Hävikkiherkku risottoleipä

Koetan aina tehdä vain sen verran ruokaa, ettei hävikkiä syntyisi. Sahramirisottoa tuli kuitenkin tehtyä hieman liikaa. Olin jo heittämässä risoton roskiin, kun ajattelin seuraavan päivän lounasta äidin kanssa. Olin aikonut leipoa leipää, miksen siis heittäisi risoton loput taikinan joukkoon? Olenhan laittanut leipätaikinaan perunamuusia ja juuressoseita, mutta risotto sopii leipätaikinaan aivan yhtä hyvin.

Risottoleipäohjeita taitaa netissä olla paljonkin, mutta tein taikinan samalla 2 dl vettä + 5 dl jauhoja -perusreseptillä, jolla olen tehnyt leipää vuosikausia.



leipä,leivonta, hävikkiruoka, risottoleipä
 Lopputuloksena oli rapeakuorinen, mehevä leipä, joka teki hyvin kauppansa kun nostin sen miltei suoraan uunista pöytään. Kohotin leivän jauhotetussa korissa, näin leipään tuli kaunis pintakuvio.


leipä,leivonta, hävikkiruoka, risottoleipä

leipä,leivonta, hävikkiruoka, risottoleipä
Risottoleipään käyttäisin itse miedon makuista risottoa, en ole aivan vakuuttunut miltä vaikkapa katkarapurisottoleipä maistuisi. Sahramirisotto antaa leivälle kauniin kellertävän sävyn.


leipä,leivonta, hävikkiruoka, risottoleipä
Parhaimmillaan risottoleipä on tuoreeltaan syötynä, mutta jos leipää jää toiseenkin maistelukertaan, säilytä leipää paperipussissa.



leipä,leivonta, hävikkiruoka, risottoleipä








Risottokorileipä


1½ dl risottoa
2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
5 dl sämpyläjauhoja
2 rl oliiviöljyä
suolaa
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää puolet jauhoista, oliiviöljy ja suola. Sekoita. Lisää risotto. Vaivaa taikinaa kunnes se on kimmoisaa. Voit joutua lisäämään hieman nestettä riippuen siitä kuinka kosteaa risotto on. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan nousta viileässä yön yli.
Muotoile taikinasta pallo, nosta jauhotettuun koriin. Peitä pyyhkeellä, anna nousta tunti huoneenlämmössä. Kumoa taikina varovasti leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille,
Paista leipää 230 asteessa 10 min.  Laske sen jälkeen lämpötila 210 asteeseen. Paista vielä 25 minuuttia. Suihkauttamalla suihkepullolla paistamisen aluksi uuniin vettä saat rapeakuorista leipää. 
Jäähdytä ritilällä ilman liinaa.

10 kommenttia :

  1. Loistoidea ja näyttää niin hyvältä! Rakastan leipää. IBS:n vuoksi on pitänyt luopua vehnäleivästä, mutta olen kyllä onneksi oppinut tekemään aika hyviä gluteenittomia leipiä, ja kauraleipää pystyn syömään ilman "jälkikärsimystä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, leivästä luopuminen olisikin vaikeaa. Kauraleipä on onneksi herkullista.

      Poista
  2. Varmasti hyvää leipää, mutta sitä en ymmärrä, miten risottoa muka voi jäädä yli?! Nim. nuolen aina lautasen ja kattilan kun teen risottoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah!!! Tein tottumuksesta kahden hengen annoksen yhdelle. Ei siitä ihan koko annosta yli jäänyt...

      Poista
  3. Voi nam ja siis, onpa todella kaunis leipä <3
    Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhotettu kori tosiaan antaa kauniin pintakuvion.

      Aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  4. Enpähän ole moista edes ajatellut, wow mikä keksintö! Miten kaunis leipä myös, kuin konditoriasta. Varmasti myös ihanan herkullinen maku. <3

    Ihanaa viikonloppua Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut pitkään aikaan muistanut tuota kohotuskoria, sillä tosiaan tulee kaunis pinta leipään. Aurinkoista sunnuntaita.

      Poista
  5. Risottoa tulee tehtyä aina reilu satsi, tähteiden jälkihyödyntäminen leipään on huippuidea! Ihana tuo leivämn kuviointi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, miksen ole tehnyt tässä korissa kohotettua leipää useammin kun pinnasta tulee niin kaunis. Teen tosin useimmiten pataleipää, siinä lienee syy.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.