Kukkivista puista on siirrytty jo pionien aikaan. Hellelukemiin ei olla päästy, mutta kesäisen viikon varrelle on mahtunut kaikenlaista mukavaa.
Kotipihan pionit ovat kukassa runsaina, painavina kukkina. Talojen seinustoille on istutettu eri lajikkeita valkoisia, fuksian värisiä ja vaaleanpunaisia pioneita. Pioni on mielestäni yksi kauneimpia kesäkukkia.
Ranskalainen Lierac-apteekkikosmetiikkasarja esitteli uutta kohottavaa ja kiinteyttävää Lift Integral-sarjaa aikuisella iholle Palacessa*. Sarja on tulossa vasta syksyllä myyntiin, blogissa siis lisää kunhan olen päässyt kunnolla testaamaan tuotteita kesän aikana.
Palacessa oli useita tuttuja samassa tilaisuudessa. Minä, Tuula, Pia ja Maarit lähdimme vielä kahville Fasulle. Ihana raparperileivos ja jäälatte sekä vilkas keskustelu kruunasivat mukavan iltapäivän. Keskustelunaiheet vaihtelivat kosmetiikasta somekäyttäytymiseen ja politiikasta ihmissuhteisiin.
Silja Line esitteli uuden mocktaillistan kuluneella viikolla*. Mocktailien eli alkoholittomien cocktailien suosio on jo pidempään ollut vahvassa nousussa, alkoholittomilta juomilta odotetaan makua ja näköä kuten normicocktaileiltakin. Silja on vastannut kysyntään kattavalla mocktaillistalla ja tarjoamalla mocktailien lisäksi erilaisia raikkaita juomia kombuchasta tuorepuristettuihin luomumehuihin. Saimme itsekin harjoitella mocktailin tekoa.
Viikon ja yksi kesän kohokohtia on ollut Taste of Helsinki. Pääsin tänä kesänä kaupallisessa yhteistyössä maistelemaan monia annoksia jo etukäteen ja eilen olimme Taste of Helsingin aurinkoisella picnicillä Siipan kanssa useamman tunnin, tapasimme tuttuja, söimme huippuravintoloiden upeita annoksia ja maistelimme viinejä. Taste of Helsinki tarjoaa vielä tänään lounaskattaksen Finlandiatalon takana, Töölönlahden puistossa.
Tänään nautitaan vielä auringosta, juhannukselle onkin sitten jo luvattu epävakaisempaa. Täytyy vain ajatella, että luonto on kaivannut sadetta pitkään ja on hyvä, jos vettä nyt saadaan.
Mukavaa juhannusviikkoa kaikille, joko lomat lähenevät?
*kutsut blogin kautta