Näytetään tekstit, joissa on tunniste italianmatka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste italianmatka. Näytä kaikki tekstit

Ruokamatkailijan Bologna

Kesälomamatkan ensimmäinen etappi oli  Bologna Emilia Romagnan maakunnassa Italiassa. Finnair näyttää lentävän Bolognaan lokakuun lopulle asti. Kaupunki onkin helppo syyslomakohde; noin kolmen tunnin lentoaika ja kaupunki on helposti saavutettavissa lentokentältä. Kaupunki on sopivan pieni jalkaisin kuljettavaksi, mutta nähtävää riittää useaksi päiväksi.


Bologna ravintolat







Lentokentältä kulkee Marconi Express, monorail-juna Bolognan rautatieasemalle. Tullessamme yhteys ei ollut kuitenkaan toiminnassa, joten otimme taksin. Takseissa oli mittarit, matka kentältä kaupunkiin maksoi kesällä 2022 alle kaksikymppiä ja muistaakseni euron per laukku. koska taksi oli vaivaton, otimme sen myös takaisin kentälle. Uberin hintojakin katsoin, ne olivat selvästi kalliimpi kuin tavallinen taksi.



bologna ylioppilas


Bolognassa on maailman vanhin edelleen toimiva yliopisto ja kaupungissa näkyikin paljon nuoria. Valmistujaisiakin vietettiin juuri vierailumme aikaan.


bologna torni

Kaupungissa tuntee historian siipien havinaa miltei joka askeleella, mutta fiilis on rento ja kaupunki on osittain vähän rähjäisempikin kuin esimerkiksi Firenze. Keskiaikaisia rakennuksia on jäljellä paljon; Bolognan kuuluisia nähtävyyksiä ovatkin keskiaikaset kaksi tornia. Torneja on kaupungissa 1100-1200-luvuilla ollut kymmeniä, mutta Garisendan ja Asinellin tornit ovat jäljellä. Tornit olivat vallan symboleja ja niitä käytettiin myös puolustukseen ja vankityrminä.


bologna portico
Bolognan nähtävyyksiksi voi sanoa myös katettuja käytäviä eli porticoja. Kaupungin neljäkymmentä kilometriä katettua käytävää antaa suojaa auringonpaahteelta ja sateelta. Osassa käytävistä on upeita kattomaalauksia.

teatro anatomico bologna

teatro anatomico bologna

teatro anatomico bologna


Museoissa emme Bolognassa käyneet. Kävimme Bolognan yliopiston entisessä päärakennuksessa, jossa on nykyisin kirjasto ja anatomian teatteri. Teatro Anatomicon upealle pihalle ja osaan rakennuksesta on  ilmainen pääsy. Anatomian teatteriin, jossa keskiajalla opetettiin ja havainnollistettiin ihmiskehoa ja sen leikkelyä, on pääsymaksu.


bologna ravintolat


Bolognaa ei turhaan kutsuta nimellä La Grossa eli paksu. Tarjolla on joka  puolella herkullisia ruokia, ja hyvää viiniä. Bologna on yksi Italian tai oikeastaan Euroopan johtavista ruokakaupungeista, jossa oman maakunnan ylpeydenaiheet juustoista pastoihin, leikkeleistä balsamietikkaan ovat tarjolla niin perinteisissä herkkukaupoissa kuin ravintoloissakin. Bolognan aitoa tagliatelle al ragùa on tarjolla miltei joka ravintolassa. Pasta leikataan käsin leveiksi nauhoiksi, jotka imevät hitaasti kypsytettyä lihaa sisältävän kastikkeen, myös tortellineja on miltei jokaisen paikallista ruokaa tarjoilevan ravintolan listoilla.


Osteria Dell 'Orsa Bologna

Osteria Dell 'Orsa Bologna


Osteria Dell 'Orsan olin merkinnyt Google Mapsiin ennen matkaa. Ravintolan edessä oleva jono, jossa oli pääosin paikallisia perheitä ja nuoria lupaili hyvää edullisesta osteriasta. Laitoimme nimemme listaan, jonotusajaksi sanottiin noin puoli tuntia ja meitä kehotettiin hakemana juomaa saman omistajan viereisestä baarista odotusajaksi. Kun olimme ostanee juomamme ja palasimme kadulle, olikin jo vuoromme.

Koruttoman ravintolan ruokalistalla oli lähinnä salaatteja, erilaisia bruschettoja ja muita leipäsiä sekä pastaa. Ensimmäisenä iltana valitsimme tietysti maukasta ragua  jonka kanssa joimme kevyesti pirskahtevaa lambruscoa. Tämä oli mutkaton ns. "kansanpaikka", jossa palvelu oli ripeää ja ruokailun jälkeen seuraava jonosta oli jo jonottamassa pöytään.

ristorante donatello bologna



ristorante donatello bologna

Seuraavana iltana söimme näyttelijöiden kantapaikassa Ristorante Donatellossa, jonka seinät oli vuorattu näyttelijöiden kuvilla. Todella muhkeahiuksien "tukkajumalaksi" nimeämämme tarjoilija palveli meitä kohteliaasti.


via augusto righi bologna

bologna trattoriaVia Augusto de Righin ja sitä jatkavan Via delle Molinen varrella on monta muutakin mukavan näköistä ravintolaa.

tamburini herkkukauppa bologna

tamburini herkkukauppa bologna


Bolognassa on myös lukuisia ruoka- ja herkkukauppoja. Osassa  niissä on myös mahdollisuus syödä. Yksi tunnetuimmista on 1932 perustettu Tamburini, jonka terassilla söimme lounasta.


le stanze bologna


le stanze bologna

le stanze bologna


Le Stanze sijaitsee 1500-luvulta peräisin olevassa, entisessä Bentivoglion perheen yksityisessä kappelissa. Baarissa on edelleen alkuperäisiä freskoja. Aperitivona nautitut stracciatella-bruschetat nautimme pignoletton kanssa. Saimme myöhemmin kuulla keskustellessamme enotecassa paikallisten kanssa, että pignoletto on viini, jota "juodaan kotikylässä" eli edullinen kansanviini. Tämän toteaja tosin taisi olla parempien viinien asiantuntija, ainakin hänen naisystävänsä oli palkittu sommelier. No, meidän makuumme kuiva pirskahteleva viini kuitenkin oli kuuman päivän iltana suolaisen kanssa.


Ristoro del Meridiore bologna

Ristoro del Meridiore bolognaRistoro del Meridioron ohi olimme kulkeneet edellisenä iltana. Viihtyisän näköinen ravintola tuli mieleeni kun pohdimme lounaspaikkaa ennen Firenzen junaan hyppäämistä. Listalla oli yksinkertaisia, mutta herkullisia annoksia. Ricotta ja karamellisoitu sipuli olivat niin hyviä, että olemme syöneet sitä kotonakin jo pariin otteeseen.


gamberini konditoria bologna


Konditorioiden ikkunoita tuli ihailtua, mutta yhdessäkään ei tullut käytyä kahvilla. Tämä Gamberinin konditorian ikkunassa ollut kakku metsämansikoineen oli viehättävä.

via giuseppe petroni bologna



antica drogheria calzolare blogona

Antica Drogheria Calzolari



Vuonna 2012 kuolleen bolognalaisen laulaja-lauluntekijä Lucio Dallan laulun sanoja on useammallakin kadulla. oli paitsi nämä lyriikat, myös kiva 1900-luvun alusta toiminut enoteca -viinibaarin, herkkukaupan ja viinikaupan yhdistelmä Antica Drogheria Calzolari, johon pujahdimme viinilasilliselle. Taisimme juoda parikin lasillista, samalla kun meille tarjoiltiin pizzaa, jota joku omistajien ystävistä toi mukanaan. Samalla juttelimme parin asiakkaan kanssa viineistä ja saimme hyvän ravintolavinkin Firenzeen, johon olimme jatkamassa matkaa.


bologna herkkukaupat

bologna herkkukauppa

mortadella bologna

Mercato di Mezzon ruokahallin (jossa on enimmäkseen ravintoloita) ympäristössä, Il Quadrilateron kortteleissa on paljon ravintoloita, herkkukauppoja sekä vihannesten ja hedelmien myyjiä. tajolla oli myös keskikokoisen porsaan kokoista mortadella-makkaraa.

bologna


Bologna kuja

bologna
bologna portico





Bolognasta jatkoimme junalla Firenzeen, josta postailen myöhemmin.