Viinin salat / The secrets of wine

 



 
Kaikillahan alkaa olla tavaraa yllin kyllin ja usein on vaikea löytää tavaralahjaa, joka olisi saajan mieleen tai ylipäätään mahtuisi hänen kotiinsa! Itsekin olen yleensä innoissani, jos saan jokin aineettoman lahjan, kaltaiselleni "foodielle" osuva olisi vaikkapa illallinen tai mieluisan ruoka/juomakurssi
 
Olinkin innoissani päästessäni Elämyslahojen kautta kokeilemaan yhden illan viinikurssia. Elämyslahjojen kautta on helppo hankkia juuri tällaisia elämyksellisiä, aineettomia lahjoja.

Kurssi järjestettiin osoitteessa Eteläespa 20 (Brondan ja Alkon välissä) ja olin jo kerran aiemmin ohi kulkiessani hämmästellyt missä kurssi oikein olisi, kun mitään viiniin viittaavaa ei löytynyt nimikyltistä. Olin kuitenkin ottanut järjestäjän puhelinnumeron ylös varmuuden vuoksi. Marssin paikalle vähän ennen kuutta. Rakennuksen ovella seisoskeli mies, jolta kysäisin olisiko hän mahdollisesti kurssin vetäjä ja olihan hän. Muitakin osallistujia tuli samaan aikaan paikalle ja meidät ohjattiin kellarikerrokseen. Rakennuksen kellarista löytyi viinikerho keräilijöiden kellareineen, viinikaappeineen, keittiöineen ja oleskelutiloineen.
 
Meitä oli viitisentoista, kaikki olivat toki juoneet viiniä aiemminkin ja osa tuntui olevan jopa valveutuneita viiniharrastajia. Silti asiantuntevan vetäjän pitämä kurssi tuntui antavan kaikille osanottajille uutta tietoa.

Kävimme läpi mm. viinien viljelyolosuhteita, rypäleiden ja viinin käsittelyä sekä hinnanmuodostusta (Kannattaa satsata yli 15€ viineihin, niissä alkaa olla hinta/laatusuhde todella kohdallaan, halvemmissahan itse viinin hinta on todella vähäinen. Edullisemmissa viineissä pullollisen hinnasta suurin osa koostuu veroista, katteista, pakkauksista jne. Kalliimmissa varsinaisen juoman osuus hinnasta on suurempi ja tämä korreloi laatuun. Toisaalta suurimmilla valmistajilla markkinointikulujen osuus hinnasta voi olla suurempi kuin pienillä valmistajilla.)

Sitten päästiin itse asiaan eli viinin arviointiin; ulkonäköön ja väriin, tuoksuun, makuun ja kokonaisvaikutelmaan. Opettelimme hieman arviointitermejä (viiniä voi aina kuvailla hedelmäiseksi, jollei muita adjektiiveja tule mieleen!) Maistelimme viinejä sitruunan (hapokkuutta) sekä sipsien (suolaisuutta) kanssa ja pohdimme kuinka nämä maut vaikuttavat viinin makuun. Olosuhteillakin on vaikutuksensa, moni muistelee vaikkapa kuinka ihanaa jokin viini oli stressivapaalla lomalla kauniissa paikassa tärkeän ihmisen kanssa. Kotona maisteltuna sama viini voi olla suorastaan pettymys.

Kurssi sen sijaan ei ollut pettymys. Parituntinen meni hujauksessa ja opin taas monia uusia asioita viinistä, sen tuntemisessahan ei voi koskaan olla täysin oppinut!

 
Maistelemistamme viineistä suosikikseni ja nimenomaan ruokaviininä nousi yllättäen makea, erittäin hapokas, kypsän sitruksinen, aprikoosinen, kevyen petrolinen, yrttinen, mineraalinen, rodukas Dr. Hermann Erdener Treppchen Riesling Kabinett 2011 (no okei, kopsasin kaikki määritelmät Alkon sivuilta, itse olisin kuvannut hedelmäiseksi, sitruunaiseksi ja makeaksi). Täysmakeat eivät yleensä ole olleet ihan lemppareitani ruokaviineiksi. Tätäkään emme maistaneet minkään ruoan kanssa, mutta kun tätä suositeltiin raakamakkaroiden kanssa, olin myyty. Totta tosiaan, viinihän sopisi aivan erinomaisesti tekemiemme mausteisten makkaroiden kaveriksi!

Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjojen kanssa.

Is it difficult to think what to buy for present. Everyone seems to have everything! I am fond of immaterial gifts and was delighted when Finnish Elämyslahjat invited me to test a wine course. Elämyslahjat has also many other immaterial gifts that are easy to purchase, give & use.

Course was very informative for novises and also for people who knew already more about wines. I even found a new favorite wine.


2 kommenttia :

  1. Hyvältä kuulostaa tuo Riesling! Testiin!

    VastaaPoista
  2. Minulla olisi pullo varamaan jäänyt hyllyyn Alkossa, etiketti ei ole mitenkään erikoisen houkutteleva eikä makeaa Rieslingiä olisi tullut mieleen ihan ensimmäiseksi yhdistää raakamakkaroihin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.