Pariisissa pitkästä aikaa

Terveiset Pariisista, jossa oli pitkästä aikaa tällä viikolla.


Pariisi Seine

Pariisi place de victoires


Matka oli 50. kertani Pariisissa työmatkalla, kävin Pariisissa vuosikaudet tai itseasiassa vuosikymmenet kaksi kertaa vuodessa messuilla, nyt on ollut kolmisen vuotta välissä.

Grand hotel dechampaigne paris


Kaikki aiemmat kerrat olen ollut hotellissa vasemmalla rannalla, Luxembourgin puiston tuntumassa, kriteerinä on ollut lyhyt matka juna-asemalle, messut kun ovat yli puolen tunnin junamatkan päässä lentokentän lähellä. Tällä kertaa valitsin hotellin “rohkeasti” muualta, Samaritainen tavaratalon ja hallien läheltä. Taas sai todeta, ettei "Grand Hotel" varsinaisesti tarkoita, että hotelli olisi erityisen suurikoinen tai etenkään suurenmoinen. Olen ollut työmatkoilla muissankin Grand hoteleissa, ihan tavallisia majapaikkoja ne ovat olleet, välillä vähän nuhjaantuneitakin, eikä tämäkään ollut siinä poikkeus. Hotelli oli nähnyt parhaat päivänsä jo kauan sitten, huone oli kuitenkin hyvin siivottu. Grand vaan taitaa kuulostaa paremmalta kuin pelkkä hotelli. No, joka tapauksessa sijainti oli hyvä niin lyhyehkön kävelymatkan juna-asemalle kuin vapaa-ajankin kannalta. Illalla hotellilta ehti vielä kävelemään Seinen rantaan, Halleille ja Oopperan tienoille.


Metro Pariisi


Pariisi sateenvarjot

Joitain vuosia sitten kävin katsomassa upean Diorin näyttelyn. Vaikka olen vuosien varrella käynyt Pariisin-matkoilla muutamissa museoissa, en tuon näyttelyn lisäksi ole käynyt Pariisin muotimuseoissa tai näyttelyissä.

Nyt ajattelin käydä katsomassa messujen jälkeen illansuussa Musée Yves Saint Laurentin. Liikennelakko sotki kuitenkin suunnitelmat. Matka katkesi Gare du Nordille kun junat eivät kulkeneet sieltä eteenpäin. Aamullakin oli ollut lakon takia  junan vaihto. Opasteita ei juurikaan ollut, olin vain epäselvän kuulutusten varassa, mutta netistä sentään selvisi, että joitain junia kulkee lakosta huolimatta. Ryysis laitureilla oli niin valtaisa, etten halunnut jäädä enää odottamaan mahdollisesti joltain laiturilta ehkä jossain vaiheessa lähtevää junaa. Kävelin siis illalla Gare du Nordista Maraisiin ja jätin museon tällä kertaa väliin. Ihan hyvä valinta oli kävelylenkkikin. 

Pariisi kahvila


Marais ravintola

Moni ravintola, jossa olin käynyt jo 90-luvulla oli nyt näinä välivuosina lopettanut ja tilalla oli jotain muuta. Kolmen ruokalajin prix fix-menutarjouksetkin olivat miltei kokonaan hävinneet.


Pariisi ravintola

Pariisi ravintola

Pariisi ravintola

Pariisi ravintola


Viitisen vuotta sitten huomasin hampurilaisia ja amerikkalaistyyppistä ruokaa tarjoavien ravintoloiden olevan trendikkäitä, nyt näkyi useita runsaasti tekokukin koristeltuja, pastellisävyisiä "instagrammable"-ravintoloita.


Samaritaine tavaratalo Pariisi


Samaritaine tavaratalo Pariisi



Pariisi juustokauppa

Pariisi tuliaiset

Ostoksia en juurikaan tehnyt, kotiin toim patongin, juustoja ja kaksi ravunlihapurkkia sekä Samaritainen tavaratalosta Ranskan lipun väreissä olevan verkkokassin, jossa voin kuljettaa kotikulmien ranskalaisesta leipomosta patongin kotiin.  Pidän eniten ostoksilla käynnistä pienissä kaupoissa, mutta Pariisin perinteiset isot tavaratalot ovat arkkitehtonisesti upeita ja vierailun arvoisia 


Premiere Vision


Pariisin kaupunkitunnelmista huolimatta parasta matkassa oli pitkäaikaisten yhteistyökumppanien tapaaminen kasvokkain kolmen vuoden tauon jälkeen. Messutarjontaakin katsoi taas uusin silmin tauon jäljiltä.


Oletko ollut Pariisissa?

7 kommenttia :

  1. Pariisissa on paljon kaunista ja historiaa nähtävillä ympäri keskusta-alueiden. Tpisaalta siellä on monin paikoin myös aika likaista ja roskaista ja kun paikallisjunalla lähtee pohjoiseen päin, lähiöt näyttävät aika ankeilta. Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde Pariisiin: Oli ihana päästä sinne taas ja näin paljon kaunista, mutta välill jouduin taas toteamaan graffiteja, roskai ja likaisuutta katsoessani "Ai niin, täällä on tällaistakin".

    VastaaPoista
  2. Olen ollut vain kerran Pariisissa, mutta visiitti oli aivan liian lyhyt niin upealle kaupungille. Olisi kyllä sinnekin kiva vielä palata.
    Kauniita kuvia Tuuli <3

    VastaaPoista
  3. Olen ollut Pariisissa, kaupunki on kyllä uskomattoman kaunis ja kulttuuria/ nähtävyyksiä riittää hengensalpaukseen asti. Rakkautta ja valoa ystävänpäivään Tuuli!

    VastaaPoista
  4. No mähän en ole ollut, koska aina se on muka ollut valinta, Lontoo vai Pariisi ja Lontoo on tuntunut enemmän easy going-mestalta ja siksi Lontoo. Mutta nyt vähän kyllä iski Pariisi-kuume ja halua kerran elämässä Disney-maailmaa myös.

    Noi kahvilat ja kukkakoristeet edustaa just sellaista Pariisia, jonka sieluni silmin näen.

    VastaaPoista
  5. Olen käynyt Pariisissa viimeisten 30 vuoden aikana viisi tai kuusi kertaa. Jotakin kaupungin lumosta on yhä tavoitettavissa, esim. vaaleiden Haussman-ajan rakennusten myötä, mutta paljon on hiipunut likaisuuden, elämän eriarvoisuuden ja turistimassojen myötä. Kadulla asuvien kodittomien määrä on lisääntynyt surullisen paljon. Silti ikoniset nähtävyydet ihastuttavat yhä, mutta itselleni se on liian hektinen kaupunki. Haluan vaalia sieltä olevia hyviä muistoja, joten juuri nyt sinne matkustaminen turistina ei houkuta.

    VastaaPoista
  6. Syyslomalla olin tyttäreni kanssa Oariisisda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkasi viesti..siis Pariisissa oli niin ihana käydä, että vpin mennä uudelleenkin.Ihastuin paikkaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.