Viisi viikon varrelta

Kesäloman ensimmäinen viikko on kulunut nopeasti, mutta onhan tässä kesää - ja lomaakin jäljellä.

Ensimmäiset "kesä on oikeastaan jo ohi"- kommentit olen kuullut jo kuun alkupäivinä! Siis heinäkuun alussa kun kesästä on reippaasti yli puolet jäljellä?! Toki lopukeväässä ja alkukesässä on oma lumonsa kun "kaikki" on vielä edessäpäin, mutta syksy ei todellakaan ole vielä lähelläkään vaikka vähän viileämpiä ja sateisia päiviä nyt on ollutkin.




Olen ottanut pääosin aika rauhallisesti, vaikka kaikenlaista pikku puuhaa on ollutkin. Aamut viikollakin ovat menneet viikonlopputyyliin rauhallisesti lehden, jääkahvin ja hitaaseen tahtiin syödyn aamiaisen parissa.






Kesällä ruoanlaitto on helppoa- ihania värikkäitä, tuoreita raaka-aineita on runsaudenpulaan asti tarjolla. Salaatti on aina helppo vaihtoehto, niitä syönkin kesällä todella paljon. Tässä yksinkertainen tomaattisalaatti pähkinä- ja siemenseoksen, pecorinon ja krassinlehtien kanssa, lisäksi pirskaus oliiviöljyä.

Lautasena suloinen kirppislöytö Sammatista. Koko suvun ostokset (näitä lautasia kaksi, vanha vati, kolme pellavapyyhettä, kasa 40-50-luvun lehtiä, pikku keramiikkakuppi ja reseptivihkonen) maksoivat yhteensä vitosen!


luontokuva, eläinrääkkäys

Olen ehtinyt seuraamaan kotipihan eläimiäkin. Pari siiliäkin olen nähnyt kuluneen viikon aikana, en tosin kotipihassa. Pihassamme siilin sijaan pyörii muutama leikkisä nuori orava. Yksi niistä oli niin keskittynyt ahnaasti tuoreeseen käpyyn, sitä ei ollenkaan haitannut vaikka hipsuttelin aivan viereen kuvaamaan. Alueen facebook-ryhmässä on ollut lähiaikoina parikin postausta lasten kiusaamista eläimistä. Toivottavasti pikku oravamme eivät joudu kiusaajien kynsiin ja toivottavasti kodeissa otetaan puheeksi kuinka eläimiä kohdellaan ja muistutetaan eläinrääkkäyksen olevan rangaistava rikos.







Siippa lähti viikon alussa Thaimaahan kuukauden työreisulle. Suuntaan sinne itse perässä 1½ viikon päästä. Ennen hänen lähtöään olimme Mustikkamaan ravintola Vendlassa Italian kauppakamarin kutsumana sunnuntai-iltaa viettämässä Calabrian ruokien ja viinien äärellä. Ruokailun jälkeen teimme vielä Kulosaaressa kävelylenkin.





Olin viikolla myös Loviisassa kesäretkellä. Pääkohde oli kaupunkiin äitienpäivänä avattu ravintola Osteria Locale, mutta kiertelimme ystävien kanssa kaupungillakin. Todella kivasta Osteria Localesta postaan vielä erikseen.

Tällaista oli kuluneella viikolla, eilen en tehnyt oikein mitään. Vähän tylsistytti ilman miestä, mutta enköhän keksi tulevalle viikolle taas kaikkea kivaa. Mukavaa sunnuntaita.

10 kommenttia :

  1. Ihanan värikkäästi ole syönyt viime aikoina. Minäkin kuulin jonkun sanovan, että kesä loppuu juhannukseen. Minusta elokuu on kuitenkin vielä ihan täysi kesäkuukausi. Nyt nautitaan lomasta, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nautitaan lomasta, vaikka vähän viileämmissäkin keleissä.

      Poista
  2. Onpas ihanan värikkäitä ruokakuvia! Tulee ihan nälkä kun noita katsoo <3
    Minull elokuu on kanssa täysi kesäkuukausi vielä, kesäkuusta elokuuhun mennään omasta mielestäni täydessä kesässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän värikkäät vihannekset, hedelmät ja marjat todella houkuttelevat syömään niitä kaiken värittömän sijaan.

      Poista
  3. Upeita kesäkuvia ja -tunnelmia! Nauti kiireettömistä kesäpäivistä, parasta latausenergiaa elokuulle. Ja mikä loma sinua vielä odottaa, yeah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä viikko ennekuin lähden reissuun. Täällä ei pahemin taida lämmetä ennen sitä, mutta siellä on sitten lämpöä senkin edestä.

      Poista
  4. Ei todellakaan ole kesä ohi!!! Miten ihmiset nyt noin ovat negatiivisia? Minusta kesä on ohi vasta syyskuun tullessa:) Oi, lähtikö mies taas reissuuun? No, sä pääset Thaimaan lämpöön kohta täältä viimasta:)
    Mulla on myös ollut rentoa, tosin ompelukone on tietty surrannut, kun olen tehnyt matkapuvustoa:D Pitää osata myös laiskotellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taas on reissussa. Ja kun tullaan kotiin, lähtee kahden viikon päästä Keski-Suomeen viideksi viikoksi eikä kertaakaan kotiin kun työrytmi on niin tiukka. En taida itse edes mennä siellä yli viiden tunnin matkan päässä edes käymään kun hänellä vapaata on aina vain päivä. Tähän täytyy vain tottua. Onhan se hyvä, että freelancerilla on töitä. Ja whatsupit, skypet ja messengerit onneksi auttavat yhteydenpitoa useamman kerran päivässä.

      Poista
  5. Ooh ihanaa Thaimaa odottaa kohta suakin. <3 Aah mitä herkkuja, just nyt on kova nälkä, onneksi tuolla on herkullista oliivileipää kaapissa.

    Kivaa viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli nälkä itsekin kuvia katselessa, leipä on loppu eikä hedelmiä tai vihanneksiakaan ole paljoa jäljellä. Kauppaan täydentämään siis!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.