Viikon vinkit | Tips for this week

 







 
 
Kappas vaan, tällekin viikolle löytyi vinkkejä!

Viikon paras vinkki on seurata 40+ -blogeja, joukossa on mm. lifestyle-, ruoka-, kosmetiikka -kuin matkabloggaajia, jokainen käsittelee aiheitaan omalla persoonallisella tyylillään.
 
Meistä 36 bloggaajasta noin 20 kokoontui tiki-ravintola Kokomoon viettämään pikkujoulua tällä viikolla. Kaukaisin juhlija oli Jael, joka tuli Tel Avivista! Juteltavaa riitti niin, että muistikortille oli julkaisukelpoisia kuvia tarttunut yhtä lukuun ottamatta vain herkullisista ruoista. Hämärässä valaistuksessa eläväisesti seurusteleva bloggaajat olivat kuvissa joko kaikki silmänräpäyksessä kääntyneet katsomaan poispäin kamerasta tai kuvat olivat muuten vain epätarkkoja.
 
Tiki-ruoka oli minulle ehkä tutumpaa kuin  monille muille "lajikumppaneille", olemmehan  Siipan kanssa pitäneet tiki-juhliakin kotona muutamana talvena ja käyneet tiki-ravintoloissa monella matkalla. Maailman ensimmäinen tiki-ravintola Don the Beachcomber avautui Yhdysvalloissa jo vuonna 1934 ja niiden suosio kasvoi toisen maailmansodan jälkeen, kun Tyynellämerellä palvelleet sotilaat verestivät muistojaan ja ruokkivat eksotiikan kaipuutaan tiki-ravintoloissa.  
 
Havaijilaisen ja polynesialaisen tiki-ruoan, jossa voi olla myös aasialaisia vivahteita, ennustetaan muuten nousevan yhdeksi ruokatrendiksi ensi vuonna.

Saimme alkuun lajitelman muutamasta ravintolan suositusta alkuruoasta ja sen jälkeen valita listalta haluamiamme ruokia ja juomia. Join alkuun Dark & Stormy-cocktailin, mutta Tiian alkoholiton kiivihedelmäpohjainen mocktail näytti niin hyvältä, että join Hula Tiger-ravunpyrstösalaattini kanssa sellaisen. Cocktaileissa ja alkoholittomissa moctaileissa käytetetään tuoreista hedelmistä valmistettuja pureita ja mehuja, ilman lisättyä sokeria. Salaattini lisäksi napsin vähän seuralaisten rapsakoita bataattiranskalaisia ja siivun mehevää flank steakia. Illallisen viimeisteli Key lime pie. Täyttävä ja herkullinen illallinen.

Kiitokset Helille illan järjestelystä!

Illallisen Kokomossa järjesti 40+ -blogit.

 

The best tip of the week is to follow me and my blogger colleages (although I believe I'm the only one writing also in English) at 40+ -blogit.

40+ blogit invited us bloggers to pre Christmas party at Kokomo Tiki restaurant in Helsinki. Very trendy as Hawaiian food is estimated to be one of the big trends next year!




Viikon makein vinkki on Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit lauantaina klo 10-18  ja sunnuntaina klo 11-17 Katajanokan Wanhassa Satamassa Helsingissä.

 Tapahtuman tarkoituksena on olla kaikkien lakritsin ja salmiakin ystävien, valmistajien ja jälleenmyyjien kohtauspaikka. Festivaalien kävijöillä on mahdollisuus osallistua maistiaisiin, workshopeihin ja kilpailuihin sekä löytää uusia herkullisia lakritsisuosikkeja ja makupareja.


If you're into the Nordic specialities of salmiak and liquorice (ok, liquorice is produced also in other countires, but the Nordic brands are the best), then Liquuorice & Salmic festival this weekend at Wanha Satama in Helsinki is for you.





Viikon lehtivinkki ovat laadukkaasti toimitetut asiakaslehdet. Perinteisten aikakauslehtien kärsiessä,laadukkaasti ja aikakauslehtimäisesti laadittujen yrityslehtien julkaisu on jopa hieman yllättävästi nousussa ympäri maailman. Olen itsekin huomioinut viime aikoina muutaman yrityksen panostaneen markkinoinnissaan paperille painettuihin laadukkaisiin lehtiin,  joihin voi kunnolla paneutua pikaisen mainoslehdykän selailun sijaan. Jopa postimyyntiluetteloihin on tullut muotilehtimäisiä piirteitä artikkeleineen ja henkilöhaastatteluineen.

Uusin tällainen on Lidlin Liedellä-ilmaislehti. Uutuuslehti keskittyy ruokaan ja tulee ilmestymään neljännesvuosittain. Ensimmäisessä numerossa on mm. Meri-Tuuli Lindströmin ohjeilla tehtyjä ruokia, joita hän maistatti Liedellä-lehden lanseerausaamiaisella.

Magazine tip of the week are free Quality "glossy magazines" many companies publish nowadays. Lidl's food magazine is the latest addition.




Viikon luontovinkki on bongailla marraskuussa nupullaan olevia kukkia. Pelargoniat työpaikkani sisäpihalla ovat edelleen kukassa ja Espallakin ruusut edelleen kukkivat.


Nature tip of the week is to look for flower buds in November. In Helsinki roses are still blooming in the middle of the city. 

7 kommenttia :

  1. No näistä vinkeistä ei voi muuta kuin tykätä - jokaisesta!! Ihania kuvia jälleen kerran Lumo <3.

    VastaaPoista
  2. Onpas kivat kuvat ja postaus! Kiva tikittävä havaijifiilis jäi päälle, pitää yrittää tehdä viikonloppuna tuollainen kiivimocktail, onnistuneeko omalla tehosekoittimella..; )

    VastaaPoista
  3. Oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  4. Kivaa oli tavata kaikissa näissä merkeissä ja kyllä oli herkullista ja kyllä on pötsi piukeana. Iloa viikonloppuun Lumo <3

    VastaaPoista
  5. Kuvien myötä pääsee melkein Hawaji tunnelmaan :) Ihania ruokia ja kuolaan slurps juuri nyt lounasajan lähestyessä. Harmi kun en ehtinyt tulla tilaisuuteen.

    Laadukkaat lehdet ovat tämän hetken juttu - pidän niistä.

    VastaaPoista
  6. Kiva oli taas nähdä. Oli kyllä ihanasti järjestetty ilta ☆

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat. Oli kiva tavata ka nauttia pikkujouluista on ihanassa mestassa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.