Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukholma. Näytä kaikki tekstit

Viisi viikon varrelta

Talvi ei tunnu taittuvan lainkaan, mikä tavallaan sopii kun olen viettänyt talvilomaviikkoa. Toisaalta kuitenkaan ei, olen odottanut kevättä kiihkeästi ja se tuntuu lipuvan jäisenä sormien läpi. 


Puuro kahdelle


19. hääpäivä. Jo ennen avioliittoa puhuimme hyvästä arjesta ja sitä arvostamme edelleen 22 yhteisen ja 19 aviovuoden jälkeen. Hyvää arkea on vaikkapa yhdessä nautittu aamiainen.

merenelävävati Happy lobster






Keväinen tukholma

hemma vasastad

stora bageriet östermalm

Kungstädgårdet kirsikkapuut

Vaikka arki on tärkeää, pienet juhlahetketkin tuovat siihen nostetta ja vaihtelua. Hääpäivänä lähdettiinkin Tukholman-risteilylle. Laivalla nautittiin merenelävistä, maissa ehdittiin kävellään 12000 askelta, vaikka laivalta/laivalle kuljettiin Uberilla. Lounaalla käytiin Hemmassa Vasastanissa, fikaamassa eli kahvilla Stora bagerietissa Östermalmilla ja ensimmäiset kukkivat kirsikkapuutkin nähtiin Kungsträdgårdetissa.


Pionit


Pionit, tämä tuskin selitystä kaipaa. Näitä väriä vaihtavat pioneita en voi vastustaa.


Kappeli parsaviikot parsakeitto







Kappeli parsaviikot parsaa ja nieriää

Kappeli parsaviikot raparperisorbettia ja sitruuna-mansikkakakkua

Parsakausi ja ravintoloiden parsaviikot ovat jälleen alkaneet.

Kappelissa kuoritaan parsaa sesongin aikana jälleen n. 100 kg viikossa.

Kappelin klassisessa parsamenussa, jonka pääsin nauttimaan PR-illallisella, on herkullisen hienostuneita sesongin makuja;

Kuohuviinillä maustettua kuohkeaa parsakeittoa, marinoitua parsaa (L, G)

Paistettua nieriää ja vihreää parsaa, Hollandaisekastiketta ja sitrusperunaa

Raparperisorbettia ja sitruuna-mansikkakakkua (L, VE)

Parsan kanssa sopii Alsacen vähäsokerinen riesling sekä klassinen ranskalainen Sancerre sekä tietysti samppanja.

Huoneisto Champagne


Viimein päästiin tekemään varaukset laiva- ja lauttamatkoista yöpymisiin kesän Euroopan autotourneelle a.k.a. Suurelle Viinimatkalla mm. Moselille ja Champagneen. Varattuna mm. yö linnassa ja tämä kiva huoneisto Champagnen maakunnassa. Suunnittelen matkoja aina etukäteen ja etsin mielenkiintoisia paikkoja ja nähtävää koosta valita matkan varrella fiiliksen mukaan. Vaikka matkoille ei lyödä lukkoon mitään tiukkoja aikatauluja, haluan tehdä ainakin yöpymisvaraukset etukäteen jotta matkalla voi olla huoleti seuraavista yöpymisestä ja matkabudjetista sekä keskittyä reissussa matkaan eikä hotellisivustojen vertailuun.

Millainen matkailija sinä olet; etukäteissuunnittelija vai matkallasi vasta majoitukset etsivä hetkessä eläjä? Odotatko jo kevään lämpöä?

Sirkushuveja Silja Serenadella ja vinkkejä Södermalmille

 PR-matka Silja Line

En ole ehtinyt vielä talvilomailemaan, viikonlopun aloittanut Tukholman-risteily Silja Serenadella iloisessa Nelkytplus-naissuerueessa olikin hemmotteluhetkineen kuin pieni talviloma. Meita oli reissussa Sopusointuja/Maarit, Kristallikimara/Minna, Tiia Koivusalo, Beachhouse Kitchen/Heli, Casa Mimi/Sari sekä Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Silja Serenade Piratcrew



Silja Serenade Piratcrew

Silja Serenade Piratcrew

Serenadella esiintyy nyt ukrainalainen sirkusryhmä Pirat Crew, jonka teatterimainen sirkusshow Starlight-yökerhossa on näkemisen arvoinen, varmasti paras yökerhoshow, jonka olen nähnyt! Pääsimme matkan kohokohtana näkemään shown vauhdikkaan ensi-illan. Piratcrew esiintyy Serenadella 31.5.2023 asti. Instagramin tarinoiden kohokohdista näet videopätkiä esityksestä, joista saa paremman käsityksen millainen show on kyseessä. Myös Tiian postaus kannattaa käydä katsomassa, kerrassaan upeat kuvat!

Myös Silja Symphonylla on ukrainalainen ryhmä Action Street, jonka showssa on enemmän akrobatiaa.

Silja serenade Happy lobster

Silja serenade Happy lobster

Silja serenade Happy lobster


Ruoka on tietysti matkoilla tärkeässä osassa. Menomatkalla söimme Silja Serenaden Happy Lobsterissa, joka on tunnettu herkullisista äyriäis- ja kala-annoksistaan.

Valitsin katkarapuskagenia ja punasipulia briossileivällä, siianmätiä alkuun, pääruoaksia hlstrattua siikaa, sitruunavoikastiketta ja hernerisottoa ja vielä jälkiruoaksi creme bruleen ja tuoreita marjoja.


Silja serenade tavolata

Silja serenade tavolata

Silja serenade tavolata



Paluumatkalla söimme laivan italiaisessa ravintolassa, Tavolatassa. Oma valintani oli kermaista hummerikeittoa, paahdettua nieriää ja tiramisua.


Silja serenade kapteeni ojar kolk


Komentosillalla pääsee harvoin vierailemaan, mutta me pääsimme tällä matkalla tervehtimään komentosillalle kapteeni Ojar Kolkia miehistöineen.

Södermalm Tukholma

Södermalm Tukholma

Södermalm Tukholma


Tukholma on aina ihana. Tällä reissulla kiertelimme boheemilla Södermalmin alueella, joka onkin yksi suosikeistani Tukholmassa. Söderissä on vintagekauppoja, suloisia kahviloita, kiinnostavia ravintoloita, sisustusliikkeitä ja tietenkin Pärlans, viehättävä vintagetyylinen karamellipuoti, jossa toffeet tehdään paikan päällä.

St Paul bakery södermalm

Taksi toi meidät Södermannagatanille, jossa bongasin heti St. Pauls-leipomon. Tuon usein leipää tuliaiseksi ja ikkunassa olevat levainleivät näyttävätkin herkullisilta. Lopulta useimmat meistä ostivat leivän mukaansa. Vinkkasin muillekin eräältä levainleipurilta saamani ohjeen kovakuorisen leivän säilyttämisestä; leipä kannattaa asettaa leikkuupinta leikkuulautaa vasten, näin leipä pysyy hyvänä useita päiviä.


Atelier fleur södermalm

Atelier fleur södermalm


Atelier fleur södermalm

Leipomon yhteydessä on viehättävä kukkakauppa, vieressä mm Grandpa-vintageliike ja Aesopin kosmetiikkamyymälä.


Vintageliike södermalm


Pärlans södermalm stockholm


Pärlans södermalm stockholm


Stank Stocholm

Södermalm tukholma

Pärlansin liikkeen avaamista odotellessamne Nytorgsgatanin ja Bondegatanin kulmassa olevassa vintageliikkeessä, jonka astiahyllystä lähti matkaamme useita astioita. Kadun toisella puolella sijaitseva Urban Deli oli remontissa, joten tämä kiva ravintola/ruokakauppa jäi tällä kertaa väliin. Pärlanin auettua kävimme hakemassa vähän makeita tuliaisia ja muutamat meistä tekivät vaate- ja sisustuslöytöjä Stank Stocholmissa.



Södermalmin halli

Södermalmin halli

Kävimme myös ruokaostoksilla Södermalmin hallissa. Ostin kotiin säilöttyjä pihlajanmarjoja jotka maistuvat vaikka juustojen tai broilerin kanssa. Jos ne ovat erikoisen hyviä, täytyykin kokeilla säilöä pihlajanmarjoja konjakkiin tai brandyyn kotonakin ensi syksynä.

Rival tavern södermalm


monteliusvägen södermalm

monteliusvägen södermalm

Ennen kun taksi tuli noutamaan takaisin laivalle, ehdimme vielä kahville Rival Tavernaan sekä napata muutaman kuvan Monteliusvägenin kävelyreitiltä, josta on upeat näköalat kaupungin yli.


Silja serenade Sunflower Oasis-kylpylä

Silja serenade Sunflower Oasis-kylpylä


Silja serenade Sunflower Oasis-kylpylä

Koska Tukholmassakaan kevät ei ollut vielä pitkällä, oli kiva pulahtaa ennen laivan lähteä takaisin Helsinkiin joukolla lämpimään porealtaaseen laivan Sunflower Oasis-kylpylässä.

Kylpylästä voi varata etukäteen privaattisaunan omalle porukalle ja sinne tarjoiluja, meillä oli Tavolatan antipastitarjotin.


Olipa ihana reissu; naurua, showelämyksiä, hyvää ruokaa, Tukholmaa, kylpylää, irtiottoa arjesta. Oletko ollut Tukholman-risteilyllä viime aikoina tai onko sellainen suunnitelmissa?





Rosendals trägård Tukholmassa

Pressimatka Silja Line Suomi ja Visit Stockholm


Etsitkö jotain uutta nähtävää Tukholmassa? Pääsin toukokuussa lempiajankohtanani omenapuiden kukkiessa pressimatkalla Tukholman Rosendals Trägårdeniin kulkemaan kauniissa puutarhassa ja maistamaan ihania kakkusia tunnelmallisessa ympäristössä. 

Rosendals trädgård


Rosendals trädgård

Lämmin suositukseni retkelle Rosendaliin, jonka lähelle pääsee Tukholman keskustasta sekä bussilla että raitiovaunulla.

Rosendals trädgård


Rosendals trädgård  tukholma

Rosendals Trädgård ei toki ole uusi "nähtävyys" Tukholmassa, onhan 1,5 hehtaarin alueella ollut viljelyksiä jo satoja vuosia. Alue on suosittu paikallisten keskuudessa ja vierailu kauniiseen puutarhaan sopii myös Tukholman vierailijalle.


Rosendals trädgård  tukholma


Rosendals trädgård  tukholma

Djurgårdenissa sijaitsevassa puutarhassa  esitellään vihannesten, hedelmien ja kukkien biodynaamista viljelyä ja siellä on puutarha- ja taimimyymälä.

Rosendals trädgård  tukholma

Rosendals trädgård  tukholma

Rosendals trädgård  tukholma

Rosendals trädgård  tukholma



Rosendals Trädgårdissa on myös kasvihuonekahvila, oma leipomo ja viehättävän myymälä jossa myydään puutarhan marjoista hedelmistä ja vihanneksista tehtyjä tuotteita sekä viehättäviä piensisustustuotteita. Ostin kotiin herkullista hapanjuurileipä, Pärlansin suolakinuskikastiketta sekä Rosengårdin aprikoosi-mantelihilloa

Rosendals trädgård  tukholma

Rosendals trädgård  tukholma



Rosendals trädgård  tukholma

Kahvilan leivonnaiset -joista porkkanakakku on suosituin- ovat paikanpäällä tehtyjä ja juomaksi on tarjolla mm. omaa limonadia. 


Rosendals trädgård  tukholma




Rosendals Trädgård on suosittu juhla- ja tapahtumapaikka. Vanhat kasvihuoneet  ovat tunnelmallisia juhlatiloja.


Rosendals trädgård  tukholma



Rosendals trädgård  tukholma


Oletko käynyt Rosendals trädgårdissa?