Matkailuautoelämää

Pressitilaisuus Camptoo

Jihuu, loma on alkanut ja seuraavan kerran työelämä kutsuukin vasta elokuun alussa!

Eilen iltapäivällä olin jo hieman lomatunnelmissa Hanasaaressa kun jakamistalouden uusin ilmiö Camptoo rantautui Suomeen.


 

Airbnb-tyylinen verkkopalvelu yhdistää matkailuajoneuvojen omistajat ja vuokraajat. Yksityisomistaja laittaa matkailuautonsa tai -vaununsa vuokralle silloin, kun ei itse sitä käytä. Matkailija löytää palvelusta valikoiman yksilöllisiä loma-ajoneuvoja - vaikka naapurin pihasta noudettuna. 

Camptoo on perustettu vuonna 2014 Hollannissa kun perustaja Martijn Peeters huomasi sesonkiaikoina ajoneuvoja olevan vaikea saada, vaikka samaan aikaan  ihmisten pihoissa seisoi pienellä käytöllä olevia matkailuautoja.Nyt varauksia on tehty alustan kautta maailmalla jo 300000 yöksi.

Camptoon verkkopalvelusta ajoneuvon voi valita ja varata helposti.  Omistaja saa listattua matkailuajoneuvonsa palveluun muutamassa minuutissa. Matkailija etsii palvelusta itselleen sopivan auton hakukriteerien avulla, vuokraa sen, tekee sopimuksen ja hoitaa maksut – kaikki verkossa, vähän kuin airbnb:ssä. 

Luottamus perustuu vertaistukeen, eli palvelussa arvioita antavat niin ajoneuvojen omistajat kuin vuokraajat.

Suurinta osaa tarjolla olevista ajoneuvoista voi ajaa B-kortilla. Matkailuautot toki ovat huomattavasti henkilöautoa suurempia. Ajaessa maltti on valttia ja kiire kannattaa unohtaa. Jos ajoreitti näyttää ahtaalta, kannattaa autosta astua ulos ja kiertää sen ympäri varmistuen tilaa olevan riittävästi auton ympärillä. 







Camptoo lanseeraus

Lumo Lifestyle

Muurla muki

#vanlife



#vanlife lounas

Laroche Roseviini

Camptoo Suomi

Camptoo Suomi



Tiia Koivusalo ja Casa Mimi

Hanasaari

Kuinka ihana olikaan taas pitkästä aikaa tavata tuttuja kivoissa merkeissä. Vietimme hauskaa #vanlife-iltapäivää Hanasaaressa merenrantapiknikillä paikalla olevaan matkailuatoon tutustuen, syöden rantaterassilla ja vaihtaen kuulumisia pitkästä aikaa. Sekä tietysti kuvaten, vaikka niitä kahvimukeja.

Kiitos seurasta Sari, Pauliina, Tiia, Sanna ja Veera.

Minen sinä lähtisit matkailuautolla? Me varmaan suuntaisimme Kuusamoon katsomaan Suurpetokeskukseen Sulo Karjalaisen karhuja.





3 kommenttia :

  1. Mielenkiintoista tietoa Camptoosta,vaikka itse en olekaan karavaanarityyppiä.Kokeilemisen arvoinen juttu tuo kuitenkin olisi ja lähtisimme varmaankin tuonne itään päin-Kesälahdelle.
    Aurinkoista juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Vitsi meillä oli ihana iltapäivä ja niin kiva nähdä sua Tuuli. Aivan mahtavan postauksen teit tästä upeasta tilaisuudesta. Karavaani hommat on olleet meillä puheena jo pari vuotta eli josko sitä vaikka kokeilisi yhden viikonlopun, että onko meidän juttu.

    Tilaisuus oli kyllä napakympisti järkätty. <3 Ihana nähdä ystäviä.

    Aurinkoista uutta viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  3. Mainio palvelu. Hienoa, että ollaan saatu myös Suomeen. Onnea ja menestystä Camptoolle! Ja niin kiva lanseeraus. Siellä on tuttuja koolla aika monta.
    Minne lähtisin matkailuajoneuvolla? Ehkäpä Punkaharjulle. Hyvää juhannusviikkoa, Tuuli 💚

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.