Marinoitu papu-tomaattisalaatti

Vielä kymmenisen vuotta sitten en välittänyt pavuista lainkaan. Nyt syömme niitä eri muodoissaan useasti. Myönnettäköön kyllä, että englantilaiseen aamiaiseen kuuluvat pavut tomaatikastikkeessa saavat edelleen kylmiä väristyksiä aikaan, vaikka tässäkin annoksessa papuja yhdistetään tomaattiin. Taitaa enemmänkin rasvaa tihkuva englantilainen aamiainen, joka jotenkin puistattaa.

Pavuista saa helposti proteiinia, etenkin 5:2-paastopäivinä syömme usein pitkään kylläisenä pitäviä papuja. Maukasta papusalaattia on helppo tehdä enemmänkin kerralla muutamaksi päiväksi.



papu, tomaatti, salaatti

papu, tomaatti, salaatti

papu, tomaatti, salaatti

Marinoitu papu-tomaattisalaatti


1 kg härkäpapuja (tai yksi tölkillinen härkäpapuja)
1 400 g tölkki valkopapuja
1 salottisipuli, hienonnettua
3 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä hiennonnettua
1 tl sitruunamehua
0,5 dl tuoretta persiljaa ja oreganoa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl korianterinsiemeniä rouhittuna
suolaa
pippuria

rasiallinen kirsikkatomaatteja puolitettuna
basilikanlehtiä

Sekoita hienonnettu salottisipuli ja punaviinietikka kulhossa. Anna marinoitua noin 10 minuuttia.

Papujen marinoituessa hienonna persilja ja oregano.

Lisää kulhoon salottisipulin ja punaviinietikkan kanssa pavut, yrtit, valkosipuli, sitruunamehu, oliiviöljy, korianterinsiemenet, pippuri ja suola.

Anna marinoitua tunnin verran jääkaapissa ennen tarjoilua. Tarjoile tomaatin ja basilikan kanssa.


Kuuluvatko pavut sinun ruokalistallesi? 



5 kommenttia :

  1. Herkullisen näköinen salaatti! Meilläkin syödään papuja aina tasaisin väliajoin. Lemppareita ovat valkopavut! Mies aina laittaa pavut likoamaan edellisenä iltana ja sitten seuraavana päivänä taikoo meille papuherkkuja :)
    Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Pavut eivät säännöllisesti ole ruokalistalla mutta niitä tulee ostettu kausittain. Jostain syystä aina unohdan ne välillä kunnes ne taas palaavat mieleen ja ostan niitä. Valkopavuista teen melko usein valkopapu pastaa, joka on nopea arkiherkku. Resepti nappasin josus Hesarista.

    VastaaPoista
  3. Vihreät pitkät pavut ovat suosikkilisäkkeeni kesäaikaan kukkakaalin lisäksi.Pakastan niitä jos satoa tulee enemmän kuin syödään.Tosin tuollaisia papuja,joista palot on kuorittu pois,harvemmin tulee syötyä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.