Nopeasti valmistuva omenainen hillopiirakka

Syksyllä omenapuiden katveessa asuvien ystävien luona vieraillessaan ei voi vältää kassillista omenia. Ja mikä siinä, omenathan ovat herkullisia sellaisenaan ja niistä voi tehdä monenmoista herkkua, ne sopivat vaikka pataruokiin kuin tietysti jälkiruokiin ja piirakkaan. Yksi omenareseptisuosikkejani on korvapuustiomenapiirakka.

Arki-iltana oikaisin omenaista hillopiirakkaa tehdessäni valmiilla pakastepiirakkapohjalla, mutta tähän voi toki tehdä itsekin piirakkapohjan. Kiireessä hillonkin voi ottaa suoraan purkista ja maustaaa sitä hieman kanelilla, vaniljalla ja vielä vaikka lorauksella calvadosta. Piirakka valmistuu valmista piirakkapohjaa ja omenahilloa käuyttäessä noin tunnissa.

Illalla piirakan uunista ottaessani alkoi olla melkoisen pimeää, mutta aika hyvin nopeasti laskeutuvaa pimeää vastaan upouusi kamerani vielä pärjäsi ISO-arvoa nostamalla tuhanteenkuuteensataan ja lopuksi kahteentuhanteen. Pientä rakeisuutta kuvissa kyllä on ja jouduin toki vielä käsittelemään kuvat vähän kirkkaammaksi, mutta kuitenkin vielä ihan kelvollinen kirkkaus pimeän rajamailla otetuille kuville. Appeni, elämäntyönsä televisiokuvaajana tehneenä hämmästelee kuinka hämärässä välillä kuvaan maalla, nykyisillä pienillä peilittömällä järkkäreilläkin voi saada hämärässäkin vielä kirkasta kuvaa kun ennen satojentuhansien markkojen ammattifilmikameratkaan eivät pystyneet samaan. Loppusyksyn ja talven pilkkopimeydessä tarvitaan toki jo lisävaloja, mutta niin pitkälle kuin mahdollista haluan kuvata luonnovalossa.


Omenanainen hillopiirakka valmistuu nopeasti

Omenanainen hillopiirakka valmistuu nopeasti

Omenanainen hillopiirakka valmistuu nopeasti

Nopeasti valmistuva omenapiirakka




Valkea kuulas



Nopeasti valmistuva omenainen hillopiirakka

200 g valmista piirakkataikina

1½ dl omenahilloa

0,5 dl tummaa rommia, brandya tai calvadosta

(veitsenkärjellinen vaniljaa)

½ tl kanelia

3 rkl voita

1 tl kanelia

8 dl omenaviipaleita

1 tl sitruunamehua

2 rkl ruoko- tai intiaanisokeria

½ tl kanelia

 

Kauli piirakkataikina  0,5 cm paksuksi levyksi. Vuoraa halkaisijaltaan 25 sentin irtopohjavuoka murotaikinalla. Tasoita reuna ja laita murotaikinapohjan päälle leivinpaperi.

Kaada vuokaan leivinpaperilla päällystetyn taikinan päälle kuivia herneitä niin, että pohja peittyy. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Kaada herneet pois ja poista leivinpaperi piirakkapohjan päältä. Herneitä voit käyttää samaan tarkoitukseen useamman kerran, älä käytä ruoanvalmistukseen.

Levitä esipaistetun piirakkapohjan päälle rommilla tai muulla alkoholilla, vaniljalla ja kanelilla maustettua omenahilloa.

Sekoita omenaviipaleiden joukkoon voi, kaneli, sitruunamehu ja sokeri. Peitä omenahillolla sivelty piirakkapohja  omenaviipalekerroksella.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia kunnes omenaviipaleet ovat pehmenneet ja ruskistuneet. Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.


4 kommenttia :

  1. Hei! Näyttää herkulliselta. Reseptissä on myös 3 rkl voita, mihin ja milloin se lisätään? t. Herkkupeppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkkaavaisuudesta ❤️, oli jäänyt pois ja korjasin sen nyt; lisätään hillon joukkoon lisämehevyyttä antamaan.

      Poista
  2. Eikä...ihan liian herkkua! Pakko leipoa jotain viikonloppuna, kiitos sysäyksestä :)
    Ihanaa viikkistä Tuuli <3

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä ihanan mehevältä! Valmispiiraspohjat eivät ole ollenkaan hassumpia, oikein hyvä lopputulos tulee & nopsaan!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.