Raparperi-limepiirakka

Taas ollaan raparperikaudessa. Pimeä talvi on takanapäin ja keväisiä, tuoreita raaka-aineita alkaa jälleen olla saatavilla. Raparperi on yksi ensimmäisiä runsaan sadon antavia kauden kasveja.

Perinteiset raparperipiiraat ovat herkullisia, mutta välillä tekee mieli kokeilla jotain muutakin. Raparperi raikastaa kondensoidun maidon makeutta ja makeus taas pyöristää raparperin kirpeyttä tässä makoisassa raparperi-limepiirakassa.











Raparperi-limepiirakka


Digestive-mantelipohja

10 Digestive-keksiä
1 dl suolattuja manteleita (käytin paahdettuja)
1 rkl sokeria
5 rkl suolatonta sulatettua voita


Täyte

2 pientä raparperinvartta
2 tölkkiä makeutettua kondensoitua maitoa
2 dl tuoretta sitruunamehua (=noin 4 sitruunaa) tai limemehua
4 isoa munankeltuaista

Hienonna Digestivet ja mantelit murskaiksi. Kaada keskikokoiseen kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri ja sulatettu voi. Paina tasaiseksi sekoittunut taikinaseos tiukasti 23 cm vuoan pohjalle ja reunoille. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Esipaista pohjaa 8 minuuttia. Jätä uuni päälle.


Leikkaa raparperinvarret ohuiksi viipaleiksi. Levitä palaset esipaistetulle piirakkapohjalle.

Tee täyte: Vatkaa makeutettu tiivistetty maito, sitruuna- tai limemehu ja munankeltuaiset yhteen. Kaada lämpimälle, esipaistetulle piirakkapohjalle raparperipaloen päälle.

Paista piirakkaa 18–21 minuuttia tai kunnes  täyte on enää vain hieman tytisevä keskeltä. Ota uunista ja anna jäähtyä kokonaan. Kun piirakka on jäähtynyt, peitä ja jäähdytä jääkaapissa vähintään 1 tunti (ja enintään 3 päivää) ennen tarjoilua.

-Onko sinulla jotain hyvää raparperiohjetta?

8 kommenttia :

  1. Tuota pitää ehdottomasti kokeilla.Pidän juuri tuollaisesta makeankirpeästä yhdistelmästä. Käytitkö limeä vai sitruunaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin tähän sitruunaa, mutta lime antaisi varmasti myös ihanaa makua.

      Poista
  2. Voi nam miten hyvältä tämä piirakkasi näyttää. Minä olen tylsänä tehnyt vain perus rapsupiirakkaa ja mansikka-raparperimehua tai -kiisseliä.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi mehua täytyy tehdäkin tänä kevänä, niin hyvä!

      Poista
  3. Nyt on kyllä syntisen hyvältä kuulostava kauden piiras - varmasti tuo kondensoidun maidon ja keltuaisten "kiisseli" tuo niin paljon makua ja rakennetta piirakkaan. Voi kun omat raparperit kasvaisivat nopeasti, niin pääsisi leivontapuuhiin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kondensoitua maito tuo kyllä oman syntisen hyvän twistinsä tähän!

      Poista
  4. Tässä on nyt kaikki mitä rakastan. Tätä teen seuraavaksi, kun paljukamut tulee meille. Kiitos aivan ihanasta reseptistä Tuuli ja aurinkoista viikonloppua. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.