Amerikanitalialaiset lihapullat uunissa

Siippa  esittää aika harvoin ruokatoiveita, mutta kun hän jotain toivoo, koetan toki totetuttaa toiveet. 

Kun toivomuslistalla oli lihapullia, päätin tehdä amerikan-italialaisia lihapullia. Amerikanitalialaisethan käyttävät kaikkea annoksissa runsaammin kuin italialaiset; valkosipulia, tomaattia, juustoa, lihaa... kaikkea on paljon. Enemmän on enemmän!

Tällaisia runsaita lihapulla-annoksia tarjoiltiin niissä pienissä, edullisissa "mom & pop"-italialaisravintoloissa klassisine punavalkoruutuisinen pöytäliinoineen, joissa söin 90-luvulla au pair-vuoteni aikana Connecticutissa ja vaihtokesäni aikana Kaliforniassa. Voi niitä muistoja. Välillä ajettiin summamutikassa johonkin lähikaupunkiin ja astuttiin kohdalle tulleeseen kodikkaan näköiseen ravintolaan, jonka menu istui laihoille kukkaroillemme. Koskaan ei tarvinnut pettyä!





Siippa nosti kaapin päältä vielä järkyttävän painavat ravintolalautaset joita yli kymmenen vuotta sitten  tuotiin New Yorkista, näitä puoli tusinaa ja vähän pienempiä toiset puoli tusinaa. Lautaset ostettiin Manhattanilta Fishs Eddy-liikkeestä, jossa varsinkin tuohon aikaan oli jo kauankin sitten lopettaneiden ravintoloiden astiastoja sekä lautasvalmistajien ylijäämäeriä, nykyisin ilmeisesti enimmäkseen uustuotantoa.

Siippa kantoi lautaset, minulla oli samalla reissulla Cape Codista ostettu oikean kokoinen, vanha puinen houkutuslintu-sorsa käsimatkatavarassa, muistan vielä liikkeen nimenkin "Cat's Meaow". Houkutuslintu on nyt ikkunalaudalla. Illallisen aikana muisteltiin myös New Yorkin "aitoa Pikku-Italiaa" eli Bronxin Belmontin alueen Arthur Avenueta sivukatuineen, jossa vietimme päivän yhdellä New Yorkin matkalla. Sielläkin syötiin oikein klassisessa italialaisravintolassa lounasta. Iäkäs omistajarouva hoiti kassaa ja hänen miehensä kävi kuitteja läpi nurkassa.





Amerikanitalialaiset lihapullat uunissa

800 g sika-nautajauhelihaa

1½ dl kuivahtanutta leipää murustettuna

1½ dl  maitoa

2 munaa

1 dl raastettua parmesanjuustoa

1 tl kuivattua oreganoa

1 rkl hienonnettua tuoretta tai kuivaa persiljaa

1 rkl hienonnettua tuoretta tai kuivaa basilikaa

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna

2 rkl oliiviöljyä

suolaa / pippuria maun mukaan

 

2½ dl mozzarellajuustoa raastettuna

 

Marinarakastike


4 rkl oliiviöljyä

1/4 keskikokoista sipulia, kuutioiksi

4 valkosipulinkynttä, hienonnettuna

2,4 kg kokonaisia, kuorittuja, säilöttyjä tomaatteja soseessa, karkeasti hienonnettuna

1 tl tuoretta timjamia

1 pieni nippu tuoretta basilikaa, lehdet hienonnettuna

Suolaa ja jauhettua mustapippuria maun mukaan

Keitettyä spagettia

 

Raasta leipä tai hienonna murusiksi monitoimikoneessa. Siirrä leivänmurut isoon kulhoon ja lisää 1½ dl dl maitoa. Lisää jauheliha, parmesaani, yrtit, sipuli, valkosipuli, munat, suola ja mustapippuria maun mukaan. Sekoita taikinaksi.

Muovaa lihaseos kostutetuin käsin varovasti 18 noin golfpallon kokoiseksi palloksi. (Älä muovaa lihapullista liian tiiviitä, jottei niistä tule sitkeitä). Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.

 

Tee samalla marinarakastike: Kuumenna öljy keskikokoisessa kattilassa keskilämmöllä. Hauduta sipulia ja valkosipulia sekoittaen, kunnes se on kevyesti ruskistunut, noin 3 minuuttia. Lisää tomaatit ja yrtit ja kiehauta. Laske lämpöä ja hauduta peitettynä 10 minuuttia. Mausta pippurilla ja suolalla maun mukaan.

 

Ruskista lihapullat joka puolelta kevyesti sekoittaen kahdessa erässä oliiviöljyssä, noin 6 minuuttia/erä. Siirrä lihapullat vuokaan. Kaada kastike lihapullien päälle vuokaan, lisää lopuksi raastettu mozzarella.

Kypsennä 180 C uunissa puoli tuntia, tarjoile spagetin ja parmesanraaasteen kanssa.


Ovatko suosikkilihapullasi tomaatti- vai ruskeakastikkeen kanssa tarjotuja?


13 kommenttia :

  1. Kiitos reseptistä! Tomaatti- vai ruskeakastike... Molempi parempi - vaihtelu virkistää. Viimeksi tein ruskean kastikkeen ja sitä edellisellä kerralla tomskukastikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeakastiketta en ole aikoihin tehnyt, vaikka se hyvää onkin.

      Poista
  2. Lautaset on niin mageet ja olen niitä vissiin aiemminkin ihaillut. <3 Mikä mieletön matkamuisto ja saatte kiitellä itseänne, että jaksoitte raijata ne kotiin. Etenkin näinä aikoina tuovat vielä enemmän tunteita matkoista ja muistoista pintaan.

    Kiitos reseptistä, nämähän maistuisi koko perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautaset ovat ihanat, ne tosiaan tuovat muistoja mieleen upeilta matkoilta.

      Poista
  3. Oi ei mielettömän näköiset lihapullat, vesi herahti kielelle ja todellakin välillä MORE is More! Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset täyteläiset annokset ovat syksyistä lohturuokaa parhaimmillaan.

      Poista
  4. Juuri nyt alkoi tehdä mieli lihapullia! Herkullisen näköistä ja juuri tällaista hieman harmaan syyspäivään ruokaa. Ihanan lohduttavaa kuulla, että sinäkin olet raahannut toiselta puolelta maapalloa tavaraa Suomeen. On tuotu kyllä mitä ihmeellisempiä juttuja reissuilta ja näin jälkikäteen ajateltuna olen ollut joskus todella viitseliäs. Mm. San Marinosta todella painavia pizzalautasia ja Italiasta lasisia säilytyspurkkeja, joita puoli vuotta reissun jälkeen sai myös Anttilasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toin kerran Hongkongista aamiaiskulhoja, miltei samanlaisia oli kuukautta myöhemmin Stokna kantistarjouksena. Minulle kulhot ovat kuitenkin aina Hongkongin kulhot ja matka muistuu mieleen kun syönt tuorepuuroa aamulla. Mutta tosiaa, vaikak mitä on tullut tuotya maaiman eri kolkilta; painosylintereistä houkutuslintuihin.

      Poista
  5. Ihana tunnelma välittyi vaihtarivuodesta tekstin alussa. En tiennytkään, että lihapullat voi noinkin tehdä.

    VastaaPoista
  6. Oijoi,kuinka hyvältä näyttää 👍 Lihapullat onkin juuri sellainen kestosuosikki,jota on kiva varioida, ja aina maistuu kaikille, isoille ja pienille 😋 Mulla miltei aina soosin määrittää se,syödäänkö pastan vai pottumuusin/perunan kanssa.Perunalle kermainen ruskea kastike ja pastalle tomaattipohjainen 🍅. Kivat lautaset ja kiva huomata käyttää niitä,peukut siitä miehellesi👍 Nautinnollista syksyistä viikonloppua❣️🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapullista voi tehdä aina uuden version, variantteja riittää! Mukavaa syksyä sinullekin.

      Poista
  7. Ihanaa herkkuruokaa <3
    Itse teen yleensä tomaattikastikkeeseen lihapullat, mutta kaupunkimummini teki kyllä maailman parhaat lihapullat aina ruskeakastikkeen kanssa.
    Herkullista iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapullat ruskeakastikkeesa on minulle lapsuuden ruokaa, josta tulee mukavia retrofiiliksiä. Itse kuitenkin yleensä teen lihapullat tomaattikastikkeessa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.