She's just a girl, and she's on fire...

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
Juhannus sujui aurinkoisissa merkeissä sukulaisten ja ystävien kanssa anoppilassa. Aaton aaton traditioihin kuuluu ajaa parin kilometrin päähän lupiineja poimimaan, vaikka kävelymatkan päässäkin niitä kasvaa. Juhannuksena ne vain kuuluu pomia tietystä paikasta.

Kesälampaat olivat saapuneet laitumelle ja Tarmo oli riemuissaan kun silittäviä käsiä ja leikkikavereita oli runsaasti.

Ruokaakin oli yllin kyllin, jokainen teki tai toi oman osuutensa; minä tein salaatin ja siippa teki focaccian aaton pöytään. Juhannuspäiväksi teimme yhdesssä makkaroita ja minä tein pavlovan, josta lisää lähipäivinä.

Juhannustraditioihin meillä kuuluvat myös pienet juhannuslahjat. Kälyltäni Mariialta sain hänen tekemänsä rannekorun.


Entä se tyttö tulessa? Se olen minä. En ole millekään muulle allerginen paitsi hyttysille, mutta niiden pistoista saankin sitten kunnon reaktiot. Hyttyset hyökkäsivät kimppuuni öisin ja käsivarren sekä jalat ovat nyt täynnä kämmenen kokoisia tummanpunaisia paukamia offista ja zyrtecistä huolimatta. Nahka on kuin tulessa. Tätä kuumottavaa kutinaa jatkuu varmaan viikon verran... Ostoslistalla onkin hyttysverkko maalle sängyn ympärille.


We spent midsummer weekend with friends and relatives at my inlaws.

We had a bib big lunch, everyone had made or brought something. Husband made focaccia, I made a salad.

One of our midsummer traditions is to give small gifts, I got a red crystal bracelet from my sister in law.

And the girl in fire; that's me. I am very allergic to mosquito bites. All mosquitos within few kiilometers attacked me during night and I am now full of purple spots and bumps and itching like crazy...

6 kommenttia :

  1. Ihania kesäherkkuja teillä juhannuspöydässä.

    Tarmo näyttää niin iloiselta kun saada nuolla jäätelötikkua. Minnie sai juhannuspäivänä nuolla veljentytön jäätelökupin ja myönnettäköön, että sinne kuppiin oli kyllä jätetty myös roimasti vaniljajäätelöä. Taisi saada vähän liikaakin herkkuja :)

    Lampailla on kivat "korvikset"....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo on aivan heikkona jäätelöön. Se ei muuten ole kovinkaan ahne, mutta jäätelö on sen suurta herkkua.

      Olisi kiva, jos lampaat voisivat olla ilman korviksia, mutta EU vaatii merkitsemään lampaat jo pikku karitsoina. Eivät onneksi näytä juuri haittaavan.

      Poista
  2. Oi kuinka kurjaa, kun saat noin voimakkaat oireet puremista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää on tehnyt mieli vain raapia. Tänään olisi ollut yksi kiva juttukin tiedossa, mutta peruin sen suosiolla. En olisi jaksanut keskittyä mihinkään, kun koko ajan kutittaa ja käsvarret ovat niin turvonneet, että niitä kivistääkin vähän. Siirsin siis vapaapäivän perjantaihin ja aloitan loman ajoissa. Täällä toimistolla voin rauhassa raapia sääriä ja käsivarsia yksin tänään...

      Poista
  3. Herkullinen juhannuspöytä. Ja teilläkin näköjään ollaan hyvin persoja jäätelölle. Sama "vika" meillä, osinkoja pitää aina saada.:) Hyttysiä on tänä kesänä mahdottomasti, eikä tunnu paljon hyttysmyrkytkään niitä karkottavan. Nilkat on koko kesän olleet ruvilla, kun aivan pakko on välillä raapia. Koiraa ei voi ollenkaan pitää ulkona aitauksessa, kun sekin on sen verran allerginen, että sitten alkaa silmät turvota umpeen, kun hyttyset sitä pistelevät.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo on todella perso jäätelölle, se on aivan ykkösherkkua omenan lisäksi.

      Nyt kun ilmat ovat kuumimmillaan, on pakko pitää nilkkapituisia housuja ja 3/4-hihallisia paitoja, kun ei käsivarsia tai sääriä kehtaa paljastaa suurten punaisten hyttysenpuremaläikkien takia. Miehen mielestä näytän pahoinpidellyltä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.