Perunaröstivohvelit

Joitain vuosia sitten ostin Lidlistä vohveliraudan, joka maksoi muistaakseni alle 15€. Olin miettinyt vohveliraudan ostamista jo aiemminkin, mutta en halunnut investoida siihen paljoakaan. Viitisentoista euroa oli kuitenkin varsin kohtuullinen hinta ja vohvelirauta lähti Lidukasta mukaan. Sillä on tehty tietysti tavallisia vohveleita, mutta myös mm. croissantvohveleita. Pari viikkoa sitten vohvelirauta muistui taas mieleeni ja siinä samass alkoi netistä, lehdistä ja televisiostakin ilmestyä näkyviini erilaisia vohveliohjeita kuin taikaiskusta.


perunaruoka, vohvelit
Alunperin olin ajatellut tehdä maalla viikonloppuna uuniperunoita, mutta päätinkin tehdä perunasta röstiperunavohveleita ja rauta lähti mukaan.

Vohvelirautani paistaa hyvin, mutta siinä on vain yksi lämpötila ja laite on hieman hidas. Se ei toisaalta myöskään polta ja vohvelit irtoavat kauniisti.  Paistaminen kesti siis vähintään 20 min/kaksi vohvelia ja operaatio piti toistaa neljä kertaa, kunnes olin paistanut koko taikinan. Folion alla vohvelit pysyivät lämpiminä ja lopputulos oli rapsakan maukas.


perunaruoka, vohvelit








Perunaröstivohvelit


1 kg kiinteitä ​​perunoita karkeaksi raastettuna
2 munaa
150 g creme fraichea
Suolaa ja pippuria, maun mukaan

Laita vohvelirauta kuumenemaan.
Raasta hyvin pestyt perunat (ei tarvitse välttämättä kuoria), puristele raasteesta ylimääräinen neste puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. Sekoita creme fraiche, munat ja mausteet, lisää perunaraaste.

Levitä vohveliraudalle n. 2 dl seosta tasaisesti. Paista noin 15-20 min kunnes perunaröstivohvelit ovat  kypsiä, rapeita ja kauniin ruskeita.

Vohveleiden päälle

Purkki/230 g mustapapuja
Purkki/230 g maissia
200 g kirsikkatomaatteja paloiteltuna
Purkki/250 g creme fraichea
2 tl sitruunamehua
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
suolaa

Sekoita creme fraiche, sitruunamehu, korianterinsiemenet, suola ja pippuri. LIsää valutetut mustapavut ja maissi sekä pilkotut kirsikkatomaatit.
tuoretta korianteria
pippuria

6 kommenttia :

  1. Mun mies tykkää kovasti röstiperunoista, joten hänelle voisin vaikka lohen kanssa tehdä tällaisia. Meidän vohvelirauta on vanha, mutta toimiva. Sain sen ilmaiseksi kun yksi päiväkoti lopetti toimintansa :)
    Herkullista iltaa Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Hieno idea tehdä perunasta vohveleita,ei olis mulle ihan enste tullu mieleen!
    Tuossa yhdessä kuvassa oleva joulukaktus,vai mikä lie,pukkaa nuppua niin ahkerasti!

    VastaaPoista
  3. Nam, herkulliselle näyttää. Meillä on tehty usein vohveleita. Teen myös usein pieniä lättyjä valurautapannulla. Eilen herkuteltiin laskiaispullilla, hyvissä ajoin tänä vuonna.

    VastaaPoista
  4. Näyttää niin hyvältä! Meillä on sellainen 15 v vanha tuplarauta, jolla saa niitä perinteisen näköisiä vohveleita. Tulee kyllä varsinkin kesällä tehtyä kun saa tehtyä kesäkeittiössä jatkoroikan kanssa, ei tule käryä sisään : )

    VastaaPoista
  5. Aah mikä herkkuresepti ja näyttää jumalaisen kauniilta tuota sinistä lautasta vasten. Kivaa sunnuntaita Tuuli. <3

    VastaaPoista
  6. Herkulliselta kuulostaa! Mulle ei ole vohvelirautaa:( Pitäs varmaan hankkia!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.