Viisi viikon varrelta

Postaus sisältää PR-tuotteita*


Nyt lokakuussa on siirrytty kunnolla syksyyn, ruska on ollut kaunis ja suorastaan talvinen tunnelmakin on ollut parina päivänä kun jopa luntakin on sadeĺlut.




Syksyinen vitamiinipakkaus on tyrnimarja. Jo pari marjaa päivässä voi auttaa piristymään -ja piristystä tarvitaankin päivien lyhentyessä.  Marjassa on runsaasti C-vitamiiinia, karoteeneja sekä  B- ja K-vitamiineja.


Tyrnissä on muun muassa sinkkiä, mangaania, magnesiumia, natriumia ja kalsiumia. Marjan runsas hivenainepitoisuus auttaa vahvistamaan luustoa, pitämään yllä lihaskuntoa ja vahvistamaan hermorakenteita.

Tyrnin kuoren sisältämä hippofeiini-serotoniini auttaa torjumaan tulehduksia ja vaikuttaa kudosten kasvuun. Kansanparannuksessa lehdistä ja kukista on tehty teetä yskään ja marjasoseella on hoidettu ripulia, reumaa, ihottumaa ja keripukkia. Siemeniä on käytetty ummetuksen helpottamiseen.

Tyrnipensaita kasvaa Helsingin rannikoilla melko runsaasti, mutta tänä vuonna marjaa oli vähänlaisesti. Pakkasessa on kuitenkin hieman marjaa, lisäksi olen ostanut kuivattua tyrnijauhoa. Lisään tyrniä vähän tuorepuuroon tai nautin jugurtin kanssa. Maku on melko kirpeä, mutta tuorepuuron pehmeys tai jurgurtin happamuus taittaa hieman kirpeyttä.



Morsiusharso oli monta vuotta täysin pois muodista, mutta nyt sitä on taas näkynyt kimpuissa ja ihan sellaisenaankin. Viikko sitten ostin kimpun, tosin vähän vahingossa, katsoin hintakyltin väärin ja hinta oli aika paljon korkeampi kuin olin luullut. Kukat olivat kuitenkin jo paketissa, enää kehdannut perua kauppoja. Toisaalta, onhan morsisusharso kestävä ja kaunis kuivanakin, joten kukista on iloa pitkään. Saavat olla samat viikonloppukukat pari viikonloppua.





Viime viikonloppuna kävimme kävelyllä Munkkiniemessä, jossa olen asunut parikymmentä vuotta sitten. Ruska teki tuloaan ja oli pitkästä aikaa hauska kierrellä vanhoja iltalenkkireittejä.

Viime viikonloppuna tarkeni vielä ohuemmallakin takilla, eilen jo paksummassa takissakin kaipailin käsineitä ja pipoa. Taitaa talvi tulla ajoissa.





Helsinkiä monet kaupunkia vähemmän tuntevat pitävät joskua "kivierämaana". Silti vain muutaman kilometrin päässä keskustasta voi vetäytyä luonnon rauhaan.

Viikko sitten lähimetsässä kuulin vierestäni maasta kahinaa ja koputtelua. Alle metrin päässä palokärki puuhaili omiaan eikä lainkaan väistänyt kun kuljin puun viereistä polkua. Wikipedian mukaan palokärki on peloton ja sitä tämä yksilö olikin. Se ei näyttänyt sairaalta tai vahingoittuneelta hakatessaan ötökät esiin puun rungoista ja lennähtikin lopuksi vaivattomasti läheiseen puuhun. Kamera oli metsässä(kin) mukana ja sainkin palokärjestä muutaman mukavan otoksen.



Työviikon jälkeen perjantaina kotona odotti ihana yllätys; apteekkikosmetiikkasarja Lierac oli lähettänyt muutaman tuotteen testiin. Miellyttävn tuntuinen ja tehokkaasti puhdistava Lait micellaire* on iholla nestemäiseksi muuttuva puhdistusmaito joka puhdistaa yhdellä tuotteella meikin, epäpuhtaudet sekä silmämeikin. Puhdistukseen voi lisäksi käyttää Ecotoolsin puhdistusharjaa*. Lieracin geelimäinen kasvovesi* viimeistelee puhdistuksen.

Lieracin ylellisen Premium La Curen* sanotaan olevan ikääntymisen merkkeihin tehokkaasti vaikuttava seerumi, todellinen nuoruuden eliksiiri. Upeassa premium-tuotteessa kaikki on ajateltu loppuun asti aina tuotteen ja pakkauksen ulkoasua myöten. Lieracin tuotteita myydään apteekeissa.

Miten sinun lokakuusi on lähtenyt käyntiin? Oletko ehtinyt nauttia ruskasta vai tuntuuko syksy etenevän turhankin nopeasti?

6 kommenttia :

  1. Tyrni on tosiaan monipuolinen terveyspensas.Meillä ei pihalla sitä ole, mutta pitäisiköhän ensi kesänä hankkia sellainen.

    VastaaPoista
  2. Tyrni on kyllä ihan mieletön "vitamiinipommi". Itse pidän myös sen mausta.
    Lokakuu on saanut minut nyt vetämään sukat jalkaan kun lähdin Tallinnan reissulle viikolla.
    Jouduin jopa sonnustautumaan inhoamiini sukkahousuihin reissussa - not nice!
    Ruska on parhaimmillaan joten nautitaan siitä niin kauan kuin kestää.

    VastaaPoista
  3. Tyrni on minulla ihan jokapäiväisessä käytössä, joko smoothiessä tai sitten otan ruokalusikallisen marjoja pakastimesta ja nautin niiden kirpeydestä. Siksi kai ei ole flunssatkaan vaivanneet! Söin muuten Tallinnan pressimatkalla Ore -ravintolassa parhaimman ikinä tyrnijäkkärin, se oli täydellinen! Ruskasta en pääse tänään nauttimaan, kun niin paljon kirjoitushommia ja pikkuinen kuumeessa, mutta jospa ensi viikolla joku päivä!

    VastaaPoista
  4. Kylmyyttä vastaan olen taistellut tässä viimeisen viikon. Ruskasta kyllä nautin, mutta noista sateista en. Perjantaina olin lasten kanssa, kaatosateessa, metsäretkellä...en tykännyt säästä ollenkaan.
    Ihania kuvia palokärjestä.
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  5. Tuo morsiusharsio tosiaan oli sellainen kimppujen täytekukka ja edullinen sellainen eli nytkö siitä rahastetaan, hööh. Kauniilta ja herkältä näyttää ja on ihan kaunis sellaisenaan omassa ylhässä yksinäisyydessään ja sun kanssa. <3

    Pus päivään Tuuli. <3

    VastaaPoista
  6. Tyrniä olen ajoittain ottanut ruokavaliooni ja onhan minulla myös tyrnihilloakin, juuri muistin ☺️
    Kyllä nyt pitää pikapikaa ottaa nuo LIERACIN tuotteet käyttöön ��. Kylmyys on tullut, joten pakko se on toppiksia kohta esille ottaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.