Viisi viikon varrelta

Postaus sisältää saatuja tuotteita*


Kevät on vaihtunut kesään, vaikka sää ei ihan kunnon kesää ole vielä antanut meille.

Kukkiva omenapuu


Vaikka sää ei ole aivan kesäistä ollutkaan, meneillään on kuitenkin yksi suosikkiaikojani vuodesta kun puut kukkivat. Etenkin kotikadun sanan 410 koristeomenapuun kukkiminen saa aina sydämen sykähtämään ja pian syreenitkin ovat täydessä kukassa.

Pantterilenkkarit



 Parvekekin on kukkia täynnä, kuten joka kesä. Olen taas hankkinut hieman enemmän kukkia kun oikeasti tarvittaisiinkaan. Tämän kesän parvekkeesta voisin tehdä vaikka ihan oman postauksen.






Jokohan sää alkaisi pian muistuttaa kesää? Aurinkotuotteet kuitenkin ovat viileämpinäkin päivinä tarpeen. 

Luonkoksen hohteleva, vegaaninen Celebrate-vartaloöljykakku* tekee ihosta kevyesti kultaisena kimaltelevan. Kakkua voi käyttää vartalolle ja käyttää myös kevyenä highligterina kasvoille. Vartaloöljy myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä viilentää sitä auringonoton jälkeen. Celebrate sisältää aitoja eteerisiä öljyjä, tyrniöljyä sekä aloe veraa, se viilentää myös ihoa auringonoton jälkeen. Vegaaninen kakku ei sisällä vettä, säilöntäaineita eikä mikromuoveja.

Kakkua lämmitetään käsien välissä kunnes öljy alkaa sulamaan kakun pinnasta, öljyä levitetään käsin iholle. Tämä kätevästi matkassa kulkeva kakkunen lähtee mukaan Italian-matkalle heinäkuussa.


The body shop aurinkosuojahuulirasva





Olen vaaleaihoinen, aurinkosuoja todellakin on ihan must korvista alkaen. Käytän myös aurinkosuojallista huulirasvaa, jota levittelen huulten rajojen ylikin, muuten ylähuulen rajaan tulee likaläikiltä näyttäviä pisamia. The Body Shopin aurinkosuojahuulirasvassa* on SPF 50, joka estää noiden ärsyttävän pilkkusten ilmestymistä ylähuulen.

Guinot anti Age aurinkotuotteet




Guinotin Age Sun-sarja* on suunniteltu erityisesti ikääntyvän ihon auringolta suojaamiseen. Tuotteet suojaavat UV - ja UVA- /säteilyn haittavaikutuksilta sekä sinivalolta. Aurinkovoiteita on niin kasvoille kuin vartalolle. Sarjan aurinkokapselit valmistelevat ihoa aurinkoon, ne aion ottaa käyttöön ennen heinäkuista Italian-matkaa, siellä auringossa tulee oltua varmasti selvästi normaalia enemmän.


Vilarnau cava



Tällä viikolla pääsin PR-illallisella maistelemaan espanjalaisen Vilarnaun palkittuja luomucavoja talon pääviinintekijä Eva Plazas Tornén johdolla ja nauttimaan ravintola Tocan Vilarnaun luomucavojen pariksi suunnitteleman maukkaan illallisen. Cava seco sopii niin jälkiruokien pariksi kuin vaikkapa pitkään hauldutetun possunposken seuraan.

Teetetty juhla-asu



Viininlehtikääryleet dolmades

Juustopöytä

Marenkikakku


Eilen vietettiin valmistujaisia ja lakkiaisia ympäri maan. Lähdin perhetuttujen tyttären lakkiaisiin anoppini kanssa, mies kun on kuukauden työkeikalla Etelä-Euroopassa. Puin teetyn dupionsilkkisen takkimekon, kaulakorun lainasin anopilta kun olin omani unohtanut kotiin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset ja saimme vielä doggy bagit kotiinviemisiksikin.



Mitä viikkoosi on kuulunut, olitko lakkiaisissa tai valmistujaisissa?






6 kommenttia :

  1. Voi, teethän tuon erillisen parvekepostauksen! Parveke on meidän kerrostaloasujien oma keitaamme, ja kukkavinkit ym. ovat aina tervetulleita! Hyvää kesän alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti täytyy tehdä. Parvekkeemme on todella pikkuinen, mutta hämmästyttävästi sinne vain kukkia ja yrttejä mahtuu.

      Poista
  2. Sinun parveke näyttää kesäisin aina ihanalta, joten tee ihmeessä siitä postaus myös. Meillä oli pojan valmistujaiset ja oli todella kivat ja rennot juhlat. Ennen juhlien alkua saatiin kunnon ukkoskuuro niskaan, mutta kun juhlat kunnolla käynnistyivät, pilkahti aurinko takaisin taivaalle. Ihanaa sunnuntaita sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea valmistujalle! Meilläkin lähtö vähän viivästyi kun Sammatissa oli kaatosade ja kova ukkonen aivan pään päällä. Iltaa päin onneksi kirkastui ja juhlapaikalla paistoi aurinko.

      Poista
  3. Täytyykin kokeilla tuota Body Shopin huulivoidetta; olen aika kriittinen niiden suhteen kun en siedä yhtään makua niissä...
    Ihana punainen mekko sulla juhlissa, ja mitkä herkut!

    VastaaPoista
  4. Teidän parvekkeella on selkeästi jo kesällä. Meillä ei ole ihan kesähuone valmiina kun tuo valtava siitepölyn määrä on pitänyt innokkaan hortonomin poissa siitepölyistä. Varmasti kuluvalla viikolla saadaan loputkin kasvit paikoilleen. Tosin monia juttuja sitten muutellaan vielä kesän mittaan. Kummitytön lakkiaisissa olin ja onneksi ilma oli hyvä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.