Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkavinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkavinkki. Näytä kaikki tekstit

Viisi viikon varrelta

Viimeisestä viikkokatsauksesta taitaa olla aika pitkä aika. Tämä siis viisi viikkojen varrelta.

Syyskuun paljaat nilkat



Syyskuuta ollaan päästy jo yli puolenvälin mutta aika kesäisiä kelejä, jopa hikistä, on ollut ihan miltei viime päiviin saakka. Toiset jo iloitsevat kun "saa vetää sukkahousut jalkaan", minä sinnittelen sukitta vähän viileämmillekin keleille - en nyt pakkaselle kuitenkaan, mutta hetken vielä. Sukkahousuja saa sitten olla kiskomassa jalkaan seuraavat kahdeksan kuukautta.


Lavera huulipunat



Sain Laveralta PR-lähetyksenä huulipunia, joissa on monta mielestäni sävyä. Yritän aina välillä kokeilla kirkkaita tai tummia sävyjä mutta en vaan tunne oloani niissä niin itsekseni. Murretut, maanläheiset sävyt ovat enemmän minua.

Three belly's pizza

Three belly's pizza

Three belly's pizza

Three belly's pizza



Johanneksen kentän kupeessa, Merimiehenkatu ja Yrjönkadun risteyksessä on lippakioski, josta on kesän saanut herkullista pizzaa. Three Belly's Pizzakioskilla söimme portugalilaista makrillipateeta ja mustekalaa ragukastikkeessa, sitten erinomaiset pizzat, viime viikonloppuna oli vielä leppeän lämmin keli joten ulkona oli ihana istua.

Three Belly's Pizzan kesäkioski taitaa sulkeutua ihan näinä päivinä, mutta uusi ravintola kuulemma avautuu lokakuussa Töölöntullinkadulle.

Nespresso vertuo latissima

Nespresso-aamu

Nespresso-aamu



Nespresso-aamu

Nespresso Secret Breakfast oli jälleen yksi vuoden kauneimpia PR-tilaisuuksia.

Tilaisuudessa esiteltiin uusi Nespresso Vertuo Lattissima -kahvikone, jolla loihditaan ihanan pehmeät maitokahvien klassikot. Pääsimme herkullisen aamiaisen kera nauttimaan Nespresso -kahveista -Pumpkin spice-latte, aah- ja itsekin päästämään luovuutemme valloilleen maalaamalla kahvilla toisistamme muotokuvat. Mallinani oli niin Tiia.


Krysanteemit



Jos haluat kestäviä, edullisia leikkokukkia, krysanteemit kestävät jopa pari viikkoa kauniina, ne ovat edullisia ja niissä on nyt hyvät valikoimat. Jopa ihan ruokakauppoja valikoimista saattaa löytää vähän erikoisempia krysanteemeja.

Mitä sinun viikkoihisi, viime viikkoon tai tähän viikonloppuun on kuulunut?