Takaisin Tallinnaan

PR-matka Tallink/Visit Tallinn/40+-blogit


Olen käynyt Tallinnassa varmaan n. 150 kertaa. Suurin osa on ollut työmatkoja, mutta alati uudistuvaan Tallinnaan on tullut tehtyä lukuisia huvimatkojakin. Viimeisestä matkasta on kuitenkin - olosuhteiden takia - yli kaksi vuotta. Kuinka olenkaan kaivannut Tallinnaan!



Viimein perjantaina pääsin matkaamaan takaisin lahden yli 40+ -blogien pressimatkalla. Matka sujui joutuisasti Megastarin Business Loungen aamiaistarjoiluista nauttien.


Tallink Spa & Conference-hotelli sijaitsee satamassa, vanhan kaupungin välittömässä läheisyydessä. Hotellista löytyvät niin kauneus- ja hyvinvointikeskus kuin sauna- ja vesikeskus. Osa joukostamme kävikin uimassa ja kauneushoidoissa hotellin spassa.


Chocokoo Tallinn suklaakurssi


Chocokoo Tallinn suklaakurssi


Illan ohjelmassa oli suklaatasting ja suklaatyöpaja Chocokoossa Telliskivellä. Chocokoossa kaikki konvehdit tehdään käsin ja  kaakakopavut hankitaan laadukkailta pienviljelijöiltä. Kaakaopavuissa on samanlaisia eroja kuin kahvissa tai viinissäkin, maussa voi olla vaikkapa savuisuutta, hedelmäisyyttä tai happoisuutta.

Teimme suklaaganache-tryffeleitä, omani maustoin rosmariinilla, appelsiinilla ja inkiväärillä. 


Ristorante Flavore olaadukkaista raaka-aineista valmistettua herkullista italialaista ruokaa tarjoileva ravintola Tallinnan Linnahallin ja Tallink Spa & Conference -hotellin välissä. Ravintolan erikoisuus on hauska "viiniautomaatti", josta viiniä annostellaan itse. Vinkkinä; muista laittaa lasi hanan alle ennenkuin painat napista.







Fotografiskassa Telliskivellä on kolme valokuvanäyttelyä tällä hetkellä; eläinystävien must-näyttely; eläinaiheinen The Pet Show, Hassan Hajjajin kulttuurisia kliseitä ja stereotypioita haastava Vogue, The Arab Issue sekä virolaisen Kaupo Kikkasin mustavalkoinen, vaikuttava Inner Cosmos.


Muraali Telliskivi Tallinna








Aina on aikaa minikierrokselle ja pikku ostoksille. Saimme ahdettuja virallisen ohjelman väliin myös pari kuvaustaukoa ja lyhyttä ostoshetkeä. Ostin Balti Jaaman ruokahallista anoppilan Tarmo-koiralle siannahkoja, yläkerran antiikkiliikkeistä ruokakuviin muutamalla eurolla pari vanhaa lautasta, Uzbekkilaista pistaasihalvaa sekä kuivattua vadelmaa. Vartissa ehtii ihmeitä!

Ennen laivalle siirtymistä pysähdyttiin vielä Nauticassa, jossa tein myös pikakierroksen ruokakaupassa. Muhun leipäkauppaa ei enää Balti Jaamassa ole, mutta perinteistä virolaista mustaa leipää sain ostettua Rimistä.








Paluumatkalla nautittiin taas Megastarin Business Loungen rauhassa lounasta ja laivan upeassa kaupassakin ehdimme käydä.


Viro on 1.4. alkaen luopunut koronaviruksen vuoksi asetetuista maahantulorajoituksista. Viroon matkustaessa ei enää kysytä rajalla koronatodistusta tai negatiivista testitulosta.

Virossa
- Maskipakko loppui sunnuntaina 3.4. Maskin käyttö on enää vain suositus esimerkiksi joukkoliikenteessä tai ruuhkaisissa tiloissa.
- Koronapassia ei 15.3. alkaen kysytä esimerkiksi ravintoloissa, museoissa tai muissa vapaa-ajan palveluissa. 
- Ravintoloilla ja muilla kohteilla ei ole enää aukiolorajoituksia.

Huolehdi silti, että sinulla on matkalla mukana todistus täydestä koronarokotesarjasta tai sairastetusta koronataudista, koska Suomessa maahan tullessa todistuksia tarkastetaan osalta matkustajista pistokokeenomaisesti. 


Tallinnaan haluan pian päästä uudestaan. Siellä on aina paljon nähtävää ja koettavaa, kaikkien näiden vuosien ja lukemattomien matkojen jälkeenkin.




7 kommenttia :

  1. Hieno matka ja mielenkiintoisia kohteita! Telliskiven alue ja Fotografiska ovat tuttuja (Bryan Adams Exposed -näyttely teki vaikutuksen 2020). Tuo suklaamaistelu ja -työpaja oli varmasti hieno ja maukas kokemus <3 Kiitos innostavista ja herkullisista vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli itselleni jo neljäs kerta Fotografiskassa, Bryan Adamsin näyttely oli myös hieno.

      Suklaatyöpaja oli hauska ja maukas. Monet naurut saimme pyöritellessämme, maustaessamme ja koristellessamme suklaitamme.

      Poista
  2. Hassan Hajjajin Vogue, The Arab Issue olisin halunnut nähdä, koska Marokkolaisuus niin hauskasti on tuotu esille.
    Tallinnaan en ole kyllä koskaan pettynyt ja kyllä vähän harmitti, kun tämä reissu jäi nyt kokematta.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  3. Tallinnaan on kyllä ikävä! Ostettiin viime syksynä kolmen päivän reissu Tallinnaan. Ihana hotelli ja illallispaikat oli buukattuna. Kahta päivää ennen reissuamme covid-tilanne huononi Suomessa, ja Viro laittoi Suomen punaiselle listalle. Peruimme siis reissun, mutta jätimme rahat sisään. Nyt meillä siis olisi jo maksettuna uusi reissu, kunhan vaan saataisiin päätettyä koska haluaisimme Tallinnassa piipahtaa. Ehkä kesällä... Tosin tuo The Pet Show olisi ihana nähdä. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, tunnelmia & muistoja! Nauru ja hyvä seura ovat kyllä parasta lääkettä - tämä irtiotto oli kyllä niin odotettu ja pääsi hetkeksi lataamaan omiakin akkuja. Todellakin pakko päästä pian uudestaan, yön yli reissukin jo piristää kummasti!

    VastaaPoista
  5. Oi, miten herkullisen näköisiä itsetehtyjä suklaakonvehteja! Fotografiskan näyttely "the Pet Show" on ihanan "eläinpainotteinen" ja tekisi mieli nähdä tuo itse myös ihan livenä. Hyvät ostoksetkin vain tehtyä vartissa!

    VastaaPoista
  6. Teidän reissun ohjelma oli aivan täykky ja kuolasin teidän tekemiä suklaita ja tuota pistaasihalvaa. Aah rakastan halvaa niin paljon, mutta tuo hankkimasi on kauneinta mitä olen nähnyt.

    Kivaa viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.