärityötä myöhemmältä ajalta. Museossa käy museokortti.

Didrichsenin taidemuseo Kuusilahdenkuja 1, Helsinki





eromangan lihapiirakat



Lihapiirakoistaan kuulu Eromangan leipomo Kaartinkaupungissa oli jo lopettamassa, mutta sai viime metreillä uudet omistajat. Lihapiirakat ja muut tuotteet valmistetaan vanhoilla resepteillä. En ollut Eromangan (tia kenenkään muunkaan valmistajan) lihapiirakoita syönyt vuosiin, mutta Siippa kävi ian kannatuksenkin vuoksi hakemassa meille piirakat, jotka maistuivat salaatin kera.

Mitä sinun viime viikkoihisi on kuulunut? Oletko pitänyt syyslomaa?

6 kommenttia :

  1. Vitsi, että on kaunis tuo meikki ja sinä, ja tuo huulipuna sopii sulle mielettömän hyvin. Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nyt alkoi kyllä kiinnostaa varsinkin nuo huulipunat, itse olen ollut vannoutunut lumenen cc voiteen käyttäjä,Ihania kuvia jälleen kerran ja vesi tuli kielelle.

    VastaaPoista
  3. En ollut syyslomalla minäkään, vaan töissä paahdoin, muut tiimiläiset lomaili :) Upeasti sopii sinulle tuon punan sävy ja ripset näyttävät myös erityisen hyviltä.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  4. Syyslomat ovat jääneet viikonlopuille tänä vuonna ja nyt sitten vähän pidempi viikonvaihde mökkilomalla - akkuja ladaten! Upean näköisiä uutuusmeikkejä ja kiinnostaa kovasti tuo kuulautta tuova huulipuna. Oi mitkä lihikset kuvassa, en ole tuon leipomon versioita koskaan maistanutkaan. Vincent Van Gogh on kyllä yksi kiinnostavimmista taitelijoista. Katsoin hänen elämästä kertovat, käsinmaalatun animaatioelokuvan viimeksi lentokoneessa matkalla Thaimaahan - mielenkiintoinen elämä ja mikä koituikaan hänen kohtaloksensa, siitä ei taida olla ihan tarkkaa tietoa. Kauniin syksyistä viikonloppua & valonpilkahduksia!

    VastaaPoista
  5. Kivan värisiä nuo huulipunat! Ja ihana Tarmo ja lampaat <3 Itselläni ollut töissä myös melko haipakkaa kaksi viimeistä viikkoa. Lisäksi etäyhteys päätti yhtenä päivänä juuri kun alkoi Teams-palaveri tökki. Onneksi pääsin kännykällä mukaan kokoukseen. Pitääkin muistaa ostaa granaattiomenoita. Minulla on yhden granaattiomena kuorimisen jälkeen ollut keittiön kaapit ovet punaisissa pisteissä :D

    VastaaPoista
  6. Nämä on niin upeat meikit ja ihanaa, että ne tuli testiin. Ripsari ja meikkivoiteet ihan parhautta. <3 Miten kauniita tunnelmia ja teidän anoppila. <3

    Sydämellistä uutta viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.