Kesäkurpitsaflanit eli ilman pohjataikinaa tehty kesäkurpitsapiirakka

Sienassa söin herkullista kesäkurpitsaflania majatalomme isäntäväen suosittelemassa Compagnia dei Vinattieri-ravintolassa. Sain annoksesta idean tehdä kesäkurpitsaflania itsekin, toteutukseni oli tosin hieman erilainen. Alkuperäisen annoksen kuva on postauksen lopussa.


kesäkurpitsapiirakka kesäkurpitsaflan

kesäkurpitsapiirakka
Suolainen flan on eräänlainen kuoreton quiche, ranskalaisesta keittiöstä tuttu piirakka. Kyseessä on siis ilman pohjataikinaa tehty kesäkurpitsapiirakka. Kesäkurpitsaflan on mehevä koostumukseltaan ja hienostunut maultaan. Flan sopii erinomaisesti illalliskutsujen alkuruoaksi.

Compagnia dei Vinattierin annoksessa oli juustokastiketta, ehkäpä juuri bechamel-pohjaista. Itsekin lisäsin flanin kanssa tarjottavaan bechameliin parmesania ja toiseksi kastikkeeksi tein pestoa. 

Kesäkurpitsaflan




Kesäkurpitsaflan

n. 25o g kesäkurpitsaa karkeaksi raastettuna
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
2 munaa
1 ½  bechamel-kastiketta
1½ dl parmesania raastettuna
1 rkl korppujauhoja
valkopippuria ja suolaa maun mukaan

Bechamel-kastike
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoa
3 dl  punaista maitoa, lämmintä
ripaus jauhettua muskottipähkinää

½ dl raastettua parmesania


Kuumenna uuni 180 asteeseen.
Voitele 4-8 annosvuokaa riippuen vuoan koosta.

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi, puristele ylimääräinen neste pois.

Kuullota hienonnettua valkosipulia keskilämmöllä paistinpannulla oliiviöljyssä kullanruskeaksi, lisää sitten raastettu kesäkurpitsa ja kuullota keskilämmöllä.

Valmista Béchamel-kastike; kuumenna voita kunnes se sulaa, lisää sitten jauhot joukkoon ripottaen ja sekoita hyvin 3-5 minuuttia kunnes jauhoseos on saanut vähän väriä. Poista kattila liedeltä ja kaada joukkoon lämmin maito koko ajan vatkaten. Kuumenna seos kiehuvaksi, lisää muskottipähkinä ja sekoita jatkuvasti, kunnes kastike on hieman paksuuntunut. Aseta sivuun.

Sekoita kulhossa raastettu kesäkurpitsa, 2,5 dl bechamel-kastiketta, munat, parmesan-juusto, suola, pippuri ja korppujauhot. Sekoita hyvin.

Lusikoi seosta vuokiin ja paista noin 30 minuuttia.
Tarjoile lämpimänä jäljellä olevan bechamel-kastikkeen ja peston kanssa. Voit sekoittaa bechamel-kastikkeeseen ½ dl parmesania lisämakua antamaan.


Compagnia dei Vinattierin annoksessa oli juustokastiketta, ehkäpä juuri bechamel-pohjaista. Itsekin lisäsin flanin kanssa tarjottavaan bechameliin parmesania ja toiseksi kastikkeeksi tein pestoa. 

Mikä on sinun lempiruokasi kesäkurpitsasta valmistettuna?



3 kommenttia :

  1. Onpa herkullisen näköinen toteutus, nam! Parasta kesäkurpitsasta on ollut anopin valmistamat haudutetut kesäkurpitsan palat. Nämä syödään yhdessä cous-cousin kanssa ja paljon kastiketta mukana.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. No nyt on ihan huikean hieno kasvisalkuruoka ja toteutus! Tilaisin minäkin tätä ravintolassa : )

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.