Viking Linen Meri Christmas

Yhteistyö Viking Line /Nelkytplusblogit


Viime viikolla koettiin laivojen joulun ajan tunnelmaa kolmen eri laivayhtiön aluksilla kun Viking Line, Tallink ja Eckerö Line järjestivät yhteisen risteilyreissun Tukholmaan ja Tallinnaan ryhmälle somevaikuttajia ja toimittajia. Pääsimme tutustumaan kuinka varustamot tuovat joulutunnelmaa laivoille ja nauttimaan joulun ajan buffet-pöytien annista. Maissa meillä oli erilaista ohjelmaa, josta lisää myöhemmin. Reissun aikana puhuttiin myös laivayhtiöiden viimeaikaisista ja tulevista uudistuksista. Viking Linelta matkaa vetämässä oli tiedotuspäällikkö Christa Grönlund. Hän kertoi matkan aikana Viking Linen Turku-Tukholma-reitille tulevasta uudesta laivasta, joka aloittaa liikennöinnin vuonna 2021.


Joulun pyhien risteilyt ovat vuosien saatossa kasvattaneet suosiotaan. Jouluristeilyille lähdetään erityisesti niiden helppouden ja ainutlaatuisen tunnelman vuoksi. Jouluna panostetaan matkustusmukavuuteen, ja parhaat hyttiluokat myydäänkin loppuun ensimmäisinä. Jouluristeilyjen asiakaskunta on monipuolista, mutta mukana on runsaasti vakioasiakkaita, joille joulunvietto laivalla on vuosittainen perinne.




joulubuffet, viking_line, jouluristeily


Punaisten laivojen joulupöytään on katettu niin klassisia kuin uudenlaisia jouluherkkuja. The Buffet -joulupöytä notkuu perinteisiä pohjoismaisia ja kauempaakin innoituksensa saaneita suosikkeja ja uusia jouluisia ruokalajeja. Kaikkiaan tarjolla on satakunta erilaista annosta. Viking Linen valikoimassa on myös entistä enemmän kylmiä ja lämpimiä vegaanivaihtoehtoja. 



joulubuffet, viking_line, jouluristeilyJoulupöytä on suunniteltu yhteistyössä tänä vuonna World Cuinary Awards-palkinnon voittaneen Ruotsin kokkimaajoukkueen kanssa. Lasten joulupöytä on Ruotsin juniorikokkimaajoukkueen suunnittelema värikäs yhdistelmä erilaisia salaatteja, lämpimiä jouluruokia ja uutuuksia kuten suklaapaistettuja kanankoipia sekä lihapullapastaa. Itse kävin hakemassa lasten pöydästä bataattiranskalaisia. Ruoka valmistuu laivan keittiössä, lihatkin jauhetaan siellä.


joulubuffet, viking_line, jouluristeily
joulubuffet, viking_line, jouluristeily


Kalapöytä mäteineen (ottamaani kuvaa katseossani huomasin, että taisin lastata herkkuani aika reippaasti lautaselle...)  ja kaloineen on minulle joulupöydän kunkku ja siihen keskityin suurimmaksi osaksi nytkin. Katkaravut kuuluvat ehdottomasti laivojen buffetpöytiin, oli sesonki mikä hyvänsä. Niitä matkustajat haluavat lautaselleen aina.



joulubuffet, viking_line, jouluristeily
Vaikka satsaan alkuruokiin, on joulupöydästä toki kinkkuakin maistettava. Mehevää kinkkua menee Viking Linen joulupöydissä 15000 kg, josta osuuteni oli siivun verran. 


joulubuffet, viking_line, jouluristeily
joulubuffet, viking_line, jouluristeilyAina on tilaa jälkiruoalle. Jälkiruokapöydän lisäksi karkkibuffassa kävi melkoinen kuhina. Olikohan karkkibuffa vielä suositumpi kuin katkaravut ja kinkku?



viking_line, samppanjatasting
viking_line, essi_avellan-samppanja, essentiel_samppanja


Laivamatkalla voi järjestää isommalle joukolle myös samppanjatastingin. Maistelimme neljää erilaista Taittingerin samppanjaa sekä Viking Linen omaa, yhteistyössä Essi Avellanin ja Piper Heidsieckin kanssa luotua Essentiel-samppanjaa.


viking_line, premiumhytti


Viking Gabriellalla majoituin remontoituun Premium-luokan ikkunalliseen hyttiin. Hytissä on 160 cm leveä parivuode, jossa on paksu patja. Hytin varusteluun kuuluu TV, hiustenkuivain ja jääkaappi. Jääkaapin juomat ja à la carte -ravintolassa tarjoiltava Premium-aamiainen kaikille hytissä matkustaville kuuluvat hytin hintaan.

Yökerhoilu jäi väliin sillä yöllä oli kovin myrsky, jossa olen koskaan ollut. 10 metrin aaltoja ei kovin monta kertaa vuosikymmenessä nouse Itämerellä. Olo oli laivan keinuessa kuin kuivausrummussa pyöriessä. Onneksi sänky oli mukava, sillä koetiin liimautua siihen tiiviisti. En silti pelännyt, vaikka vointi olikin jonkin aikaa vähän hatara yöllä. Turvallisuus on kuitenkin etusijalla, eikä merelle olisi lähdetty jos merenkulku olisi ollut liian vaarallista.


Keittiössä, ravintoloissa ja kaupoissa myrsky oli yön aikana tehnyt tuhoaan vaikka henkilökunta varautuikin jo edellisenä iltana kelmuttamalla kaikkea irtainta. Astioita oli varotoimista huolimatta kuulemma hajonnut valtava määrä ja laivalla oli tarjolla normaalia rajoitetumpi aamiainen. Hyväntuulinen henkilökunta oli siivonnut buffetin tarjoilukuntoon, mutta aamiainen jouduttiin nauttimaan pahvilautasilta kun ehjäksi jääneet astiatkin piti käyttää pesukoneen kautta.

Olen matkaamassa Gabriellalla ensi viikon lopulla uudestaan Tukholmaan, sillä Siippakin halusi risteilylle ja Tukholmaan jouluostoksille. Toivottavasti säät ovat silloin suotuisammat.




3 kommenttia :

  1. Ihanat ruoat ja kiva hytti. Kiva kun sänkykin on suuri, saman kokoinen kun meillä kotona. Kyllä seurasin silmä kovana teidän reissua ja jännäsin, että tuleeko teille huono olla. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.
    Mukavaa reissua myös tänä viikonloppuna teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholmaan lähdetään uudestaan vasta viikon pästä. Saa nähdä milllainen keli silloin on. Ensimmäisenä yönä oli kyllä vähän huono olokin, onneksi menni nopeasti ohi.

      Poista
  2. Oli muuten erinomainen Viking linenkin joulubuffa! Kalapöytä on kyllä laivoilla aina niin laadukas ja monipuolinen. Karkkibuffa oli todella hauskasti toteutettu ja sai myös aikuiset jonottamaan ; ) Ei jäänyt kauhuja noista aalloista, voisinpa lähteä risteilemään pian uudestaan!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.