Berliinin parhaimmat ruoka- ja juomakokemukset

Tammikuisella Berliinin-matkalla oltiin kolme yötä ja käveltiin n. 90000 askelta Berliinissä. Reissussa tuli tehtyä kuitenkin muutakin kuin käveltyä. Kiinnostavia ruoka- ja juomakokemuksia tuli taas kartutettua.

Postasin jo aiemmin kolmesta aamiaisesta Berliinissä. Kaupunkihan on kuuluisa mm. aamiaisistaan.


Tutkailimme myös enen matkaa millaisia cocktailbaareja Berliinistä löytyy. "Salakapakka" Rum Trader valikoitui joukosta. Sisälle pieneen, vain 15-paikkaiseen ravintolaan päästääkseen piti soittaa ovikelloa. Sisällä ei kuvia saanut ottaa.

Teheranista kotoisin oleva baarimikko oli pukeutunut kolmekymmentäluvun tyyliseen asuun, valaistus oli hämyisä ja taustalla soi vanhempi musiikki. Pullojen seassa oli mustavalkoinen kuva herrasta Kekkos-tyylisissä silmälaseissa, kuvan edessä paloi kynttilä. Hän oli jo edesmennyt perustaja, jonka pehmeän hypnoottista puhetta musiikin päällä kuultiin myöhemmin myös levyllä, jota baarimikko soitti.

Taiten sekoitettuja juomia oli pitkä lista, baarimikko kyseli makumieltymyksiämme ja sekoitti juomia toiveiden mukaan. Yllätykseksemme Rum Traderissa sai myös polttaa. Berliinissä on kuulemma joitain paikallislakeja, jotka mahdollistavat tämän. Työntekijät ja muut asiakkaat antoivat vinkkejä lempipaikoistaan Berliinissä.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen, intiimitunnelmainen baari!


Rum Trader, Fasanenstraße 40, 10719 Berlin









Schönebergissä kuljimme minimalistisimman koskaan näkemäni leipäkaupan ohi toisena matkapäivänä. Päätimme hakea leipomokaupasta viimeisenä päivänä leivän kotiinviemisiksi ja päädyimmekin ostaman molempaa lajia herkullisia leipiä. Bröt ist Goldissa myydään ainoastaan yhtä vehnäleipää, yhtä ruisleipää sekä vehnäsämpylää. Kaikki juureen tehtynä, totta kai.

Samalla kadulla myös omenakauppa, jossa myydään vain omenoita, omenahilloja ja -mehua. Metropoleissa voi näköjään erikoistua hyvin kapealle sektorille!

Brot ist Gold, Goltzstraße 18, 10781 Berlin





KaDeWe-tavaratalon legendaarinen ruokaosasta oli äskettäin uusittu. Edelleen sieltä löytyy tyylikäs samppanjabaari, jossa pysähdyimme lasillisille. Siippa söi ruokaosaston kalabaarissa myös muutaman osterin.

Kaufhaus des Westens,Tauentzienstraße 21-24, 10789 Berlin






Rum Traderissa meille suositeltiin vähän rouheampaa osteripaikkaa, josta saisi myös samppanjaa. Rogacki-deli Charlottenburgissa on yli 90-vuotias ruokahallin ja pystybaarin risteytys, josta löytyy mm. runsaat valikoimat kalaa, mereneläviä sekä lihaa ja juustoja. Erilaisia annoksia tarjotaan pystypöytiin.

Vieressämme söivät annoksiaan niin tyylikkäät perheet kolmessa sukupolvessa kuin eläkeläisherratkin.

Rogacki, Wilmersdorfer Str. 145/46, 10585 Berlin









Olin etukäteen merkannut Googlen karttoihin mielenkiintoisia kahviloita, baareja ja ravintoloita joihin pysähtyä matkan varrella. Viinibaari Vin Aqua Viniin Reuterkiezin sivukadulla pysähdyimme iltapäivän viinilasilliselle, viinibaari/kauppa oli yhtä tunelmallinen kuin kuvissakin. Viinejä olisi tehnyt mieli tuoda kotiinkin, mutta tyydyimme vain lasilliseen ja pikku snackiin.

Vin Aqua Vin, Weserstr. 204, 12047 Berlin

Berliiniin olisi mukava palata pian uudestaan ruokamatkalle. Kohteenahan kaupunki on sopivan matkan määssä ja matkoja saa edullisesti. Raviontolahinnatkin ovat Suomea edullisemmat.

Oletko olltu Berliinissä? Mikä on suosikkipaikkasi kaupungissa?



5 kommenttia :

  1. Pakko tunnustaa, että Berliinissä en ole koskaan ollut. Mielessä on ollut monasti. Ihania nuo limput - niin herkullisen näköisiä. Tässä "maailmantilanteessa" en tosin kyllä halua matkustaa nyt mihinkään mutta jossain vaihessa kyllä Berliini kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Enpä ole näissä paikoissa vieraillut Berliinissä ollessani, mutta ehkäpä ensi kerralla, kiitos vinkeistä :).

    VastaaPoista
  3. Leivät. <3 Berliiniin hotsittaa tässä itsekin mennä vaikka mies on sen jo pariin kertaan nähnyt. Luulen, että tulen tykkäämään Berliinin tunnelmasta ja odotan sen olevan kivan rento. Olutta kiskasta tyyliin.

    Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  4. Alkoi tekemään mieli rapea kuorista leipää <3 En ole käynyt kun Berliinin lentokentällä, mutta tytär on käynyt Berliinissä pari kertaa ja kehunut ruokia!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  5. Berliini on ihanan rento, niin runsas & rouheva, olimme kaupungissa kun Amos oli 3 kk vanha ja tokihan jouduimme skippaamaan pitkät dinnerit, mutta päivisin nautimme kaupungin tarjonnasta (pitkiä lounaita päiväunien aikaan) ja voi mitä makuelämyksiä! Yövyimme hotellissa aivan KaDeWe -tavaratalon vieressä ja haimme ruokakerroksesta iltapalaa ja herkkuja huoneeseen! Ihana olisi lähteä uudestaan tuohon kaupunkiin vinkkiesi jälkiä seuraten!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.