Jouluinen taateli-riisipuuro

Reseptin Urtekram-tuotteet saatu


Viimein ollaan viikon päässä joulusta ja joulua voivat täysillä fiilistellä nekin, jotka eivät halua joulutouhottaa kuukausia etukäteen. Pidän joulusta, mutta ihan satasella en jaksa olla joulussa jo marraskuussa. Nyt jouluun voi jo laskeutua.

Riisipuuro kuuluu joulun aikaan, teen joka vuosi vähän uudenlaisen version. Olen tehnyt mm. Itämaan tietäjien riisipuuroa.

Taatelilla maustettu taateli-riispuuro tarjotaan viilennettynä jälkiruokana tai vaikka aattoaamun aamiaisherkkuna.

Jouluinen taateli-riisipuuro

Jouluinen taateli-riisipuuro

Jouluinen taateli-riisipuuro


Taateli-riisipuuro


4 1/2 dl vettä
7 rkl kypsentämätöntä Urtekram-puuroriisiä
1 dl maitoa tai kasvismaitoa 
1/2 dl fariinisokeria tai taatelijauhoa
1/2 dl  riisijauhoa
6 kuivattua aurinkokuivattua Urtekram-taatelia 
2 rkl vettä
Kanelia maun mukaan


Aloita kiehauttamalla vesi pienessä kattilassa, sekoita riisi veteen ja anna hautua keskilämmöllä kunnes neste on imeytynyt, noin 15 minuuttia. Lämmitä maito paksupohjaisessa kattilassa alhaisella lämmöllä ja sekoita sokeri joukkoon, sekoittele kunnes sokeri on sulanut. Lisää keitetty riisi maitoseokseen ja kiehauta.

Liuota kulhossa riisijauho ja 1/2 dl vettä, sekoita joukkoon pari ruokalulisikallista kiehuvaa maitoa, soseuta taatelit maito-riisjauhoseokseen ja kaada tämä seos kattilassa olevan kiehuvan maidon joukkoon jatkuvasti sekoittaen. Laske lämpöä ja anna hautua noin 30 minuuttia, sekoitellen usein. Seos sakeutuu hitaasti puuroksi.


Soseuta taatelit 2 ruokalusikallisessa kuumaa vettä. Ota kattila hellalta. Lusikoi puuro annoskulhoihin ja ripauta päälle kanelia. Jäähdytä puuro yön yli tai vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua. Taateli-riisipuuro sakeutuu vielä lisää kylmässä.



4 kommenttia :

  1. Onpa kauniisti koristeltu ja esille laitettu riisipuuro! Aattoaamun herkkua <3
    Keitämme ihon kulhollisen, jonka jämistä tehdään joulupäivän aamuun pasteijoita, sisään myös joulupöydän lohta! Täälläkin vasta nyt aloitettu kunnolla joulun miettiminen ja kodin laittaminen joulukuntoon. Ihanan leppoisaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköistä! Riisipuuroa tulee kyllä näin joulun aikaan syötyä lähes päivittäin. Toisaalta myös kesällä jos sitä tekee mieli niin keitän vaikka ihan väärä sesonki :D Taatelit ovat ihanit. Pitääpä joskus kokeilla tätä reseptiä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa hyvältä puurolta. Kerran vasta tämän syksyn-talven aikana olen tehnyt riisipuuroa, mutta kyllä sitä pitää ehdottomasti tehdä nyt joulun pyhien aikaan taas uudestaan.
    Herkullista loppuvikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  4. Tämä sun herkullinen puuro maistuisi kyllä mullekin. Ihanaa viikonloppua Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.