Kuluneet viikon ovat olleet surullisia. Tunteet ovat vaihdellen surusta vihaan, ahdistukseen ja pelkoonkin. Venäjän hyökkäyksen jälkeen maailma ei elinaikanani tule olemaan enää täysin ennallaan, vaikka sota jollain keinoin saataisiinkin pian loppuun. Moni asia tulee muuttumaan lähivuosiksi ja osa lopullisestikin.
Ihmisten hyvät teot ovat nostaneet apeaa mielialaa. Mieheni kävi Puolassa hakemassa viisi Ukrainan pakolaista Suomeen viime viikolla, heitä oli täällä odottamassa sukulaisia ja ystäviä. Mieheni lähti uudestaan matkaan tällä viikolla aina Romanian vuoristojen yli Moldovaan asti noutamaan äitejä ja lapsia. Pakolaisia hänenkin on tulossa niin Suomeen kuin odottamassa Ukrainan rajan tällä puolen kuljetusta muualle Eurooppaan ja lähimaihin ystävien ja sukulaisten luo aivan uuteen elämään.
Kälyni Mariia on kerännyt Unicefille tuhansia euroja tekemällä rannekoruja, joita voi lunastaa häneltä vähintään 50€ lahjoituksella Unicefille. Tulevalla viikolla lunastan lahjoituksella vielä sinikeltaisen nahasta tehdyn kukkapinssin. Pienistä puroista tulee suuria tekoja, äärettömän merkityksellisiä autetuille.
Yleensä kevään saapuminen saa minut riemastumaan ja kuin heräämään uudelleen pitkän pimeän talven jälkeen. Nyt keväästä iloitseminenkin tuo ristiriitaisia tunteita, mutta toisaalta iloakin tarvitaan kaiken keskellä.