Viisi viikon varrelta

Helmikuun ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan. Ei saatu sitä termistä talvea tälläkään viikolla tänne Helsinkiin vaikka maa olikin hetken valkea. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle vähintään viideksi päiväksi. Tai siis alkaisi, mutta vähitellen alkaa pitenevien päivien aurinko lämmittää tummaa, lumentonta maanpintaa eikä taida talvi kunnolla enää keretä etelärannikolle.


Aikainen kevät



Aikainen kevät


Lumikellot kukivat kotipihassa, se ei toki ole ennenkuulumatonta helmikuussa. Aurinkoisina helmikuina lumikellot ovat puskeneet jopa paksuhkon hangenkin läpi. Särkyneen sydämen en sen sijaan ole nähnyt versovan ennen huhtikuun loppupuolta.



kestävät_kukat
Viikon kukkavinkki on kimppu inkaliljoja. Ne ovat edullisia ja kestäviä. Töissä kimppu kesti 2,5 viikkoa ja kotiin hankkimani nippu inkaliljoja on ilahduttanut raikkaana jo yli puolitoista viikkoa.


Markkinointikielto

Hyväksyn mainokset, Kaupalliset yhteistyöt ja maksetut sisällöt vaikkapa Spotifyssa, blogeissa ja instagramissa, jotenkinhan käyttäjälle ilmainen sisältö on rahoitettava. En erikoisemmin kuitenkaan välitä sekalaisesta mainospostista. Meillä on vuosia ollut mainoskielto ovessa, olen tehnyt myös telemarkkinointikiellon ja olen poistanut itseni myös monilta sähköpostimainoslistoilta.

Viime viikolla sain mainospostia, jossa lähteenä oli pankkini asiakasrekisteri. En olut erikoisen ilahtunut tiedosta, että pankkini myy tietojani kolmansille osapuolille. Ensin koitin pankkisovelluksen chatin kautta kysyä kuin voin estää asiakastietojeni myynnin. Robottichat ei ymmärtänyt vaan kysyi haluanko tulla pankin asiakkaaksi. No, päästäkseni nettipankkiin minun varmasti piti olla jo asiakas.

Päädyin siis soittamaan pankkiin ja asia toivottavasti hoitui. Asiakaspalvelija ei tosin ollut ihan varma, eikä oikein ymmärtänyt miksen halunnut tietojani myytävän. Hän ei osanut kertoa millä perusteella olin mainospostilistalle päätynyt, ihan vain pankin asiakkaana vai tarkemilla speckseillä. Toisaalta samassa pankissa myös kerran kerrattiin kovaan ääneen tietojani. Virkailija toisti kovaan ääneen vastauksiani pystytiskillä. Mm. lainojen ja omaisuuden määrä sekä siviilisääty eivät voineet olla kantautumatta noin metrin päässä istuvan toisen asiakkaan korviin. Siviilisääty tosin oli muuttunut paperille eronneeksi.

Tiedän, että monet yritykset myyvät käyttäjien tietoja, mutta silti minua häiritsi, että yritys jolle maksan sen palveluista lisäksi myy tietojani. Kuinka sinä suhtaudut tähän?


Aurinkosuoja




Palacessa vietettiin apteekkikosmetiikkamerkki Avenen 30-vuotisjuhlia tällä viikolla. Pressitilaisuudessa esitellyistä tuotteista ensimmäisenä pääsee käyttöön Avene sun B-protect SK50+, ihon sävyä tasoittava aurinkovoide kasvoille. Nythän aurinko on taas näkynyt ja on aika ruveta suojaamaan kasvoja ihanan auringon haittavaikutuksilta. Kasvoille käytän yleensä suojakerrointa 50, joka tässä voiteessa on. Auringolta ja ilmansaasteilta suojaava kevyt voide antaa luonnollisen sävyn ja tasoittaa värieroja olematta liian meikkimäinen. Voiden tuubista levitettynä valkoista, mutta muuttuu iholla luonnoliseen ihon sävyyn. Kiva monitoimituote kevyen meikin ystäville.



Aamiainen

Juusto, herkkulautanen


Viikon paras juttu oli Siipan saaminen kotiin Afrikan työreissulta kotiin eilen. Rankalta reissulta palaajalle tein maittavan brunssin kotiinpalun kunniaksi. Sitä nautittiin samalla kun kun kuulin hänen kokemuksistaan viikon varrelta. 

Miten sinun viikkosi on sujunut? 

6 kommenttia :

  1. En kyllä tykkäisi minäkään tuollaisista tietojen myynneistä. Ihania liljoja ja kiva kun kestävät pitkään. Tänään heitin oman kukkakimppuni roskiin. Ilahdutti kaksi viikkoa meitä täällä.
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Tuuli ja ihanaa kun sait siippasi takaisin kotiin <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kukkavinkistä! Tein tällä viikolla tulppaanien ostolakon. Olen totaalisesti kyllästynyt niiden nopeaan lakastumiseen. Tuntuu, että ne eivät kestä mitään enää tänä päivänä.

    Todella inhottavaa tietojen myyminen. Meillä on kanssa kaikennäköisiä mainoskieltoja mutta siltikin niitä mainoksia tulee silloin tällöin :)

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. No tuollaista tietojen myymistä kolmannelle osapuolelle en hyväksyisi, vaikka muuten olenkin mainoksien kannattaja, tykkään vertailla hintoja ja nähdä tarjouksia kotiintulevista mainosposteista, joten en ole niitä lähtenyt kieltämään ; ) Avenen uutuustuote lähtee täälläkin testiin, ihanan tuntuinen kasvoilla! Upea tuo juustolautanen <3

    VastaaPoista
  4. No kyllä omasta mielestäni tuossa on jotain moraalinto myydä tietoja kolmansille osapuolille ja vielä pankin, jonka pitäisi pitää kaikki tiedot suojattuna. En tykkää minäkään.

    Avenella on mielettömiä tuotteita, ihan lemppari huulivoide, kasvo mist eli lähdevesi, aurinkovoiteet ah ja hei jatkanko loputtimiin hih. Harmi etten päässyt tuohon tilaisuuteen, kun oli muu työkeikka tuolloin.

    Ihanaa uutta viikkoa Tuuli ja nam mitkä herkut. <3

    VastaaPoista
  5. Inkaliljat ovat ihmeellisen kestäviä kukkia. Minulla on kerran ollut niitä lähes kuukauden maljakossa ennen laitoin ne pois.

    En voi ymmärtää, että oma kaupittelee tietoja kolmannelle osapuolelle - todella outoa? Itselläni on myös olemassa mainoskiellot ja postiluukun yläpuolella "ei mainoksia eikä ilmaisjakelua" -tarra. Saa näppylöitä kauppakeskuksen sähkön- ja puhelinpalveluiden myyjistä. Yritän nykyään olla vastaamatta mitään eli leikin ihan mykkää.

    Nyt alkoi tehdä mieli juustoja kun katsoi kuvaasi...

    PS. Ensimmäinen tammikuussa pesintänsä aloittanut mustarastaspariskunta on saanut onnistuneesti poikaset. Luonto ihan sekaisin leudosta talvesta vai pitäiskö sanoa syksystä...

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uskomaton-ennatys-mustarastas-pesi-onnistuneesti-espoossa-keskella-talvea/7722482

    VastaaPoista
  6. Meillä täällä taitaa yksi jos toinen kynnelle kykenevä myydä toisten tietoja. Hassuinta oli, kun ostin koiran tassujen putsaukseen Targetilta vauvan kosteuspyykeitä ja pian tuli Pampersilta kuponkeja vaippoihin ja muihin vauvan tarvikkeisiin. Onneksi mainospuheluiden esto näyttäisi toimivan. Aniharvoin tulee mainospuheluita.

    Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.