Makean raikas minisitruunamarmeladi

 Lidlissä on ollut myynnissä makeita minisitruunoita, joita voi syödä kuorineen. En ollut tällaisia pikkusitruunoita koskaan nähnyt ja uteliaana ostin rasian. Maku on tosiaan tavallista sitruunaa selvästi makeampi ja kuoret ovat ohuet. Olemme syöneet minisitruunoita viipaloituina aamutuorepuuron kanssa, mutta mieleeni tuli heti, että niistä saisi tehtyä myös hyvää marmeladia. 

Tein marmeladin David Lebovitzin bergamottimarmeladireseptiä mukaillen. Marmeladista tulikin hyvää; makeaa ja raikasta yhtä aikaa.







Minisitruunamarmeladi


Rasiallinen minisitruunoita, n. 200 g

1,5  dl sokeria

2,5 dl vettä + lisää sitruunoiden kiehauttamiseen

ripaus merisuolaa


Huuhtele ja kuivaa sitruunat, leikkaa kannat pois, leikkaa kumpikin puoliksi, purista puolikkaista mehu siivilän läpi kulhoon ja samalla poista siemenet.

Viipaloi sitruunat mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Laita sitruunaviipaleet kattilaan, peitä vedellä ja kiehauta.  Anna kiehua viisi minuuttia ja valuta hyvin.

Kaada sitruunaviipaleet takaisin kattilaan, lisää sokeri, 2 1/2 dl vettä, sitruunoista puristettu mehu sekä suolaripaus ja kuumenna kiehuvaksi.

Keitä sitruunaviipaleita ajoittain sekoittaen, kunnes marmeladi alkaa jähmettyä ryppytestin avulla: ota lusikallinen marmeladia ja laita pakastimessa olleelle lautaselle. Jos marmeladi viiden minuutin kuluttua rypistyy, kun tönäiset sitä lusikalla, se on valmista.  Jos ei, jatka kypsentämistä toistaen tätä vaihetta, kunnes marmeladi saavuttaa halutun koostumuksen. Tähän menee n. 30 minuuttia.

Kaada marmeladi puhtaaseen purkkiin ja kierrä kansi päälle.  Kun purkit ovat jäähtyneet, säilytä ne jääkaapissa, jossa ne säilyvät vähintään kuusi kuukautta.


1 kommentti :

  1. Onpa ihanan näköistä ja varmasti raikkaan makuista marmeladia. Aina tekee mieli marmeladia viikonloppuisin nauttia paahtoleivän kanssa <3
    Mukavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.