Ystävänpäivän ulkoilmajuhlat

*Sisältää saatuja tuotteita/Juomavinkki


 Sydämellistä ystävänpäivää!


Eilen otimme jo varaslähdön ystävänpäivään ja menimme ystävien pihalle grillailemaan. 


Lumikyltti





Pahin pakkanen oli onneksi lauhtunut, mutta oli silti vielä 34 astetta kylmempää kuin viime kesän hehkuvan kuumissa juhannusjuhlissa samassa pihapiirissä. tällä kertaa ei pulahdeltu uima-altaaseen viilentymään, vedinkin päälle lämmintä kerroksittain ja hyvin pärjättiin "kesäkeittiössä" talvisessa päivässä.


Zonin roseprosecco




Grillailimme kamado-grillissä sekä lohta että possua. Lohen kanssa maistui *Zonin prosecco rose. Isäntämme on italialaisen automuotoilun ystävä, joten italialaisen Pininfarinan muotoilema pullo oli nappivalinta jo pullonsa puolesta. Pininfarinahan tunnetaan mm. Ferrarien suunnittelusta. Uusi roseeprosecco yhdistää kaksi megatrendiä, roseen ja kuohuviinin.



Pihakoriste



Uima-allas oli jäässä ja puutarha lumen peitossa, mutta viihdyimme hyvin. 




Ulkovalot

Tunnelmavalot

Ulkovalot

Kesäkeittiö

En ole ketään ystäviä nähnyt kuin todella harvakseltaa kuluneena vuonna. Olipa ihanaa nähdä pitkästä aikaa!

Käsintehdyt kengät


P. S. Katsokaa kuinka upeat kengät ystäväperheen poika, nuori suutarinalku oli tehnyt käsin! 




7 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ❤ Ulkoilmajuhlat ovat kiva idea. Postauksesi lopussa on kyllä helmi - ystäväperheesi pojan käsin tekemät kengät! 🧡
    Hyvää ystävänpäivää sinulle kaikille ulkoimajuhlissa olleille!

    VastaaPoista
  2. ❤️ Ihanaa ystävänpäivää! ❤️

    && Upeita kuvia!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Onpa kertakaikkisen upeat kengät!
    Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  4. Hyvää ystävänpäivän iltaa, Tuuli! Ihana idea viettää päivää ulkona - vaikka minä olen sellainen vilukissa, että taidan odotella hieman leudompia kelejä;)
    Mutta kyllä - ulkoilmajuhlat järjestän heti, kun säät ovat lämpimämpiä - ystäviä ei ole todellakaan tullut nähtyä kasvokkain ihan liian pitkään aikaan!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja kengät. Myöhästynyt ystävänpäivä tervehdys <3

    VastaaPoista
  6. Kivasti järkätyt juhlat ajan henkeen - turvallista & silti juhlava tunnelma!
    Upeat nuo kengät!

    VastaaPoista
  7. Ihan mieletön idea ja ulkona ruoka maistuu vielä paremmalta. Facen puolella olikin ihan mieletön kuva, jossa Klasun ilme oli korvaamaton, jossa kantaa onnellisena ruoka-annosta.

    Ihanaa keskiviikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.