By Raili - hehkuvan aikuisen naisen salaisuus

PR-tilaisuus/ by Raili

Meikkitaiteilija ja kosmetologi Raili Hulkkonen on omistautunut pitkällä urallaan suomalaisten naisten kauneudelle. Työssään hän on korostanut erityisesti ihon tervettä säteilyä.

Raili on nyt vuosikymmenien kokemuksellaan kehittänyt aikuiselle iholle suunnatun ihonhoitosarjan, jossa on kauniin huolitellun lopputuloksen antavia laadukkaita tuotteita. Hän kertoi lanseeraustilaisuudessa haaveilleensa omasta sarjasta pitkään eikä aikoinaan uskonut haaveensa koskaan toteutuvan. Lopulta hän kuitenkin pääsi yhteistyössä suomalaisen ammattikosmetiikan valmistajan Naviterin kanssa kehittämään oman, aikuisen naisen hehkua korostavan "Pro Glow"-sarjansa.


kosmetiikka, raili_hulkkonen

kosmetiikka, raili_hulkkonen
Sarjaan kuuluu seitsemän Suomessa valmistettua tuotetta. Nämä on pakattu tyylikkäissä mustissa pumppupulloissa mattapintaisiin pahvikoteloihin. Pahvikoteloiden pinta toi koskettaessa ensimmäiseksi mieleeni samettisen, hyvinhoidetun ihon.

Beauty Serum

Tehokkaasti ihoa kiinteyttävä seerumi tuo iholle napakkuutta ja kauniin hehkun. Seerumi levitetään ensimmäisenä puhtaille kasvoille 

Beauty Cream

Seerumin jäkeen ylellinen aikuisen ihon kasvovoide tuo iholle pitkäkestoista kosteutta.

Primer

Pohjustustuote antaa tasaisen pohjan meikkivoiteelle ja varmistaa kauniin, pitkäkestoisen lopputuloksen.

Perfecting Foundation

Tervettä hehkua antava ja ihoa kaunistava kevyt meikkivoide tasoittaa ihon sävyä. Raili kertoikin haluavansa korostaa ja kaunistaa meikillä ihoa, ei peittää sitä.

Perfecting Brightener

Heleyttävä korostusvoide tuo iholle tervettä hehkua korostaen kasvojen parhaita puolia. Tässä oli sellainen kaunis, hillitty hehku joka sopii arkimeikkiinkin sellaisenaan, meikkivoiteeseen sekoitettuna tai korostukseen.

Perfecting Face Mist

Tehokosteuttava suihke kiinnittää meikin ja varmistaa pitkäkestoisen lopputuloksen.


kosmetiikka, raili_hulkkonen


Sarjaan kuuluu lisäksi huulipuna kymmenessä sävyssä sekä voidemainen poskipuna kolmessa sävyssä. Voidemaisten poskipunien suurena fanina ihastuin tähän(kin) , heleä vaaleanpunertava sävy täytyy ostaa omaankin meikkipussiin. Poskipuna antaa aina nostoa kasvoille - ja sitähän aikuinen nainen kaipaa!

Tuotteet ovat nyt myynnissä By Raili-verkkokaupassa ja lokakuussa apteekeissa, kaunaushoitoloissa sekä Sokoksilla sekä Emotioneissa.


raili hulkkonen, erin

raili hulkkonen, pirkko mannola

paula koivuniemi, pirkko mannola, merja larivaara





Tuula's life, Lumo Lifestyle, business woman
Railia oli kokoontunut juhlimaan näyttävä joukko naisia, minä poseerasin Tuulan ja Pian kanssa. Railin meikattavina olivat Erin ja Pirkko Mannola, joka myös lauloi Paula Koivuniemen ja Merja Larivaaran kanssa. Paula lauloi tietenkin myös  Aikuisen naisen. Satu Silvo lausui Eino Leinoa ja Lenitakin kertoi tarinoita Railista takavuosilta. Kameran akku loppui kesken kaiken, mutta toivottavasti nillä kännylläkuvillakin tunnelma välittyy. Olipahan aikamoinen juhlistus upeille tuotteille!

3 kommenttia :

  1. Ihailen Railia ihan mahdottoman paljon! Uskon, että tuo sarja/tuotteet on - ei yhtäään vähempää kuin taattua Raili-laatua!
    Upeaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Raili on kyllä oman alansa mestari. Tapasin hänet yksillä messuilla ja hän valitsi minulle oikeanlaiset silmälasien pokat. Onpa upeaa, että hänen haaveestaan tuli totta.
    Kivaa viikonloppua sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  3. Raili on kyllä LEGENDA! Upea juttu, että haave toteutui ja hän sai oman meikkisarjan.
    Raili on muuten myös karismaattinen esiintyjä. Näin hänet Sinikka Nikanderin muotinäytösmallina
    ja upea lavakarima esitellä vaatteita. Moni nuorempi kalpeni rinnalla!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.