Tanskalainen smørrebrød-torstai

Pari viikkoa sitten kerroin kuinka suunnittelimme koronakriisin aikana tukevamme pienyrittäjiä hakemalla/tilaamalla kotiin kerran viikossa ruokaa yksityisyrittäjien ravintoloista.



Olemmekin nyt syöneet ravintolaruokaa useammin kuin aikoihin, emmehän yleensä käy kerran viikossa ravintolassa. Kahtena aikaisempana perjantaina meillä oli teemana "support your local" - perjantai. Ensimmäisenä perjantaina haimme Sognosta ruokaa, seuraavana perjantaina oli Pennyn vuoro.



Toissa viikolla perjantai osui pyhäpäiväksi. Areenan hyvän tanskalaiden DNA-televisiosarjan innoittamana päätimmekin pitää "tanskalaisen torstain". Tilasimme Töölön Smørrebrød-ravintolasta tanskalaisia voileipiä, jotka nautittiin DNA:n viimeistä jaksoa katsoessa Tuborg-pullollisen kera. En ole varsinainen oluen juoja, mutta aasialaisen, meksikolaisen ja myös tanskalaisen ruoan kanssa olut sopii hyvin.




Vaikka kriisi kolhaisee omaakin talouttani, koetetaan tukea myös yrittäjiä kohdistamalla ostokset suomalaisille yrittäjille. Se kuinka toimimme nyt, vaikuttaa siihen millaisia yrityksiä ja palveluja  Suomessa on saatavissa tulevinakin vuosina.

Samalla voi piristää omaa mieltään. Olemme suunnitelleet aina useita päiviä aiemmin mitä syömme ja mistä tilaamme seuraavana viikonloppuna.



Kuvaus



Illallisasuna oli luonnollisesti kauden trendikäs oloasu eli verkkarit.

"Juhlan" ei tarvitse olla kallista ja hienoa, vaan hauska pikku hetki arjen keskellä. Epävarmuuden keskellä elän kaikesta huolimatta mieluummin nyt-elämää kuin sitkun-elämää.

Oletko keksinyt jotain mieltä piristävää nyt poikkeustilan aikana?

5 kommenttia :

  1. Minulla on ollut menossa kokeellinen keittiö miehen kanssa. Mies katselee tubesta ruokavideoita (arabian kielisiä) ja sitten me testataan niitä ja minä taas teen jälkkäreitä, joita en ole ennen tehnyt.
    Tanskalaiset voikkarit on kyllä niin herkkuja, pari kertaa olen päässyt näitä syömään.
    Mukavaa iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeellinen keittiö on hauska, olen itsekin taas innostunut kokkailemaan kaikkea uutta. Kevät ja se toinen k ovat innostaneet kokeilemaan.

      Toivottavasti vinkkaat blogissa pari miehesi löytämää ruokaideaa.

      Aurinkoista viikonloppua Outi.

      Poista
  2. Hienoa, kun ihmiset tukevat pienyrittäjiä nyt poikkeusolojen aikana. Tanskalaisille voileivät ovatkin tosi hyviä ja he syövät niitä käsitykseni mukaan tosi paljon. Ihanilta näyttivät teidänkin voileipänne. Mukavaa viikonloppua sinulle, Tuuli ♥

    VastaaPoista
  3. Tanskalaiset voileivät ovat heikkouteni! Olen työreissuilla Köpiksessä joskus elänyt pelkästään niillä. Täytyis varmaan kokeilla taas itsekin tehdä. Nyt on hyvä hetki tukea pienyrittäjiä ja vaikuttaa sitä kautta myös tulevaan.
    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  4. Ihania ruokia! Meillä kokeillaan vähän eri reseptejä, mutta vaikka tahtoa tukea paikallisia olisi niin aika perus jutuilla mennään ylitöiden keskellä. Jotenkin tuntuu että vaatisi enemmän keskittymistä ruuan tilaaminen kun se perus makaronilaatikko ja sen teko.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.