Blinitreffeillä Kappelissa

Kaupallinen yhteistyö/osan illallisesta tarjosi HOK Elanto


Blinit ovat taas täällä! Ravintola Kappelissa tämän talven blinikausi on jo avattu. Olen jo useampana vuonna päässyt Kappelin pressitilaisuuksiin  maistelemaan kauden ensimmäisiä blinejä mädin, smetanan ja muiden herkkujen kera, mutta tällä hetkellä kaikki tällaiset tilaisuudet ovat jäissä. Sain kuitenkin kutsun syömään blinejä kaksistaan avecin kera.

Ravintola Kappeli



Avec oli tietysti mieheni, joka sai Kappelissakin toimia käsimallina. Emme ole aikihin olleet ulkona syömässä, olikin ihana päästä treffeille ravintolaan. Olin varannut ikkunapöydän ja saimme olla rauhassa, hyvällä turvavälillä lähimpiin ruokailijoihin. Pöytään me kuten näköjään muutkin ruokailijat saavuimme maskit kasvoilla. Maskikäytäntö ja turvavälien pitäminen näyttääkin iskostuneen nyt hyvin ainakin paikoissa, joissa itse liikun.


Ravintola Kappeli bliniviikot


Venäläiset toivat aikoinaan maahan mukanaan blinireseptit Helsinkiin. Blinit ovat venäläisen keittiön vanhimpia ja tunnetuimpia ruokalajeja. Vaikka ohukaisia paistettiin pitkin vuotta, niin laskiaisena ”leivottiin” blinejä hiivalla kohotetusta taikinasta. Alunperin blinejä paistettiinkin uunissa eikä pannulla kuten nykyisin.

Kappelissa blinejä on myyty ravintolan avaamisesta asti, mutta suuremmaksi sesonkituotteeksi helsinkiläisravintoloihin venäläisten aatelisten herkku levisi vasta 1990-luvulla ja se on pysynyt talvikauden suosikkina 90-luvulta lähtien.Tarjoilijamme kertoi noin 80% asiakkaista valinneen blinit listalta ruokailuiltanammekin. 

Kappelin tattari- ja vehnäjauhoista valmistetun taikinan saa käydä yön yli. Seuraavana päivänä blinit paistetaan jokaiselle asiakkaalle erikseen kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Yhden blinin paistoon kuluu n. 8 minuuttia, tämä on hyvä muistaa jos haluaa tilata lisäblinin (1€ lisähintaan). Blinejä paistetaankin huomattavat määrät bliniviikkojen ajan; viime vuonna kerrottiin, että normaalivuosina S-ryhmän ravintolat pääkaupungiseudulla myyvät 30000 bliniä kauden aikana, Kappelissa tästä määrästä myydään perinteisesti suurin osa. 

Kolmen ruokalajin blinimenu  on tänä vuonna kermainen jokirapukeitto, Kappelin perinteinen blinipaletti ja vadelma-valkosuklaatartaletin kanssa tarjottu mustikkasorbetti. Menun asiakasomistajahinta on 55€/hlö (normaalihinta 62€).


Ravintola Kappeli samppanja


Blinien kanssa sopivat juotavaksi olut, samppanja sekä Chablis-valkoviini. Nicolas Feuillatte Brut-samppanja maksaa asiakasomistajahintaan varsin kohtuulliset 44,90€/pullo.



Ravintola Kappeli rapukeitto



Ruokailun aloitti siis pehmeän kermainen jokirapukeitto.


Ravintola Kappeli blinit



Illan tähdet eli rapsakat blinit kannettiin pöytään blinipalettina eli sillikaviaarin, sienisalaatin, poromoussen, kylmäsavulohitartarin sekä tietysti mädin, smetanan, sipulin ja suolakurkun kera. 



Ravintola Kappeli valkosuklaa-vadelmatartaletti



Mustikkasorbetti tarjoiltiin vadelma-valkosuklaatartaletin kanssa.


Bliniviikot jatkuvat Kappelissa 28.3.2021 asti. Laskun saapuessa koimme ilahduttavan yllätyksen. Kaikki ruoat ja juomat olivat –15 %. Etu on voimassa 18.1.–14.2. kaikissa HOK-Elannon ravintoloissa ja baareissa.

Kuuluvatko blinit sinulle talvikauden perinteisiin? Oletko koskaan maistellut Kappelin blinejä?

Viisi viikon varrelta

Tammikuun viimeinen viikko lähtee käyntiin ja kovat pakkaset ovat vaihtuneet sateeseen - ainakin hetkeksi. 


Akvarellisovellus



Akvarellisovellus

Akvarelliselfie


Aamiainen

Törmäsin "akvarellisovelluksella" käsiteltyihin kuviin Instagramissa ja pakkohan sovellus oli ladata itsekin. Leikin sillä yhden illan kokeillen erilaisia versioita, värityksiä ja "papereita". Joku matkakuva olisi kiva tulostuttaa paksulle taidepaperille tulostettuna ja kehystää. Tässä voisi olla vaikka hauska lahjaidea. Latasin QniPaint-sovelluksen Google Playsta, mutta vastaavia sovelluksia on muitakin.





Kioto uusi vuosi

Kioto uusi vuosi

Luminen Kioto

"Kaikki" tuntuivat pari vuotta sitten lukevan Miia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin. Koetin kirjastosta varata kirjaa, mtta siihen oli satojen varausten jono. Sitten unohdin kirjan. Sain joululahjaksi Kankimäen aiemman kirjan Asioita jotka saavat sydämen lymään nopeammin. Kirjassa sekoittuvat tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen ja kirjailijan Sei Shōnagonin kirjoitukset, kirjailijan oma elämä ja nyky-Kioto. Kirja vei ajatukset kuuden vuoden takaisen Japanin-matkan Kioton-osuudelle. Olimme vuoden vaihteessa Japanin muinaisessa pääkaupungissa Kiotossa, juhlapyhinä miltei kaikki paikat olivat suljettuja, mutta temppeleillä pääsi kiertämään, kävimme tervehtimässä vapaana eläviä apinoita läheisellä vuodella ja lumisessa Kiotossa oli paljon juhla-asuisia japanilaisia lomailemassa (ja kuvaamassa toisiaan). Kirjaa lukiessa ja kuvia selaillessa matkakuume nosti taas päätään. Täytyy hoitaa matkakuumetta lukemalla jaa haaveilemalla, laitankin Naisia joita ajattelen öisin nyt kirjaston varaukseen.

Bud Helsinki


Keskiviikkona pohdin instassa hankkisinko viikonloppukukat jo keskiviikkona. En osta kukkia ihan viikottain, mutta näin sydäntalvella kuitenkin aina silloin tälöin "perjataipuska" tulee hankittua ilahduttamaan. Universumi ilmeisesti vastasi huutooni, sillä työpaikan ovesta käveli kulman takana Uudenmaankadulla oleavasta kukkakauppa Bud Helsingistä nuori nainen, joka toi Budin tervehdyksenä kimpun ja muistutti liikkeestä jos tarvitsemme kukkia töihin tai myöhemmin taas tilaisuuksiin. Laitoin kukat töihin ensin esille työpäiviä ilahduttamaan ja otin ne perjantaina kotiin.


Kappeli samppanja Feuillatte



Tällä viikolla nostimme lasit normaaliuden paluulle, rehellisyydelle ja hyville (tai itseasiassa ihan vain normaaleille) käytöstavoille. Toivottavasti retoriikka rauhoittuu ja yhtenäiset pyrkimykset saavat jatkuvaa jalansijaa.


Sämpylät



En ole useaan viikkoon leiponut, mutta tällä viikolla alkoi taas tehdä mieli lämmintä aamusämpylää. Uusi sämpyläresepti onkin pian tulossa.

Kuinka sinun viikkosi on sujunut? Oletko ostanut kukkia sydäntalven iloksi tai löytänyt jonkin hauskan tai hyödyllisen sovelluksen? Podetko matkakuumetta ja kuinka hoidat sitä nyt kun matkat ovat lähinnä vain haaveissa? 

Teettäisinkö geenitestin?

Kaupallinen yhteistyö Evogenom/sisältää affiliatelinkkejä


Oletko koskaan miettinyt kuinka geenit vaikuttavat siihen millaisia ominaisuuksia sinulla on? Ihminenhän on perimän ja ympäristövaikutuksen yhteistulos. Kuinka nukut, kuinka palaudut rasittavista suorituksista, jopa millainen persoonallisuutesi on.


Voiko näitä perinnöllisiä ominaisuuksia mitata? Evogenom tarjoaa erilaisia geenitestejä. Evogenom Oy on suomalainen bioteknologiayritys, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä ja hyvinvointia genetiikan avulla. Pääsin kokeilemaan Evogenomin laajinta geenitestiä; Sport-geenitesti on suunnattu erityisesti urheilijoille ja aktiiviliikkujille, se sisältää kaikki geenitestien osa-alueet sekä lisäksi urheilijaprofiilin. Testin avulla saan tietää jopa minkälainen harjoittelu olisi tehokkainta juuri minulle. Evogenom tarjoaa lukijoilleni alennuksen Sport-geenitestistä. Testi maksaa normaalisti 295€, alennuskoodilla nyt 190€, katso alennuskoodi postauksen lopusta.








Geenitestillä tutkitaan perinnöllisiä ominaisuuksia jotka ovat periytyneet omilta vanhemmilta ja kartoitetaan geneettisiä vahvuuksia sekä ominaisuuksia. 


Tulokset ovat analysoituja geenejä omasta näytteestä, eikä niissä oteta huomioon elämäntapojen vaikutusta, ympäristötekijöitä tai liikunnan harjoittelutaustaa eikä myöskään mahdollisia sairauksia. Analyysi perustuu olettamukseen, että testattava on perusterve eikä testattavalla ole mitään lääketieteellistä seikkaa, joka tulisi ottaa huomioon esim. todennäköisyyksiä laskettaessa


Noin 20-50 % tiettyyn ominaisuuteen liittyvistä seikoista voi perustua genotyyppiin eli perimän muuttumattomaan koodiin. Ihminen on siis perimän ja ympäristövaikutuksen yhteistulos. Geenitestaus määritteleekin enemmän mahdollisuuksia kuin tämänhetkistä tilaa. Liikunta- ja urheilusuoritukseen vaikuttavat perinnöllisten ominaisuuksien lisäksi aina harjoittelutausta. Esimerkiksi säännöllinen voimaharjoittelu lisää lihasmassaa ja -voimaa, vaikka geneettiset taipumukset olisivatkin suurimmaksi osaksi kestävyysliikuntaa suosivia ominaisuuksia. Lisäksi vallitsevat olosuhteet, kuten lämpötila, ikä, suoritustekniikka, motorinen taito, ruokavalio, koettu stressi, unen määrä ja laatu sekä vireystila vaikuttavat ilmenevään suorituskykyyn. 


Sport-geenitestin testattavia osa-alueita ovat

Uni ja lepo

Nautintoaineet

Painonhallinta

Ravinto

Vitamiinit

Hivenaineet ja mineraalit

Terveys ja oma keho

Allergiat

”Fun facts”

Persoonallisuus

Lääkevasteet


Lisäksi

Valmennus- ja harjoitteluominaisuudet

Raakadata (raakadatatiedoilla voi teettää datasta uusia lääketieteellisiä riskikartoituksia tai tutkimuksia ilman, että DNA:sta tarvitaan uutta näytettä).

Sport-geenitestin perusteella luvataan kertoa mm. millainen harjoittelu minulle voisi sopia parhaiten; mm. olisinko geneettisesti enemmän kestävyysurheilija vai nopeusvoimaa vaativien lajien harrastaja, voisinko syyttää koronakiloja geenien puolesta hitaata ianeenvaihdunnasta, millainen ruokavalio minulle voisi sopia painonhallintaan ja ovatko CRP-tulehdustasoni geneettisesti korkeammat kuin keskivertoihmisellä, joka voisi altistaa minut herkemmin tulehduksille. Erilaisten painonhallintaan sekä liikuntaan liittyvien tulosten lisäksi minua kiinnostaa mm. mitä testin perusteella voidaan kertoa persoonallisuudestani; testin luvataan avaavan olenko geneettisesi introvertti, millaiset stressiä säätelevät dopamiinitasot minulla on ja olenko geneettisesti addiktoituvaa tyyppiä.

Minua kiinnostaa myös geneettinen kipukynnys, sillä usea lääkäri on todennut minulla olevan kipukynnyksen melko korkealla. 

Testin luvataan kertovan myös onko geenieni perusteella unen tarpeeni tavanomaista suurempaa vai vähäisempää ja rauhallisempaa tai rauhattomampaa kuin keskivertoarvot.








Testausvälineet tulevat postilla kotiin. Testi tehdään syljestä, paketissa on näyteputkilo, suppilo syljen keräystä varten sekä ohjeet. Näyteputkilo lähetetään postituskuoressa analysoitavaksi. Postimaksu on maksettu. Raportti tulee 4-8 viikon kuluttua.








Pakkauksessa ei ole mukana henkilötietoja, vaan näyte tunnistetaan koeputkessa olevan yksilöintikoodin avulla. Dataa käsitellään omilla palvelimilla irti verkosta. Genomidata on anonymisoitu, joten sitä ei voi yhdistää tiettyyn henkilöön. 

Ja nyt se alennuskoodi; Sport-geenitesti sisältää siis kaikki Evogenomin geenitestien osa-alueet sekä lisäksi urheilijaprofiilin. Testin avulla saat tietää jopa minkälainen harjoittelu olisi tehokkainta juuri sinulle. Evogenom tarjoaa lukijoilleni tuntuvan alennuksen Sport geenitestistä koodilla LUMOSPORT. Testi maksaa normaalisti 295€, alennuskoodilla 190€.

Jännityksellä odottelen testituloksia; mitähän geenini kertovat minusta, tunnenko testitulosten selvittävän monia ominaisuuksiani ja kuinka voisin hyödyntää testituloksia elämänlaadun ja terveyden edistämiseksi.