Hävikkiviikon maissi-kananmunaleipä ja vinkki kuinka testaat kananmunien tuoreuden

Kansallinen hävikkiviikko on meneillään 15.9.2019 asti. Hävikkiviikko haluaa nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Ruoka on liian hyvä ja tärkeä asia hukattavaksi. Kotitalouksien ostamasta ruoasta noin kuusi prosenttia päätyy roskiin.Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa ympäristöä, sillä ruuantuotannossa tarvitaan paljon maata ja vettä. Samalla syntyy kasvihuonekaasupäästöjä sekä vesistöjä ja maaperää rehevöittäviä päästöjä. Henkilöä kohden ruokaa heitetään pois keskimäärin 20–25 kiloa vuodessa, yli sadan euron arvosta. Senkin rahan voisi käyttää muuhun, vaikka parempilaatuiseen ruokaan.

Hävikin minimointi on hyvä muistaa ympäri vuoden, eikä vain hävikkiviikolla. Itse olen todennut erilaisten hävikkiruokien eli "kaapinkaahimisruokien" olevan herkullisia, kun niihin kokoaa kaikkea kotoa löytyvää. Usein kaikenlaiset tähteet ja purkinpohjat päätyvät keittoon, mutta myös muunlaisia annoksia kokoan tähteistä.

Jääkaapissa oli maissintähkä pyörinyt jo useamman päivän, annos perustui tähän maissintähkään. Mitä sen kanssa?

hävikkiviikko, hävikkiruoka

Kananmuna sopii mielestäni miltei kaiken kanssa, joten yksi kanamuna pääsi tietenkin tälle aterialle.

Munapakkauksessa on merkittynä parasta ennen -päivämäärä, joka on neljä viikkoa muninnasta. Kananmuna säilyy kuitenkin yleensä hyvänä pidempäänkin. Pilaantunuttta kananmunaa ei kuitenkaan tule syödä. Kananmunia voit helposti testata kotona;

Laita kanamuna vedellä täytettyyn astiaan.

Jos kananmuna vajoaa nopeasti ja pysyy astian pohjalla vaakasuorassa asennossa, se on edelleen tuore.

Jos kananmuna vajoaa nopeasti ja pysyy pohjalla vinottaisessa tai pystysuorassa asennossa, kananmuna ei enää ole tuore. Mitä suuremmassa kulmassa muna on, sitä vanhempi kananmuna on. Sen voi kuitenkin edelleen syödä. Mikäli kananmuna ei pysy astian pohjalla, mutta ei silti kohoa pintaan, on se vielä silloinkin syötävissä. Pinnalle nouseva kananmuna on pilaantunut, eikä sitä tule syödä.


hävikkiviikko, hävikkiruoka

Maissintähkän ja kananmunan lisäksi kotona oli vielä puolikas ostamaani leipää, pieni pala taleggio-juustoa edellispäivän pizzan teosta, pecorino-juustosta kanttipala, purkin pohjalla pari lusikallista PR-näytteenä tulleesta Plantin chili fraichesta, pala kinkkua sekä tekemääni za'atar-maustetta. Parvekkeella kesän yrttilaatikoissa alkavat kasvit vedellä viimeisiään, mutta salviassa ja rucolassa oli vielä tuoreita lehtiä.

Paahdoin leipäviipaleen uunissa ja maissinhyväset pannulla ja paistoin salvianlehtiä hetken öljytilkassa. Levitin paahdetulle leivälle fraichea, ja viipaloin taleggiota. Päälle kinkkupala, paahdetut maissinjyväset, rucolan- ja salvianlehtiä, neljän minuutin muna, pecorinoa raastettuna j aripaus za'atar-maustetta. Kyllä hävikkiruoka voi olla hyvää!

Leivän päälle olisi myös sopinut Helin paprika-avokadokastike.

Mikä on sinun hävikkiruokavinkkisi?


8 kommenttia :

  1. Aivan ihana leipä <3 Kiitos myös kanamunajutusta, sillä olen luullut, että on vain kahta vaihtoehtoa, eli kelluva ja vajoava muna, mutta välimuotojakin on ja voi syödä.

    Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut, että tällainen välimuotokin on, ei tosin ole käytännössä tullut vastaan.

      Poista
  2. Olipa hyvä tuo vinkki tuoreen kananmunan testauksesta! Herkullisen näköistä ruokaa, niin kuin sinun ruokasi yleensä aina on. Tein sämpylöitä edellisen päivän perunamuusista. Tänään keräsin vähän kaikkea jääkaapista ja sain tosi herkullisen salaatin aikaiseksi.
    Ihanaa iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan näppärä vinkki jollei ole varma ovatko munat tuoreita. Muussisämpylät ovatkin herkullisia!

      Poista
  3. Noista välimuodoista munien tuoreuden testauksessa en ollut kuullutkaan, hyvä tietää! Täälläkin on minimoitu kaupassa käynnit ja syöty niin kuivakaappien kuin jääkaapin sisältöä tämä viikko entistä ahkerammin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kananmuna olisi ihan siinä pinnan tuntumassa, jättäisin varmaan syömättä. Sellaista kananmunaa ei keittiössämmme tosin ole vielä tullut vastaan.

      Poista
  4. Hävikkiviikko on hyvä juttu ja se herättää ihmiset ajattelemaan omia ruokatottumuksiaan. Meillä ei juurikaan biojäteasiaan pääsy ruokaan. Hävikkiruoka kyllä käytetään aika pitkälti omassa seuraavassa ateriassa. Onko ehkä "opittua ja lapsuudenkodista perittyä" mutta syömäkelpoista ruokaa ei minusta koskaan pidä heittää roskikseen.

    VastaaPoista
  5. Yleensä koetan ostaa ja valmistaa ruokaa vain sen verran kuin tarvitsee. Nyt kun olen olltu yksin kotona, olen välillä ostanut vanhasta tottumuksesta vähän liikaa välillä. Näistä "ylimääräisistä" tulee sitten loihdittua kaikenlaista.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.