I am ready for Christmas!


Reittini kulki joitain päiviä sitten Vantaan Ikean ohi ja kurvasin äkkiä käymään siellä kesken arkipäivän "ruokatunnille" hakemaan pari vedintä, jotka tarvitsin kotiin. Muistin myös keittiön kaappeihin tarkoitetut Variera-laatikot, jotka ovatkin osoittautuneet käteviksi käytössä. Niitä siis muutama lisää. Ja sitten tietysti halusin etsiä uuden paperiosaston.  Monessa blogissa onkin ollut jo juttua Ikean Papershop-tuotteista.

 Jostain syystä Vantaan Ikea on mielestäni paljon sekavampi kuin Espoon. Ehkä siksi, että olen käynyt siellä vain muutaman kerran, kun Espoossa on tullut vuosien varrella käytyä useasti. Syöksyilinkin pitkin ylä- ja alakertaa tovin, ennenkuin löysin haluamani. Onneksi en ollut lauantairuuhkassa, hulluus olisi tullut aika nopeasti.

Kotiutin paperikaupan tuotteita jonkin verrankin mustavalkoisina. Nyt ovat joulun pakkaustarvikkeet valmiina! Sukulaisille ja kavereille tiedoksi siis, että mustavalkoisia paketteja on tiedossa! Tarvitsen lisäksi vain joitain paperipusseja hankalan muotoisten lahjojen pakkaamiseen. Nettikaupan sivuilla olevat mustavalkoiset washiteipit ja mustavalkoiset kehysetiketit olivat ainakin hyllystä loppu,  kehysetikettejä olisin vielä ottanut, jos niitä olisi ollut.

Joululahjojakin on jo jonkun verran valmiina jo tässä vaiheessa. Hankimme aina matkoilta joitain pikku lahjoja, eipä ole niin paljon stressiä joulun alla. Huvittavaa, että ihminen, joka tarrautuu kesään viimeiseen asti (elokuu ON kesäkuukausi, ja sitä on vielä pari päivää jäljellä!), miettii tässä vaiheessa jo jouluakin...

I have already prepared for Christmas; bought wrapping papers, tags, stickers and twine for gift wrapping at Ikea's new Papershop line. I also have some gifts bought, just waiting for wrapping.

Even though I am already stocked for Christmas, I am sticking to summer as long as I can! There are still few days of August left and it IS a summer month!

6 kommenttia :

  1. Olet ihanan järjestelmällinen kun sulla on jo joululahjojakin valmiina :)

    Vierailen paljon mieluummin Espoon Ikeassa kun mielesntäni se on selkeämpi - taitaa kuitenkin kaikissa Ikeoissa olla ihan samanlainen pohjalayout :)

    Ikean Papershopissa on todella kivoja tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siippa alkuun naureskeli tälle joululahjasuunnittelulle, mutta hän huomasi pian kuinka kätevää on tehdä valmiiksi hankintoja "kaappiin marinoitumaan"...

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, elokuu on vielä kesäkuukausi. Meillähän syksy alkaa vasta syyspäiväntasauksesta.

    No nyt sitten on polte ja hinku Ikean paperiosastoille. Ajaisiko neljä tuntia pohjoiseen vai länteen? Miten mä nyt taas puhun miehen Ikea-keikalle mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikealla lienee sielläkin myös nettimyyntiä? Vai onlo Ikea jotain, joka pitää kokea livenä?

      Taitaisi itseältäni jäädä käymättä, jos matkaa olis 400 km...

      Poista
  3. Huomenta Lumo! Sinulle olisi kymmenen kysymystä blogissani! Ja hyvää viikonloppua!

    http://lattemamma.fi/2013/08/30/haasteellista/

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.