Dukkah-tuorejuustoa Brunssikirjan reseptillä

Kevään kaunein ruokakirja on Viimeistä murua myöten-blogin Saara Atulan ja  Liemessä-blogin Jenni Häyrisen Brunssikirja. Upeasti kuvitettu kirja houkuttelee selailemaan ja toteuttamaan reseptejä. Syön silmillläni ja minulle ruokakirjojen kuvat ovatkin todella tärkeitä. Jos kuvat eivät houkuttele, en jaksa uppoutua resepteihinkään. Tässä kirjassa ongelmana on valita inspiroivista, kauniista kuvista ne houkuttelevimmat. Kirja onkin innostanut jo useamman reseptin kokeiluun.

Kirjasta toteutin ensin sukulounaalle helpon dukkah-tuorejuuston.


viimeistä_murua_myöten, Liemessä, ruokakirja

ruokakirja, resepti, leviteresepti



Liemessä, dukkah, mausteseos, ruokakirja_2018
Pääsiäislounaalla syötiin pataleivän levitteenä helppoa dukkah-maustettua tuorejuustoa. Pähkinäallergikolle  muokkasin reseptiä, pähkinät vaihtuivat hampun- ja kurpitsansiemeniin. Näin teen usein; saan keittokirjasta inspiksen ja muokkaan reseptiä tarpeen ja raaka-aineiden saatavuuden mukaan.



Dukkah-tuorejuusto

½ dl manteleita
½ dl hasselpähkinöitä
½ dl seesaminsiemeniä
½ rl korinaerinsiemeniä
1 tl juustokuminaa
½ tl suolaa
ripasu sokeria
400 g tuorejuustoa
tuoretta timjamia koristeluun (halutessasi)

(Oma vinkkini; voit vaihtaa mantelit ja hasselpähkinät hampun- ja kurpitsansiemeniin, koristeluun käyvät muutkin yrtit)

Valmista dukkah. Rouhu manteleita ja hasselpähkinöitä hienommaksi. Paahsa manteleita, seesaminsiemeniä ja korianterinsiemeniä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes saavat ruskean pinnan. Lisää joukkoon juustokumina, suola ja sokeri.

Sekoita dukkah tuorejuuston sekaan ja aja vielä sauvasekoittimella mahdollisimman sileäksi.


*arvostelukappale saatu blogin kautta

6 kommenttia :

  1. Kiitos tuosta pähkinättömästä vaihtoehdosta, meillä on tytär todella allerginen niille.
    Nähdään huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna nähdään, tanssikaveri😉

      Poista
  2. Minustakin tämä on tähän mennessä kevään kaunein keittokirja ja myös inspiroivin. Ihan mahtavia reseptejä. Huomenna meillä syödään kanelibataattisalaattia ja marokkolaisia porkkanoita, kun tulee vieraita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toteuttanut jo useampia reseptejä. Kauniit kuvat inspiroivat kokeilemaan helppoja, mutta nokkelia reseptejä.

      Poista
  3. Ihanan näköinen kirja ja tuo sinun ruoka! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.