Viisi viikon varrelta

* PR-näyte **Kutsu blogin kautta

Viikkoon on mahtunut juhlaa ja toki arkeakin. Kun "kaikki muut" tuntuivat livahtavan itsenäisyyspäivää edeltävänä keskiviikkona aikaisin kotiin, minä väänsin yhtä isohkoa diiliä töissä iltaseitsemään. Mutta sain kuin sainkin homman loppujen lopuksi maaliin ja itsenäisyyspäivänä saatoin hyvillä mielin siemailla samppanjaa villasukat jalassa kotisohvalla -Linnan juhlia katsoen, totta kai!




Koetan välttää aina hävikkiä keittiössä. Nyt keittiössä oli ruskea banaani ja tahinipurkin pohjalla ruokalusikallinen tahinia. Pyöräytin niistä vesitilkan kanssa tahnan jota tarjosin aamiaiseksi jugurtin ja kvinoa-hamppugranolan kanssa.




Moni pohtii tässä vaiheessa mitä kaikkea joulupöydässä tarjotaan tänä vuonna. Yksi haluaa sitä, toinen tätä... Viikon jouluruokavinkki on yksinkertainen. Joulumakkarat ja lihapullat voi helposti yhdistää. Pyöräytin omena-granaattiomenasalaattiin lihapullat näppärästi Kaartilan Mallaspossun* joulumakkarasta ja paistoin ne uunissa.



Viikon kohokohta olivat eiliset espanjalaiset juhlat ystäväjoukon kanssa. Kuten pariin otteeseenkin syksyn aikana kerroin blogissa, Siippa oli yhdeksän viikkoa töissä Espanjassa syksyllä. Hän ei käynyt välillä kotona kertaakaan, marraskuun alussa vietimme yhdessä pitkän viikonlopun Malagassa.

Meillä oli suunnitelmissa espanjalainen ilta ystäville Siipan palattua kotiin, joten Malagan-matkalta toin vapaasti laiduntaneen iberiansian nelikiloisen Iberico- eli Pata negra-kinkun matkalaukussa, 1½ kg erilaisia oliiveja ja saman verran juustoja ja pari makkaraakin. Nelikiloinen oli pienin kinkku jonka löysimme, sen sain nippa nappa sorkkineen poikittain laukkuun. Suurin osa myynnissä olleista kinkuista oli kahdeksankiloisia, parhain näkemistämme kinkkutarjous oli 8 kg Serrano-kinkku ja kuusi pulloa Vina Albalin punaviiniä yhteishintaan 69€.

Vieraita oli viitisentoista, tarjolla oli tietysti kinkkua, kinkun leikkaamiseen Siippa nikkaroi isänsä kanssa telineen. Kinkun, juustojen, makkaroiden ja oliivien lisäksi tein Maaritin ohjeella pan con tomatea, patatas bravas-perunoita aiolin ja salsa bravan kanssa sekä tomaattisalaattia, johon laitettiin uunissa öljytilkan, rosmariinin ja valkosipulin kanssa paahdettuja sekä tuoreita tomaatteja sekaisin. Jälkiruoaksi tein vielä sitruuna-oliiviöljykakkua. Pöydän äärellä viihtyivät niin seka- kuin kasvissyöjätkin.

Hävikkiä torjutaan näiden juhlienkin jälkeen, tänään syödään ylijääneitä ruokia. Eilisaamuna heitin raastetuista tomaateista ylijääneet tomaatin kuoret marjatuorepuuron joukkoon soseutettavaksi (hyvältä maistui!) ja paahdetuista tomaateista irronneen nesteen käytän keittopohjaan tulevalla viikolla. Kunhan kinkusta on kalvettu viimeiset lihat, keittelen luistakin vielä toisenkin maukkaan keittopohjan.


kosmetiikka, turvenaamio


Lumene lähetti jo pari viikkoa sitten joulutervehdyksenä Nordic Rituals Harmonia* -lahjapakkauksen. , nyt olen tuotteita ehtinyt testaamaankin. Lahjapakkauksessa on pakurikääpää sisältävä, syväpuhdistava turvenaamio, joka puhdistaa tukkeutuneita ihohuokosia ja palauttaa iholle sen luonnollisen tasapainon sekä ravitsevan, pitkäkestoisesti kosteuttavan kosteusvoiteen. Etenkin turvenaamio on mieleeni, se puhdistaa ihoa, mutta ei tunnu kuivattavan.




Vaikka ehdin viime viikonlopun kolmen risteilijän joulupöytien läpikäymisen jälkeen todeta, ettei yhtään kalapöytää ennen jouluaattoa, olin jo tiistaina hankolaisen På Krokenin rantauduttua Helsinkiin ravintolan avajaisjuhlissa** nostamassa lautaselleni kalaherkkuja. Mutta seuraava kalapöytä vastaa aattona!

Joko olet syönyt jouluruokia entä onko sinulla hyviä hävikintorjuntavinkkejä?


8 kommenttia :

  1. Voi että harmittaa, kun ei pystynyt tuomaan possua kotiin. Meillä oli grammalleen punnittu ja mietitty laukkujen sisältö. Kuulin muuten, että Iberico-kinkkupossut syövät vain tammenterhoja ja possut tunnistaa mustista sorkista...nippelitietoa, toivottavasti pitää paikkansa...
    Loistava menu jälleen kerran juhlissanne, vesi herahti kielelle sitä lukiessa. Hävikkiruoanlaitto on tärkeä juttu ja itselläni on sellainen tapa, että katson aina kaappiin, mikä on menossa vanhaksi tai muuta, ja kokkaan sen mukaan ruokaa. Tein perjantaina kreikkalaisia uunijuureksia lisukkeeksi ja niitä jäi vähän kaikkia jäljelle, siis tuoreita. Ostin poronkäristyspussin ja teen niistä poro-juureskeittoa parin päivän annoksen. Eräänlaista hävikkiruokaa sekin on.
    Harmi etten päässyt På Krokeniin, olisi ollut kiva nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli vielä creditistä! <3

      Poista
    2. Musta sorkka oli meidän possullamme, niitä kai kutsutaan myös mustajaloiksi. Ensin ajattelin matkata käsimatkatavaralla, mutta mies pyysi, että vien jo jotain hänen tavaroitaan. Laukkuni olikin sitten täynnä juustoa, oliiveja, makkaraa, miehen tavaroita ja tuo kinkkukin vielä!

      Olisi olltui kiva nähdä, mutta eiköhän joku sopiva tilaisuus taas tule.

      Poista
  2. Espanjalainen teema kuulostaa niin hyvältä ruokakekkereissä! Pan con tomate ja patatas bravas, niin yksinkertaista ja hyvää. Nyt tuleekin viikko, jolloin ei ole missään tarjolla jouluruokia, ehkä hyvä niin, jaksaa sitten nautiskella jouluna : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sellainen tunne, etten halua jouluruokaa ennen aattoa. Laivalla ei mennä buffaan ja työpaikan jouluillallisellakin on toivottavasti tarjolla jotain muuta kuin jouluruokaa.

      Poista
  3. Meillä harvoin onneksi mitään pitää heittää roskiin, ollaan kai vihdoinkin opittu tekemään oikea määrä ruokaa :) Josku olen spagettia ja jauhelihakastiketta vähän jatkanut laittamalla vuokaan ja vähän kermaa ja juustoraastetta. Hyvin upposi ja saatiin ruoka syötyä pois.
    En ole vielä muuten yhtään jouluruokaa syönyt :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jää harvoin tehtyä ruokaa yli, mutta ajoittain raaka-aineita täytyy välillä yhdistellä luovasti. Pata Negran luistakin keitin lientä, josta tehtiin kahta erilaista keittoa.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.