Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

Viisi viikon varrelta

Saatu PR-näyte*

Kivaa kesän viimeistä sunnutaita. Jotkut puhuivat miltei heinäkuun puolivälissä jo syksystä, mutta tähän asti ollaan saatu nauttia ihanasta kesästä. Tulevan viikon loppupuolella voidaan puhua sitten syksystä ja syksyiset kelitkin taitavat nyt tulla.



Tähän aikaan saa ruokakaupasta edullisia kimppuja. Ostan viikottain viikkokimpun, joihin saatan lisätä jotain luonnosta tai pihalta löytyvää vihreää ja sidon kimpun uudestaan. Tiesithän, että veden alle jäävät lehdet kannattaa riipiä pois, jotta vesi pysyy raikkaana ja kimppu parempana pitkään?


Laitan maljakkoon myös viiden sentin kolikon.


Kotimaiset päärynät




Kotimainen päärynä

Kaupunki istutti joitain vuosia sitten silloin uuden metroaseman sisäänkäynnin luo muutamia päärynäpuita. Eivät ne kovin montaa hedelmää vielä tuota ja pari puuta näytti nyt pahasti kuivuneeltakin. Yhden mehevän, tosin kovin pienen päärynän nappasin puusta.


Iittala Taika 15 vuotta


Valkoinen pellavamekko


Kesäisten kukkamekkojen kelit taitavat olla pian ohi, mutta olihan tässä koko elokuu hyvinkin kesäistä säätä. Ensi viikoksi on luvattu jo melkoisen viileitäkin päiviä. Taidan pestä ja viedä myös pellavavaatteet vinttiin pukupusseihin.

Kukkamekkokuvassa kädessä oleva muki on Iittalan uusin Taika-muki* sarjan viidentoista vuoden kunniaksi. Kerrankin kunnon kokoinen neljän desin muki, josta kelpaa hörppiä isoa maitokahvia tai teetä.

Tyrni

Tyrnin poiminta


Kodin lähellä rannassa kasvaa pari tyrnipensasta, jotka eivät tuottaneet satoa pariin vuoteen. Nyt niissä on taas ollut marjoja, vaikka villiviini on kietonut pensaat tiukkaan otteeseensa. Tyrni ei ole kaikkein kiitollisin poimittava, vaikkei marjoja poimiessa täydykään kyykistyä. Marjat eivät lähde kovin helpolla piikkisistä oksista. Rasiallisen poimin kuitenkin viime viikonloppuna, laitoin osan marjoista pakkaseen ja osan olen syönyt ruokalusikallinen kerrallaan jugurtin tai tuorepuuron kanssa. 


Venetsialaiset


Lauttasaari-päivä tulishow


Tänä viikonloppuna on vietetty venetsialaisia ainakin rannikkoseuduilla. Täällä kotikulmilla vietettiin helteisissä tunnelmissa Lauttasaari-päivää. Illalla kadun toisella puolella olevalla terassilla oli bändi soittamassa. Ihan ok, että terassilla soitetaan kaksi kertaa vuodessa, mutta olisi varmasti löytynyt parempikin bändi esiintymään. Biisit olivat lähinnä fiftari-tyyppisiä  klassikkoja, mutta kappaleita rusikoitiin pahasti. Kuumassa illassa parvekkeen oveakaan ei voinut laittaa kiinni. Pakeninkin rantaan, jossa illalla oli esiintymässä Hanna Pakarinen ja päivän kunniaksi rannassa oli myös pieni tulishow. Maastopalovaaran takia ilotulitusta ei voinut pitää. 

Kesän loppuminen tuntuu vähän haikealta etenkin kun säässäkin taitaa tulla jyrkkä muutos. Täytyy vaan taas tottua lämpimämpään vaatetukseen ja lyheneviin päiviin. Toisaalta kyllä laskee päiviä miehen kotiinpaluuseen, hänen viiden viikon keikkansa muualla Suomessa on jo kääntynyt yli puolivälin.

Odotatko jo kunnon syksyä vai haikailetko vielä kesää?