Cacio e pepe-pavut

Tervetuloa arki! Vaikka pyhät vietettiin kaksin kotona, ja perinteisen pidemmän joululoman sijaan olin pari päivää töissäkin jo välipäivinä ja nyt alkuviikosta jo ylitöissäkin, tuntuu arki alkavan varsinaisesti vasta loppiaisen jälkeen. Arkeen kuuluvat tietysti nopeasti valmistuvat, yksinkertaiset arkiruoat. 

Yksinkertainen cacio e pepe-pasta on yksinkertaisuudessaan herkullisen nerokas. Pavut voi valmistaa samalla menetelmällä. Olen muutenkin valkopapujen suurkuluttaja ja etsin aina uusia ideoita niiden käyttämiseen.

Gloriassa aikoinaan ollut resepti on alunperin kööpenhaminalaisen  keittiömestari Fredrik Bille Brahen.  Reseptiä voi myös muokata lisäämällä valkosipulia, paahdettua pekonia, yrttejä tai vaikkapa paahdettuja leivänmuruja tuomaan tekstuuria. 


Cacio e pepe-pavut

Helppo arkiruoka


Cacio e pepe -pavut 

2 tölkkiä valkoisia papuja

2 dl papujen lientä

2 tl mustapippuria myllystä rouhituna

1 dl vettä

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl voita

100 g pecorinojuustoa


Valuta pavut ja ota 2 dl lientä talteen. Paahda rouhittuja pippureita, kunnes pippuri alkaa tuoksua. Lisaää pavut, papujen liemi ja vesi pannuun.  Lisää oliiviöljy ja voi. Keitä miedolla lämmolla, kunnes neste on paksuuntunut.  Raasta juusto raastimen pienella terälla.  Ota seos liedeltä ja sekoita juusto papujen joukkoon. Anna juuston sulaa. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. 

Valuta päälle oliiviöljyä ja tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa.

Mikä on sinun varma valintasi kun haluat arkena nopeasti ruokaa pöytään? 

6 kommenttia :

  1. Valkopavut ovat myös minun suosikkejani ja mies tekee välillä haudutettuja papuja meille esim. kanan kaveriksi.
    Helpot uuniruoat taitavat olla meidän perheen arkien pelastajia. Ruoan ollessa uunissa, ehtii vaikka imuroida tai jotain muuta yleishyödyllistä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuniruoat ovat kyllä käteviä - herkullisia, niiden hautuessa voi tosiaan tehdä jotain muuta yleishyödyllistä!

      Poista
  2. Oih, varmasti ovat hyviä noilla mausteilla ja pecorinolla! Pitääkin ostaa valkoisia papuja, pelastavat sitten jonkun arki-illan! Pastat, risotot, curryt, pinaattiletut ja tortillat kuuluvat meidän arki-iltojen ruokiin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkopavut ovat meillä kaapin vakiosisältöä, niitä löytyy aina pari purkkia keittoon tai salattiin laitettavasksi. Hummuksenkin teen aina valkopavuista, maku on mielestäni pehmeämpi kuin kikherenistä tehtynä.

      Poista
  3. Oih mitä herkkuja, mä rakastan papuja, pojat valitetttavasti eivät. Meillä kaikki pastat ovat parasta arkiruokaa, ja kun pojilta kysytään niin simppelisti pasta bolognese. Ihanaa vuoden alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilota pastaan vähän papuja. Valkopavut muussaantuvat mukavasti, ne antavat täyteläisyyttä makuun ja rakenteeseen sekä proteiineja nuorille miehille.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.