Pariisin hetkiä

Tämän viikon viisi viikon varrelta olkoon pieni kuvasato Pariisista, jossa olin messumatkalla maanantaista torstaihin.






Tällä matkalla torstaina olil jokunen tunti omaa aikaa ennen koneen lähtöä, mutta sain edellisenä iltana sellaisen vatsataudin, etten kovin kauas hotellilta jaksanut lähteä enkä ajatellakaan syömistä tai kahvittelua vaikka olo olikin jo vähän kohentunut.





Se siitä unelmasta istua pariisilaisessa katukahvilassa aamiaisella... Mitäs menin sanomaan, etten ole ollut kipeänä vuosiin. Onneksi kyseessä oli raju, mutta ripeä tauti, joka tuli ja meni noin puolessa vuorokaudessa. Yksi vaihtoehto olisi ollut lentää kotiin jo edellisenä iltana, siitä lennosta tuskin olisi tullut mitään. Torstaina olin jo toipunut paluulennolle, mutta hyvin väsynyt ja nukuinkin koko kotimatkan, nukahdin jo ennen nousua ja heräsin laskeutumiskuulutukseen.










Ystävänpäivä näkyi katukuvassa, kukkakauppojen ja -kojujen tarjonta oli tavanomaistakin runsaampaa ja suklaakaupat tarjosivat parastaan. Puistoissakin kukkivat ensimmäiset kukat lupauksena keväästä.



Shoppailut jäivät vähiin. Juustoja, pateeta sekä samppanjapullo lähikaupasta  ja aiemmin viikolla maatilatorilta pienestä kojusta ostamani calvadospullon toin ystävänpäivälahjaksi Siipalle. Tarmolle piti tietysti myös tuoda tuliaisia. Perinteenä on hankkia Tarmolle aina joka matkalta jokin herkku, paketin täytyy olla kunkin kohdemaan kielellä. Kosmetiikkaa tai vaatteia en hankkinut. Ei minusta ostolakkoilijaa tule, mutta jos vähän harkitsevampi kuluttaja kuitenkin.


Haaveilin jo pyöräilykeleistäkin, hankkkisinko uuden oman pyörän vai jatkaisinko tämänkin kesän citypyöräilijänä?





Seuraavia reissu-unelmiakin tuli mieleen. Yksi matka oli jo varattunakin keväälle, mutta se piti perua mihen työkeikan takia. Ehkä joku viikonloppumatka tehdään kuitenkin keväämmällä.

Kuinka sinun viikkosi on sujunut?

12 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, ai että. <3 Kaunista sunnuntaita Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Ihan normaalia kuvasatoa en jaksanut kuvata, mutta yhteen postaukseen riittävästi kuitenkin.

      Poista
  2. Oi, tuo Pariisi on vielä kokematta:) Mutta kurjaa, kun sait vatsataudin, joka on juuri se surkein kaikista. Sitä kun ei voi millään lääkkeellä ohittaa. No, seuraavan kerran paremmalla tuurilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli jo 48. messumatka Pariisiin, lisäksi asuin yhden talven hevosenhoitajana tunnin päässä Pariisista, sinä aikana Pariisissa tuli käytyä useamman kerran. Vaikka kaupungin jotkut alueet ovatkin tuttuja, en silti vieläkään pidä itseäni Pariisin-tuntijana.

      Poista
  3. Ihania kuvia & tunnelmia! Tulipa deja vu postauksestasi - minä olen Nizzasta tullut työmatkalta vuosia sitten ja aivan hirveä vatsatauti päällä. Onneksi sain pahoinvointipussin ajoissa ennen nousua, mutta voihan mikä nolotus, kone oli aivan täysi. Toivottavasti olet jo parantunut hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi suunnitelma oli lähteä kotiin jo keskiviikkoiltana, onneksi en lähtenyt. En olisi mitenkään selvinnyt lennosta. Tauti onneksi tuli ja meni kahdessatoita tunnissa. Onnekseni Pariisissa apteekkeja on miltei joka korttelissa, kun sain torstaiaamuna raahattua itseni hotellista ulos ja kulman takana olevasta apteeksita lääkettä alkoi vointikin nousta nopeasti. Perjantaian olo oli vielä aika voipunut ja jäinkin kotiin tekemään töitä, ei tarvinnut vaivautua pukeutumaan verkkareita kummempaan, meikkaamaan tai matkustamaan töihin.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia <3 Harmi tuo sairastuminen, mutta onneksi ei sentään kovin pitkään kestänyt, vaikka jo lyhyempikin sairastuminen vie kyllä mehut totaalisesti.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään pidempään kestävää vatsatautia en olisi kaivannut, tämäkin imaisi voimat aikalailla. Onneksi tauti hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

      Poista
  5. Ihanan keväisiä kuvia Pariisista! Siellä näyttää kukkivan jo esikot - ihanaa :)
    Sairastuminen matkoilla - olivat ne sitten työ- tai huvimatkoja - ole koskaan kivaa.
    Olen kerran tullut ihan hirveää flunssaan yhdellä messumatkalla ja lentokoneessa
    koski päähän ja korviin laskujen aikana ihan vietävästi. Popsin särkylääkkeitä ja
    yritin olla tehokas mutta näytin ihan tukkirekan alle jäänneltä rusakolta. Nenäkin
    oli ihan punainen. Onneksi pääsit kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kuitenkin onni onnettomuudessa, ett tauti iski vasta kun messut oli meessuiltu. Siinä kunnossa en olisi voinut lähteä hotellilta mihinkään.

      Poista
  6. Harmillisia nuo vatsataudit. Onneksi jaksoit sentään napsia ihania kuvia. Ja kahvilat jäivät istumatta, mutta onneksi ei ollut sinulle ensimmäinen käynti Pariisissa. Niitä käyntejähän on sinulla kymmenittäin?
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jo 48. messumatka Pariisiin, nuorempana olin lisäksi hevosenhoitajana Pariisin liepeillä yhden talven ja pari kertaa tuli silloinkin käytyä kaupungissa. Aika monta visiittiä on siis ollut.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.