Blogissa seikkailee välillä Tarmo-koira, josta on kyselty rotua ja moni on myös luullut Tarmoa minun ja Siipan koiraksi.
Kun aloin seurustella Siipan kanssa, 14 vuotta sitten, hänen maalle muuttaneilla vanhemmillaan oli kolme sekarotuista koiraa; Onni, Rauha ja Lemmen. Koirat alkoivat ikääntyä, viimeisin niistä kuoli seitsemän vuotta sitten. Kun anoppini joitain kuukausia myöhemmin alkoi puhua uudesta koirasta, appeni vastusteli jyrkästi.
Kälyni näytti äidilleen aina välillä eläinsuojeluyhdistysten sivuilta löytökoirien kuvia. Tammikuussa 2010 Hesyn sivuilla oli Tarmo-koiran kuva ja se oli menoa! Etenkin kun Tarmo oli ollut myös anoppini isän nimi. Tosin netissä olleen ylhäältä päin otetun kuvan perusteella Tarmo näytti paljon matalammalta, mutta se on aika iso poika. Rotu(j)a emme siis tiedä, mutta Tarmossa voisi olla mm. Karjalan karhukoiraa. Sekamalli, sanoo anoppini.
Tarmo oli löydetty irrallaan Tapulikaupungista, eikä sen perään kukaan ollut kysellyt. Se tuli tutustumiskäynnille hoitajansa kanssa viikon päästä yhteydenotosta eläinsuojeluyhdistykseen. Minä ja Siippa lähdimme katsomaan millaiselle koiralle appivanhempani olivat kotia tarjoamassa. Tarmo oli vilkas, mutta kiltin oloinen ja etenkin anoppini oli siihen kovin ihastunut. Yleensä koirat tulevat tutustumiskäynnille ja menevät vielä eläinsuojeluyhdistykseen takaisin. Jos parin päivän päästä koiralle edelleen haluaa tarjota kodin ja myös eläinsuojeluyhdistyksessä kotia pidetään hyvänä, koiran saa lunastaa omakseen. Maksulla halutaan karsia harkitsemattomia isäntä/emäntäkandidaatteja. Tarmo kuitenkin jäi appivanhempieni luo jo ensi visiitillä.
Ensimmäisenä päivänä Tarmo antoi todellisuutta rauhallisemman vaikutelman. Edelliset koirat olivat olleet etenkin vanhempina paljon verkkaisempia ja eläkeläisillä olikin alkuun vilkkaan ja vahvan Tarmon kanssa tekemistä. Silloin reilun vuoden ikäinen Tarmo oli kiltteydestään huolimatta nimensä mukaisesti tarmokas, rajuista leikeistä pitävä voimakas esiteini, joka saattoi juosta vauhdilla kohden ja loikata päin kaataen maahan, se veti ja riehui pannassa tai valjaissa ja sen leikkeihin kuului myös pureminen ja kalvaminen. Hetken uusi isäntäväki joutui miettimään onko heillä fyysisiä voimia pitää Tarmoa. Käännekohta oli kun Siippa meni yhdeksi talviseksi viikoksi leikittämään ja väsyttämään Tarmoa. Kelkkahaalareihin pukeutunut Siippa ja koira olivat aamusta iltaan peuhaamassa lumessa ja opettelemassa käytöstapoja. Vaikka Tarmo olikin alusta alkaen kiltti, sen villeyttä piti saada rauhoitettua. Tarmon ja Siipan välille syttyi "haalarirakkaus" kuten anoppini sitä kutsuu.
Me muutkin olemme Tarmolle rakkaita, mutta Siippa on oman isäntäväen jälkeen ihan erikoisasemassa. Häntä Tarmo haluaa nuolla vahvistaakseen yhteenkuuluvuuden tunnetta (tosin myös kaljun pään nuoleminen saattaa tuntua Tarmosta hauskalta) ja hänen viereensä Tarmo tulee nukkumaan yöpyessämme maalla. Minä olen Tarmon mielestä ehkä vähän tyhmä, kun teetän kaikkia turhanaikaisia tehtäviä kuten tassun antamista ja istumista. Toisaalta siitä saa namun palkinnoksi, joten Tarmo tulee usein varmuuden vuoksi istuskelemaan viereeni kun puuhailen keittiössä.
Vuosien varrella Tarmo on rauhoittunut paljon, enää se ei hullun lailla riehaannu, vaikka tervetuliasiseremoniat ovat edelleenkin riemukkaan villit. Tarmo saa olla päivät ulkona vapaana eikä se yleensä häviä näköpiiristä, mitä nyt välillä käy hätistämässä linnut ja oravat pois tiluksiltaan sekä ottamassa nokosia kuusen alla metsän laidassa. Kesäisin se käy tekemässä tuttavuutta anoppilan mailla kesälaiduntavien lampaiden kanssa. Muutaman kanssa niistä pääsee aivan suuteluetäisyydelle, osa lampaista suorastaan juoksee aidalle nähdessään Tarmon. Paksun turkkinsa ansiosta se viihtyy hyvin myös kovilla pakkasilla ulkona eikä aina halua tulla sisään kylmällä säälläkään, vaikka toisaalta se tykkää lötkötellä myös sohvalla. Tarmon turkki on muuttunut vuosien varrella raidallisemmaksi ja raidallisemmaksi. Olemmekin pohtineet olisiko Tarmossa myös ripaus villisikaa...
Niin, ja appeni rakastaa Tarmoa kovin, vaikka aluksi olikin (olevinaan) uutta koiraa vastaan.
Niin, ja appeni rakastaa Tarmoa kovin, vaikka aluksi olikin (olevinaan) uutta koiraa vastaan.
You have seen Tarmo the dog once in a while in the blog. Now I'll tell a bit about him.
Tarmo is my mother and father in law's dog, mixed breed resque dog they have had for six years. Tarmo was found on the streets of Helsinki and came to them via a resque shelter.
He was about a year to 18 months old whe he came, very friendly and kind, but super wild also. In the beginning they even had to ponder for a while if they were strong enough to keep him. Now, six years on, he has calmed down a lot. He is almost always free on their grounds, but rarely goes out of sight.
He rarely sees other dogs, but to our relief acts nicely with them. Other animals he wants to chase away from the grounds. Except sheep, them he wants to kiss. He loves all the family members, but especially Husband. Tarmo loves to lick his bald head and lay over is lap.
Tarmo really has the best life, poor rescue dog has found a loving home with the best care.
