Raikas alkoholiton seljankukkajuoma

Nyt kesällä voi taas järjestää jo pieniä juhlia. Kesän juhlissa on huomaavaista tarjolla maistuvia juomia myös heille, jotka eivät juo alkoholia. On  muutenkin hyvä pitää tarjolla kaikille "välijuomaksi" viinin tai muiden alkoholijuomien lisänä raikkaita, alkoholittomia juomia. 


Alkoholiton kesäjuoma


Juhlapäivät ovat yleensä pitkiä ja seurustelujuomaksi sekä kilistelyyn peruspommacin sijaan voit tarjota vaikka raikasta, kevyesti hapanta seljankukkajuomaa. Seljankukkajuoma maistuu myös arkisemman lämpimän kesäpäivän janojuomana.

Alkoholiton kesäjuoma


Alkoholiton kesäjuoma
Seljankukkajuoma


9 cl sekanjabinia (ks. alla)
2 d soodavettä
2 seljankukkamehutiivistettä
3 cl limemehua

Koristeeksi:
2 kurkkuviipaletta
Tuoretta minttua

Laita aineosat kahteen jääpaloilla täytettyyn lasiin ja sekoita kevyesti.  Koristele mintulla.

Sekanjabin (noin 3 dl)

½ dl vettä
1 dl sokeria
5 cl omenaviinietikkaa tai sherryetikkaa
6 mintunoksaa
1/4 tl suolaa

Keitä vettä ja sokeria kattilassa korkealla lämmöllä 1 minuutin ajan, kunnes sokeri on kokonaan liuennut veteen.

Nosta kattila liedeltä.  Lisää omenaviinietikka, minttu ja suola. Sekoita ja anna jäähtyä 30 minuutin ajan.

Siivilöi pulloon.  Säilytä sekanjabin jääkaapissa, jossa se säilyy vähintään 4 viikkoa.


Alkoholittomana vaihtoehtona voit kokeilla myös hunaja-limeboolia.  Kevyesti alkoholia sisältävä, seljankukkainen hugo on myös raikas juhlajuoma.

6 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihanan raikkaan tällaisella helteellä. Seljakukka maistuu hyvälle.
    Olen ostanut Brunnebyn seljankukkamehutiivistettä ja laimentanut veteen.
    Tätähän voisi hyvin kokeilla vaihteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikka ja sitruuna tekevät mausta raikkaan. Juoma on virkistävä kuumana kesäpäivänä.

      Poista
  2. Nam taatusti ihanaa ja raikasta. Seljankukassa on veikeä maku, mutta tykkään monista ruotsalaisista seljankukkajuomista, siellä taitaa olla oikea juttu.

    Ihanaa tiistaita Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiset tosiaan osaavat tehdä ne oikeat seljankukkamehut.

      Poista
  3. Ihana kesäinen juoma <3 Kiitos reseptistä! Ikeasta olen ostanut seljankukkajuomaa ja ihastuin sen makuun. Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta olen itsekin ostanut. Parin viikon sisään on asiaa Ikeaan, täytyykin ostaa sieltä taas pullo.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.