Hurmaavan boheemeja viikonloppukimppuja | Bohem bouquets

Erottajan Urban A-liikkeessä on shop in shop-kukkakauppa Wild Things, jonka hurmaavan luonnollisesti ja vapaasti sidottuja kimppuja alkoi vilahdella monissa seuraamissani somekanavissa vuosi sitten.


kukkakauppa, kimppu, perjantaipuska


Perjantaipuska, kukkakauppa

Kukkakimppu, kukkakauppa

kukkakauppa, leikkokukat














Kesällä en leikkokukkia ostanut lainkaan, vaan ihastelin oman parvekkeen, kotipihan sekä luonnon kukkaloistoa ja poimin luonnonkukkia kodin koristeeksi. Näin syksyn tullen alan taas silloin tällöin ostaa leikkokukkia kotiin. Useimmiten muutaman euron markettikimppuja, joskus jotain spesiaalimpaa. Kun olen halunnut viikonlopuksi jotain pientä ylellistä, muttei silti taloutta kaatavaa, olen käynyt hakemassa Wild Thingsin kimpun kotiin. Välillä olen hankkinut 12 euron pikkukimpun, toisinaan myös 28 euron viikonloppukimpun. Kimppuja on saatavilla torstaista lauantaihin.

Britti Natalie Sucksdorff avasi oman kukkakaupan Wild Thingsin ilman aiempaa kokemusta, opiskeltuaan sidontaa viikon kurssilla Lontoossa! Hän suunnittelee kimput pitkään säilyviksi ja kauniisti kuivuviksi. Omat kimppuni ovat kestäneet parikin viikkoa.

Mikä on sinun lempikukkakauppasi Helsingissä?


(Postaus ei ole yhteistyöpostaus/bloggaaja ei saa postauksesta mitään hyötyä, satun vain pitämään näistä kimpuista)


LUMO LIFESTYLEÄ VOIT SEURATA FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA


Flowers from a lovely florist Wild Things in Helsinki.

14 kommenttia :

  1. Hurmaavia! Juuri tuollaisia kimppuja katselen Instagramissa suurta mielihyvää tuntien ja samalla ihmetellen, miksi niitä ei saa täällä mistään. Kukkakauppojen valmiskimput ovat poikkeuksetta sellaisia, joita en halua ostaa, ja kannan tavallisesti kotiin valmiskimpun marketista. Niitä voi vähän tuunata.
    Mutta siis tuollaisia luovasti yhdisteltyjä, rentoja ilmestyksiä kaipaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni floristi täälläkin edeleen tekee vain niitä perinteisiä kimppuja, mutta muutama myös tällaisia modernimpia.

      Poista
  2. Minulla ei ole lempikukkakauppaa Helsingissä, mutta Espoossa on. Kukkakauppa Raparperin alla on aivan ihana.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Lumo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja kukakauppoja löytyy varmaan eri puolilta. Munkkiniemessä aikoinani asuessani ostin kukkia paikalliselta kukkakauppiaalta, joka silloin teki kohtuuhintaisia, vähän erilaisia kimppuja. Häneltä hankin morsiuskimppunikin. Täytyisi taas joskus käydä katsomassa millaisia luomuksuia siellä nyt tehdään.

      Poista
  3. Vaikea nimetä yhtä kukkakauppaa kun niitä on niin monia. Sanotaanko, että kun haluan elämyksiä menen Runergergin Kukkaan. Uusi GardenLiving Mankkaalla myös hurmaava. Mieleen jäi myös Mäntässä Piian kukkapuoti ja hänen tekemät kukat Rapukartanossa. Itse teen usein omia kimppuja markettien kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajotan itsekin markettikimput, joko sidon ne uudestaan tai jaan moneen maljakkoon asetelmaksi.

      Poista
  4. Kyllä kukat piristävät ja kotikin näyttää aina siistimmältä ja viihtyisemmältä, kun kaunis kimppu sitä koristaa. Melkoinen luonnonlahjakkuus on tämä Wild Thing:in Natalie, täytyy nostaa hattua, hänellä on silmää. Marketista yleensä kukat ostan,joskus Järvenpään Kukkatalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvenpään kukatalon pikaisella vieheensidontakursilla olen ollut yhdessä tapahtumassa, niistä tulisin todella kivoja. Markettikukia tulee tosiaan eniten ostettua, tuunailen ne sitten itse vähän silmää miellyttävämmäksi.

      Poista
  5. Ihanaa katseltavaa ja kotikin puhkeaa kukkaa, kun sen keskiössä on kukkakimppu. <3 Kaunista viikonloppua Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopuksi yleensä ostankin kukat, siivottu koti ja kukat aloittavat viikonlopun kivasri

      Poista
  6. Upean erilaisia kimppuja. Olen itse vähän huono ostamaan valmiita kimppuja, kun niiden hinnat tuntuvat välillä aika korkeilta. Mullakin kesä meni luonnonkukkien parissa, nyt on erilaisia kuivuneita putkia törröttämässä ja kohta otan murateista taas roikaleita jotka säilyvät läpi talven. Ostan usein myös markettikukkia, mutta saatan lisätä niihin kotoa peikonlehden tai tuota murattia. Miten milloinkin. Mukavaa viikonloppua ja toipumista messuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan kimpujen hinnat melko suolaisia, eikä niitä tulekaan ostettua viikottain. Onneksi hyvälaatuiset kimput voivat kestää muutaman viikonkin kauniina.

      Poista
  7. Kirsikankukka Käpylässä on kiva kukkakauppa! Se on ehkä hieman perinteisemmän tyylin kukkakauppa, mutta kyllä sieltäkin olen saanut mukaan monta upeaa kimppua. Pidän hieman huolettomasti sidotuista kukkakimpuista ja tuolla kukkakaupassa olen ilmeisesti osannut esittää asiani sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikankukasta en ole kuullutkaan - tosin harvoin asioin Käpylässä päin. Mukava kuulla, että asiakkaan modernimpia toiveita osataan toteuttaa perinteisemmissäkin liikkeissä

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.