Jouluretki Gumbostrandiin ja Porvooseen

Viimein joulukuu, vaikka toisaalta tuntui, että marraskuun läpi rojahdettiin vauhdilla.


Porvoo, joulunaika
Huomasin useaan instakuvaan ja blogipostaukseen spontaanisti kirjoitaneeni marraskuun olleen hektinen. Sitä se tosiaan oli, töissä oli uudistuksia, mutta myös vanhat hommat oli hoidettava, päivät venyivät ja välillä tunsin voimattomuutta kun en tuntunut ehtivän kaikkea mitä piti vaikka työtunteja kertyi aamusta myöhäiseen iltaan enkä pahemmin pysähtynyt edes vetämään syvään henkeä kesken päivän. Säätkin -sen mitä muistan-- olivat masentavan harmaat, pilvet laahasivat niin matalalla, ettei päivä valjenut välillä oikein lainkaan. Toisaalta oli mukavaakin ja hyvä fiilis kaiken kiireen keskellä. Olen silti tyytyväinen, että joulukuussa tahti on hieman helpompi ja moniin muutoksiinkin on jo tottunut.



Aita, laituri




Saari

Art konst

Art konst
Aurinkoinen viikonloppu tulikin tarpeeseen. Eilen teimme piku retken Gumbostrandin kautta Porvooseen. Ihan vain huvin vuoksi.

Matkalla Porvooseen pysähdyimme Gumbostrand art & konstissa katsomassa taidetta.

Porvoo, joulu

Kotimaanmatka

Porvoo, joulu

Gluhwein

Porvoo

Porvoo

Porvoo

Porvö, kuja

Porvoo, matkaiku



Porvoon vanhassa kaupungissa joulu näkyi katukuvassa. Kaupoissa emme käyneet , vaan nautimme jouluisesta tunnelmasta, teimme pikku kävelykierroksen ja söimme hampurilaiset. Vajaan viiden tunnin retki tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin matkalla.

Miten sinun sunnuntaisi on sujunut?

2 kommenttia :

  1. Porvoo on niin kaunis kaupunki. En olekaan muutamaan vuoteen käynyt Porvoossa joulun aikaan. Pitäisikin tehdä päiväreissu sinne! Eilen tein pipareita, joista tuli tosi herkkuja!
    Kaunista viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmia molemmista tutuista paikoista. <3 Oli kiva eilen nähdä, pus tiistaille Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.