Milloin viimeksi

Nina haastoi minut vastaamaan erilaisiin kysymyksiin. Alkuperäisessä haasteessa kysymyksiä oli ollut 34 kpl, mutta Nina oli karsinut monet pois; helpompi vastat ja lukeakin. 

Kiitos siis haasteesta Nina, tässä vastauksiani. 

Lupiinit





MILLOIN VIIMEKSI..


Polkupyörä


KARJUIT?

Ehkä viime vuonna. Tulin loppukesästä melkoisen väsyneenä kotia päin, kun jalkakäytävällä pyöräilijä pyyhkäisi takaapäin minua hipoen ohi. Säikähdin ja hermostuin ja huusin perään "Miksei kadun toisella oleva pyörätie kelpaa?". Päädyimme sanaharkkaan kun pysähtynyt, ihan aikuinen pyöräilija alkoi inttämään, ettei sillä ole väliä missä ajaa. Ääneni taisi kohota aika sfääreihin. Kotona hävetti ja vähän naurattikin, tapanani ei todellakaan ole rähjätä tuntemattomien eikä tuttujenkaan kanssa.

Ja ennenkuin joku hermostuu pyöräilijöiden mustamaalauksesta; ajan itsekin fillarilla, mutta elän kuten saarnaan. Ajan pyörätiellä ja jos jossain tulee paikka jossa ei ole pyörätietä ja kadulla ajaminen hirvittää tietöiden tai liikenteen takia, hyppään fillarin selästä ja talutan.


Autoilu




AJOIT AUTOA? 

Olen luopunut työsuhdeautosta jo vuosia sitten, enkä enää aja päivittäin, mutta ajotaito on kyllä pysynyt yllä. Kävin äidin luona ja kaupassa viimeksi autolla.

HALASIT EI-PERHEENJÄSENTÄ AJATTELEMATTA, ONKO SE TURVALLISTA? 

Joskus ennen koronaa. Kättelyt, halaukset ja poskisuudelmat ovat jääneet. Saa nähdä jos, kuinka ja milloin ne palaavat taas osaksi arkea.

OLIT PELOKAS? 

En osaa sanoa milloin olisin ollut kunnolla pelokas. Hetkellisiä pelästymisiä on toki useinkin.

Koronakaan ei ole saanut minua varsinaisesti pelokkaaksi. Olen käyttäytynyt koronavastuullisesti etäisyyksiä pitäen, maskia käyttäen ja käsiä pesten, mutta olen myös käynyt miltei joka päivä töissä ja käyttänyt myös julkisia, tosin maksimissaan noin 15 minuutin matkoja -ja väljää on ollut.

ITKIT?

Olen itkenyt läheisen hiipuvan voinnin takia ihan pari päivää sitten. Ystävien rakkaiden hevosen ja kissan yllättävät kuolemat saivat myös kyyneleet kihoamaan silmiin.

Herkuttelu


SÖIT VAIN HERKKUJA LOUNAAKSI? 

Herkkuihin haksahdan liian usein, mutta en yleensä lounaaksi. Tällä viikolla tosin söin jäätelön lounasaikaan.




SHEIVASIT?

En ole kovinkaan karvainen, mutta sääret sheivailen näin kesäaikaan useamman kerran viikossa. 

OLIT KATEELLINEN JOLLEKIN TOISELLE?

En ole kovinkaan kateellinen, enkä oikein muista milloin olisin tuntenut kunnolla kateutta. Yhden kateuden hetken muistan hyvin vuosien takaa. Seisoin ystävän uuden, juuri remontoidun asunnon spa-henkisessä valtavassa, ikkunallisessa kylpyhuoneessa. Silloin tunsin kateuden piston, meillä kun on hyvin pieni kylpyhuone. Naurahtaen totesinkin, että nyt on iskenyt spa-kateus!


OLET SIJOITTANUT RAHAA OSAKKEISIIN TAI RAHASTOON?

Kahteen indeksirahastoon menee joka kuukausi, hajautan ajallisesti ja maantieteellisesti. Osakkeiden ostamisessa olen tällä hetkellä odotuskannalla, sillä osakkeiden hinnat tuntuvat nyt olevan korkealla. Toisaalta vähän harmittaa, etten ole lisännyt muutamaa omistamaani taisaisessa nousussa ollutta osaketta kun ne ovat tuntuneet kalliilta siihen hintaan nähden jolla olen niitä ostanut joskus. Mutta kaikkihan me oltaisiin miljonäärejä, jos kurssien nousut ja laskut osaisi ennustaa etukäteen.  

Sijoitan tulevaisuuteeni; eläkevuodet tuntuvat karkaavan aina vain kauemmaksi ja pahaa pelkään, että eläkkeet myös pienenevät. Varautuminen ajoissa vanhuuden päiviin onkin mielestäni viisasta.


Nukkuminen


SAIT OLLA YKSIN? Yön yli olin yksin muutama viikko sitten kun Siippa oli työmatkalla Turussa pari päivää.



KÄVIT ULKOMAILLA?

Viime kesänä olin päivän Tallinnassa kun koronatilanne oli hyvä molemmissa maissa. EK eli ennen koronaa olin Berliinissä tammikuussa 2020, se olikin kiva matka.


Ravintola Albina Helsinki

Ravintola Albina Helsinki

Ravintola Albina Helsinki


SÖIT ULKONA RAVINTOLASSA?

Eilen! Sain Siipalta joululahjaksi illallisen ravintola Albinassa. Lahjakortti oli menossa umpeen, joten suuntasimme eilen Veturitalleille syömän. "Kello 15 on uusi kello 19. " eli päivällinen oli melko aikaisin. Nythän aukioloajat jatkuivat, mutta varatessa pöytää ei saanut myöhemmin. Ruoka oli ihanaa ja ravintola täynnä iloisia ruokailijoita. 

Söin myös Uudenmaankadun Pennyssä salaatin tällä viikolla. Emme normaalioloissakaan syö usein ravintolassa, mutta etenkin nyt ulkona syöminen tuntuuu todelliselta juhlalta.


KIROILIT?

Ööh, ehkä päivittäin, vaikken mikään kova kiroilija olekaan. Kiroilen lähinnä itsekseni ja ohimennen kun jotain pientä sattuu - ja sitähän sattuu päivittäin.

MIETIT OMIA ARVOJASI?

Varmaankin kunnalisvaaliehdokasta miettiessä. Mietin mitä asioita ja arvoja haluaisin ehdokkaani ajavan.

Peitevärit


TEIT HUTIOSTOKSEN?

Ostamani peiteväri oli vähän liian tummaa, mutta olen sekoittanut sitä kesäaikaan liian vaalean peitevärin kanssa ja saanut näin sopivan sävyn.


Vihkisormukset


SANOIT ”MINÄ RAKASTAN SINUA”?

En ihan tällä lauseella, mutta samalla tarkoituksella ihan joka päivä, montakin kertaa. Välillä jompikumpi vain ojentaa käden ja sitten istutaan sohvalla hetki käsi kädessä Netflixiä katsoen tai lukien. Rakkaus on pieniä tekoja.

Oliko mitään tuttua, kuinka sinä vastaisit? 

Haastan Milloin viimeksi -kysymyksiin vastailemaan Marjon ja Tarun. Olisi kiva kuulla teidän vastauksia näihin kysymyksiin. 



2 kommenttia :

  1. Näitä on aina yhtä mielenkiintoista lukea! Minulla odottaa tämä haaste sopivaa hetkeä, toivottavasti pian ehdin vastailemaan. Tuonne Albinaan haluan päästä syömään, sitä on niin kehuttu. On kyllä luksusta kaikki ulkona syöminen ja terassilla istuminen, ihana että säätkin suosivat ulkona olemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albina oli todella hyvä. Me emme pahemmin anna tavaralahjoja toisillemme, kun "kaikkea on". Sen sijaan tällaisia elämyksiä jaamme mielellämme yhdessä. Oli vielä tavallista juhlavampaa syödä ravintolassa pitkän kaavan mukaan pitkästä aikaa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.