Fantastinen perunapizza / A fantastic potato pizza


 
 

 
Kerroin aiemmin, kuinka tein fantastisen hyvää perunapizzaa, joka jäi kuitenkin sillä kertaa kuvaamatta.
 
Perunapizza kummitteli seuraavat viikon (positiivisella tavalla) mielessäni, niin hyvää se oli. Teimmekin sitä uudestaan viime viikonloppuna.
 
Taikinan tein taas Avaruusaseman ohjeella. Tein neljänneksen ohjeesta, josta riitti kahteen sopivan kokoiseen pizzaan. Suosittelen todella hankkimaan niitä aitoja 00-pizzajauhoja, koska taikinassa on todella eroa!
 
Ohueksi levitellyn pizzataikinan päälle levitin ohuen kerroksen smetanaa (suosikkini on Deliciest 20% smetana) ja mozzarellaraastetta. Sitten kerros paperinohueksi leikattua perunaa kauniin trendikkäänä kalansuomukuosina, jota tulemme näkemään viimeistään ensi keväänä vaatteissa, nyt pizzassa. Vielä ripaus merisuolaa, rouhaus mustapippuria ja loraus oliiviöljyä. Perunan tulee olla mahdollisimman ohueksi leikattua, jotta se ehtii kypsyä uunissa samaan tahtiin pohjan kanssa.
 
Uunipellin olin laittanut 250 C uuniin alalämmölle kuumenemaan, nostin pizzan leivinpaperilla pellille, pienensin uunin lämpötilan 220 C asteeseen ja  annoin pizzan paistua n. 12-15 minuuttia.
 
Pakko sanoa, aivan järjettömän hyvää!
 
 
I told earlier that I had made fantastically good potato pizza, but didn't take any photos of it.Potato pizza haunted me the following weeks (in a positive way), it was so good . We made it again last weekend.
I made the dough using this recipe. I made one forth of the recipe, which was enough for two good size pizzas. I recommendto use the real 00 pizza flour, it really makes the difference!Pat the pizza dough as thin a possible, spread a thin layer of sour cream and grated mozzarella, then a layer of potatoes sliced paper thin. Finish with a pinch of sea salt, coarse black pepper and a dollop of olive oil.I had put the baking tray in the oven to 250 C to heat it up, then I lifted pizza on baking sheet on the tray and lowered the heat to 220 degrees C and let the pizza cook for about 12-15 mon.Even if I say myself, it was just insanely good!

9 kommenttia :

  1. HEi, näyttää tosi herkulta. Mikä tämä 00 pizzajauho on???? Ja pitäisikö laittaa jauhoista vai kiinteää perunaa.
    L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttämäni pizzajauhot ovat Gran Mugnaio 00-jauhoja, tavallista hienommaksi jauhettu vehnäjauhoa, johon lisätty gluteiinia paremman sitkoisuuden lisäämiseksi. Sitkosta tulee todella hyvä ja pohjasta selvästi parempi kuin tavallisista jauhoista.

      Omat jauhoni ostin Helsingin Museokadun Hella & Herkusta, lisäksi 00-jauhoja saa Eiringiltä Korkeavuorenkadulta, (satunnaisesti?) Stockalta, netistä Italian Herkuista ja varmasti monesta muustakin paikasta, avuliaimpia kauppiaita voivarmaan pyytää myös tilaamaan.

      Perunat olivat jotain yleisperunaa, jota sattui olemaan muutama kappale jääkaapissa. Olennaisinta tässä taitaa olla se todella ohueksi leikkaaminen.

      Poista
    2. Kiitos, täytyy hakea huomenna noista kaupoista, kun omassa lähikaupassa ei oltu kuultu moisista jauhoista. Ah en malta odottaa, ostin jo muut kamat ja viiniä pizzan seuraksi….

      Poista
    3. Kuulostaa aivan loistavalta suunnitelmalta!

      Poista
  2. Toi kuulostaa kyllä tosi mystiseltä yhdistelmältä. :) Mutta kuvat ovat upeita ja ai että mun tekisi mieli puraista tosta yksi pala. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruna,smetana ja pizzapohja; ymmärrän, että kuulostaa oudolta. Maku on kuitenkin tyrmäävä omassa yksinkertaisuudessaan.

      Poista
    2. Tukholmassa napolilaisten pitämässä lähipizzeriassamme tehdään aivan ihanan makuisia perunapizzoja. Tilasin kerran pizzan jossa oli kolmea eri täytettä, yksi niistä peruna. Olen toki valinnut muitakin täytteitä sen jälkeen mutta perunapizza on ehkä herkullisin. Nyt olemme maalla koronaa piilossa joten etsin perunapizzan ohjetta ja tämä tuntuisi parhaalta. Älkää peljätkö perunapizzaa! Lupaan että tällä reseptillä siitä varmasti tulee makunautinto.

      Poista
  3. Mun pitää kans kokeilla tätä!! Kiitti ohjeesta ja jauhovinkistä ;) Pitääkin kulkea kaupassa silmät auki ens kerralla..

    Ihanaa viikonloppua! Nähdäänhän taas indiedays gaalassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa ollaan! Teillä on kuulemma Miehet aveceina, minä otan yöllä kertaa ystävän seuraksi.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.