Vanhanajan herukkakakku

Viime viikolla poimin anoppilassa mustaherukoita. Vanhoihin pensaisiin oli  yllättäen tullut enemmän marjoja kuin aikoin, välillä kahdesta pensaasta on saanut hädin tuskin muutaman desilitran marjoja. 

Marjojen poimiminen oli pakko lopettaa kesken, sillä jouduin mäkäräishyökkäyksen kohteeksi. Olen hyttysten ja mäkäräisten pistoksille melkoisen allerginen, nytkin jalkoihini nousi useampi kämmenen kokoinen, kuumottava ja kova paukaman. Marjat taitaisi saada helpommalla kaupasta.

Osa marjoista oli vielä kypsymättäkin, osan pakastin ja osan käytin tähän herkulliseen pikku herukkakakkuun. Tein kakun pienempään vuokaan kuin reseptissä ja puolitin taikinan sekä marjojen määrän.

Anoppini sanoin "hienostuneen makuiseen" kakkuun voi käyttää myös pakastemarjoja ja vaihtaa herukat vaikka vadelmiin. Ensi vuonna taidan kokeilla karviaisia.


vanhanajan herukkakakku


vanhanajan herukkakakku

Keikauskakku mustaherukat

Mustaviinimarjakakku







Vadelmakeikauskakku

5 dl mustaherukoita

400 g sokeria

200 g voita, pehmennettynä

2 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta

1 vaniljatangon siemenet

3 munaa

300 g jauhoja siivilöitynä

1½ tl leivinjauhetta, siivilöitynä

½ tl leivinsoodaa, siivilöitynä

60 g mantelijauhetta

2,5 dl maustamatona jugurttia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Levitä herukat kevyesti voideltuun 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Ripottele 100g sokeria vadelmien pinnalle. Laita voi, loput sokerista, sitruunan kuori ja vaniljan siemenet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella  8-10 minuuttia,  kunnes voivaahto on vaaleaa ja kuohkeaa.

Kaavi voivaahto kulhon reunoilta ja lisää munat, yksi kerrallaan, vatkaten hyvin jokaisen munan jälkeen. Lisää jauhot, leivinjauhe, leivinsooda, mantelijauhe ja jugurtti. Vatkaa alhaisella nopeudella kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin. Lusikoi seos herukoiden päälle vuokaan ja siloita taikinan pinta. Paista 45 minuuttia. Peitä löyhästi alumiinifoliolla ja paista vielä 40-45 minuuttia tai kunnes takina ei enää testattaessa tartu puutikkuun. Anna jäähtyä vuoassa kaksi tuntia. Kumoa kakku tarjoiluastialle ja poista varovasti irtopohjavuoasta. Kakusta riittää 8-10 hengelle.

Onko sinulla hyvää marjakakkureseptiä?

10 kommenttia :

  1. Juuri tänään olen häärännyt marjapensaissa ja ihmettelin hyvää satoa, sekä punaisia että mustia on todella paljon. Tuo kakku olisi superherkullinen, mutta nyt ei pysty, sillä tänään päätin että on jätettävä pois 1) suklaapallerot 2) ihanat sweet chili nachot ja 3) leivonnaiset, sillä koko kesä on tullut herkuteltua näillä ja se näkyy! Ruoka itsessään on meillä ollut terveellistä, mutta noi muut...
    Mutta tämä on ihana marjakakkuresepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tämän kakun vain puolikkaalla reseptillä, koska isompi kakku olisi kuitenkin tullut naposteltua loppuun. Viimeiset viipaleetkin jätettiin anopille seuraavien päivien jälkiruoiksi.

      Poista
  2. Ihanan näköinen kakku! Punaherukoita käytin viimeksi kakussa ja oli kyllä hyvää kakkua.
    Mäkäräiset on tänä vuonna olleet erityisen ärhäköitä. Minulla vieläkin näkyy arvet muutamista alkukesän puremista.
    Leppoisaa loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkäräiset ovat olleet todella ärhäköitä. Niitä oli yksi yö kotonakin, tunsin pari puraisua jo illalla ja jahtasin niitä ympäri sänkyä, mutta silti vain oli aamulla käsivarsi täynnä uusia kutisevia ja ikävästi punoittavia puremia.

      Poista
  3. Minun isoäitini teki viinimarjoista aina sekä piirakkaa että kakkuja. Toki niistä myös keitettiin aina Mehumaijalla myös mehuja talveksi. Kiitos tästä reseptistä. Minulla ei ole muuta viinimarjareseptiä kuin "Mamman marjapiirakka", johon tulee kermaviiliä ja marjoja sitten aina kunkin sesongin mukaan. Tämä on kakkuna vähän juhlavampi ja näyttää jo todella herkulliselta. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli maalla 40 mustaherukkapensasta ja jokakesäinen valtava hillo/mehurumba. Osa hilloista ja mehuista ehti homehtuakin talven aikana. Näidne parin pensaan sato on meille nyt ihan tarpeeksi. Vähän marjoja toin kotiin ja otan anoppilan pakastimeen laittamiani pusseja lisää kun kotona olevat on puuron kanssa syöty.

      Poista
  4. Oi mikä kakkunen ja on varmasti ollut mehukas, nam. Upeat kuvat. <3 Ihanaa viikkistä Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mehukas ja kestää hyvin monta päivää kun jauhojen joukkoon sekoitettu manteli pitää kakun pehmeän mehukkaana.

      Poista
  5. Näyttää hyvälle! En ole mustaherukasta kakkua tehnyt, mutta tuo kyllä näyttää herkulliselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt saman kakun vadelmista, mutta herukkaversiona oli myös todella herkullista.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.