Ihastuttava leipomo Lapinlahdessa

Pari viikkoa sitten sunnuntaina illansuussa teimme pikku retken Lapinlahden entiselle sairaala-alueelle.


Helsinki, lapinlahti


Lapinlahden sairaala oli Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut sairaala. Se oli Euroopan vanhimpia psykiatrista hoitoa varten rakennettuja hoitolaitoksia. Psykiatrinen sairaanhoito Lapinlahdessa päättyi vuonna 2008. Alueelle on sen jälkeen avattu muun muassa kahvila-, ravintola- ja taidegalleriatoimintaa.

Sairaala-aluetta on haluttu "kehittää", mutta pari kuukautta sitten kaupunkiympäristölautakunta onneksi päätti, ettei se kannata kiinteistösijoitusyhtiön suunnitelman edistämistä. Mielestäni sympaattinen alue on parhaimmillaan spontaanisti syntyneine ruohonjuuritason yrityksineen kuin loppuun asti hiottuine konsepteineen. 

Helsinki, lapinlahti


Helsinki, lapinlahti

Helsinki, lapinlahti
Kahvila ja galleria päärakennuksessa olivat sunnuntai-iltana kiinni, mutta alueella kasvimyynti, kirppis, joku sisustus- tms. liike olivat silloinkin auki, samoin verhoomo josta jo kyselimme parin tuolin uudellenverhoilua. Piknikseurueita oli lämpimänä iltana monessa paikassa nurmikolla.



Helsinki, lapinlahti

Leipomo Lapinlahti Helsinki

Leipomo Lapinlahti Helsinki

Leipomo Lapinlahti Helsinki

Leipomo Lapinlahti Helsinki

Leipomo Lapinlahti Helsinki



Leipomo Lapinlahti Helsinki

Leipomo Lapinlahti Helsinki
Kälyni Mariia oli vinkannut Lapinlahden punatiilisen Venetsia-rakennuksen suomalais-ranskalaisen pariskunnan pitämästä Ambience-leipomosta. Perjantaista sunnuntaihin auki oleva pikkuinen leipomo olikin vielä sunnuntaina illansuussa auki. Maistelimme useampaa leipää ja ostimme pari herkullista juureen leivottua patonkia ja muutaman pastel de nata-leivosta kotiin.



Pioni

Lapinlahden puutarha Helsinki

Lapinlahden puutarha Helsinki

Puutarha

Lapinlahden puutarha Helsinki

Lapinlahden palstat

Lapinlahden puutarha Helsinki


Lapinlahdessa on kaunis, vehreä puisto ja kasvipalstoja, sielä viihtyy pidempäänkkn vaikka piknikillä.  Oikein kiva kotikaupungin päiväretkikohde kauniina päivänä.

Oletko käynyt Lapinlahdessa?

4 kommenttia :

  1. Olen käynyt pari kertaa tuolla äitini ja isäpuoleni kanssa. Aivan ihana miljö ja niin kotoisa tuo leipomokin.
    Kaunista viikonloppua sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. En ole käynyt, vaikka olen asunut niillä kulmilla kymmenisen vuotta. Tosin siitä on niin kauan aikaa, että silloin se oli hiukan pelottavakin paikka sairaalana, minne ei sopinut eksyä. Nyt on suunnitelmissa, ja heti kun tulee sopivan lämmin 'haahuiluilma', niin menen ehdottomasti - sinun retkesi innoittamana :)

    VastaaPoista
  3. On tullut käytyä, mutta ei vuosiin. Mutta voi itku miten kaunista ja noi leivät. Leipä friikki kun olen, niin pakko käydä joskus jo noita leipä apajia ihastelemassa ja toki muutenkin. <3

    Ihanaa viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  4. Tuo olikin yksi seuraavan juttuni kohde. Käytiin ihan ex tempore kaupunkikierroksella tuolla 😊. Lämmin spelttileipä oli superherkullista, hintansa vuoksi ei tosin ihan jokapäiväiseen käyttöön 😊

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.