Viisi viikon varrelta

Huomenta ja ihanaa keväistä sunnuntaita. Nyt ollaan maalla ja nautitaan rauhallisesta päivästä.


ruoka, ruokakuva

Design_sundman_laakso, korut, makers_watch_tokyo

Valon määrän lisääntyessä olen taas innostunut kuvaamisesta ja sommittelulla leikkimisestä, talven pimeimpinä päivinä inspis oli melkoisen kateissa.



The Fall, ohjelmasuositukset


Telkkaria tulee nykyään katsottua hyvin vähän, uutisia lähinnä. Muuten käytän suoratoistopalveluita. Maksullisista katsomme vain Netflixiä, vaikka HBOlta voisi ottaa ainakin ilmaisen aloituskuukauden ihan vaikka Handmaid's talen uusimman kauden näkemiseksi. Säästäväisenä en kuitenkaan näe syytä ottaa yhtä aikaa useampaa maksullista palvelua, kun Netflix ja ilmaiset palvelutkaan eivät ole joka päivä käytössä.

Tässä muutama viime aikojen suosikkini suoratoistoista; ihmissuhteita ja synkkiä rikoksia. Netflixiltä odotan The Crownin uutta kautta, muta se taitaa olla tulossa vasta loppuvuodesta.

NETFLIX

The Fall

Rikostarkastaja Stella Gibson (Gillian Anderson) jahtaa Belfastissa sarjamurhaavaa perheenisää ja suruterapeuttia. Sarja etenee hitaasti tähän mennessä olen katsonut toista kautta, mutta sarjassa on (ainakin) kolme kautta, joten sarjamurhaaja taitaa livahtaa Gibsonilta karkuun vielä tällä kaudella.

AREENA

Luther

Synkässä poliisisarjassa lontoolainen työlleen omistautunut ja pakkomielteinen rikoskomisario John Luther (Idris Elba) työskentelee vakavien rikosten yksikössä, mutta sekaantuu itsekin rikoksiin. Luther on melkoisen väkivaltainen ja synkkä sarja, mutta silti sarja on jaksanut vedota kausi toisensa jälkeen.

MTV

Younger


Ihanaa hömppää; draamakomediasarja vastaeronneesta 40-vuotiaasta Lizasta, joka tekeytyy 26-vuotiaaksi saadakseen unelmiensa työpaikan. Kevyttä ja hauskaa, tosin aikaa myöten vähän itseään toistavaa kun sarjasta on jo 5. kausi tekeillä. Maikkarilla on nähtävissä 2. ja 3. kausi.

RUUTU

This is us

Tämä Amerikassa hyvin suosittu draamasarja ei meillä jostain syystä ole saanut suosiota ei paljoa  julkisuuttakaan. Usealla aikatasolla liikkuvassa sarjassa seurataan perheen tarinaa läpi vuosikymmenten; tarinassa on mm. menetyksiä, itsetunto-ongelmia, urakipuilua, perhesuhteiden mutkikkuutta ja tietysti rakkaustarinoiden kiemuroita.




hiusväri, kampaaja

hiusväri, kampaaja



Pari viikkoa sitten ystävä kyseli Facebookissa kampaajasuosituksia, sattumoisin minä ja toinenkin ystävä suosittelimme Studio Pään Eddietä Töölöstä. Torstaina kävin taas päivittämässä leikkauksen ja värin. Juurten oma väri vetää jonkinlaiseen punertavaan maantiehen nykyisin ja hiusten sävyä saa ahkerasti taittaa sinisellä shampoolla jotta se ei ala lisäksi taittaa messinkisen keltaiseen mutta ainakin jonkin hiuksissa on nyt tuhkan sävyjä.



keramiikka



Pariisista toin lähinnä ruokatuliaisia, lisäksi tanskalaisen Söstrene Greenin liikkeestä hankin kaksi kaunista pientä kuppia. Tanskasta maailmalle levinneen ketjun liikkeessä on usein kaunista keramiikkaa muutamalla eurolla. Astioita en tosin todellakaan tarvitsisi lisää ja monesta mukista, lautasesta ja vuoasta pitäisi päästä eroon. Silti näiden rouheus tuntui suorastaan vastustamattomalta.




kevät, verso, hyasintti


Juu, ja kuulkaas... kyllä se talven selkä on taittunut. Talon kupeella lumi on paennut ja paljastanut valoa kohden kurottelevat versot, nämä kuvasin jo viikko sitten. Yleensä viereisen, vielä lumen alla olevan kukkapenkin lumikellot versovat ensimmäisenä, mutta lumen alta paljastuneessa toisessa kukkapenkissä taitaa olla narsisseja, helmihyasintteja ja krookuksia ensimmäisen tuloillaan. (Taka)talvi voi tulla vielä monta kertaa pyryineen, mutta kyllä me vääjäämättä kevättä kohden kuljemme.

Mitä sarjoja sinä seuraat ja oletko nähnyt jo kevään merkkejä?

14 kommenttia :

  1. This is us on munkin suosikki ja Netflixin Dirty John oli mielestäni koukuttava.
    Lutherista en jostain syystä innostunut ensimmäisen jakson katsomisen jälkeen.

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dirty Johnia mekin olemme katsoneet pari jaksoa. Satjahan perustuu topsitarinaan, ihmeellisesti John sai mellastaa ja koukuttaa naisia.

      Poista
  2. Valon määrän lisääntyminen on ihanaa😍 Sekä aamulla että illalla on valoa ja se lisääntyy hurjaa vauhtia! Ihana kevät tulee. Versoja on puskenut jo maasta mutta vielä tulee kyllä kylmääkin ja myös lunta "kun kevät leikkien tulevi"

    Kuppia ihanin jo Instassa, suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalsikuu on tilastollisesti lumisin kuukausi ja varmasti saamme vielä lunta lisää. Silti ilmassa on jo lupaus keväästä.

      Poista
  3. Ihana sävy sinulla on nyt hiuksissasi! Katselin pitkästä aikaa Netflixistä sarjaa, valitsin sarjan YOU. Todella kieroutunut, vähän ahdistavakin sarja, mutta koska tykkään kaikesta oudosta, tykkäsin tästäkin :) Hercule Poirot sarjan jaksot olen myös katsonut Yle Areenasta.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You jäi minulla kesken, täytyykin katsoa loputkin jaksot.

      Poista
  4. Viimeksi keskusteltiin kotona näistä maksullisista kanavista siinä yhteydessä kun todettiin jällleen kerran että telkkarista ei tule mitään kiinnostavaa katsottavaa. Mies totesi ykstuumaan, että mitä jos aloitettaisiin edes katsomalla Areenan tarjonta. Onhan se totta, ja kuten sinäkin, olemme aika taloudellisia ja mietimme, miksi maksaa jostain mitä ei välttämättä tule katsottua.
    Kauniita kuvia olet taas loihtinut! Valo on ihmeellinen asia miten se innostaa kaikenlaiseen tekemiseen.
    Kommentoinkin jo hiuksiasi - erittäin kaunis, uudenlainen väri ja kiva leikkaus!

    Valoisaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Areenassa onkin usein hyviä sarjoja, etenkin brittiläisiä. Netflix-tunnukset jaamme appivanhempien kanssa. He katsovat päivällä me illalla. Muuten Netflixkin olisi varmaan mennyt jossain vaiheessa tauolle.

      Poista
  5. Tuli kauniit hiukset. <3

    The Fall oli kyllä jäätävän hyvä sarja, karmea, mutta loistava. Jälkiä jättämättä oli kyllä toinen vastaava, joka teki vaikutuksen.

    Mikä tuo ensimmäisen kuvan musta purkki on, se on hieno.

    Ihanaa uutta viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustassa purkissa on paprikajauhetta, ostin Espanjasta. Et ole ainoa, joka viehättyy kauniista peltipurkeista ;-)

      The Fall loppui jotenkin töksähtäen, mutta pidin siitä silti.

      Poista
  6. On todella kaunis sävy, itsekin taistelen sen keltaisuuden ja punapigmenttisyyden kanssa...
    Me ei vielä olla ehditty Netflixin koukkuun, katsotaan aina joka ilta joku sarja areenasta tai nauhoitettu TV:stä. Nyt katsonnassa Syntinen ja Outlander, kummatkin löytyvät areenasta -todella koukuttavia! Sivusilmällä saatan seurata sisustusohjelmia esim. sitä keskiviikon Kotoisaa ja kyllä mä tykkään Maria Veitolan Yökylässä -ohjelmastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustusohjelmia en ole katsonut aikoihin, aikoinaan pidin kanadalaisen Sarah Richardsonin sisustussarjasta ja katsoin kaikki jaksot.

      Areenasta olemme katsoneet etenkin laadukkaita brittisarjoja.

      Poista
  7. Hienot hiukset! Olen menossa huomenna kampaajalle ja en jaksaiai odottaa. Odotan myös sitä The crown sarjan jatkoa innolla.Luther oli ensin hyvä, mutta nyt koin sen jo sairaan väkivaltaiseksi ja se jäi ekaan jaksoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crownia odota miäkin. Luulin jatko aseuraavan jo nty keväällä, mutta taitaa mennäkin loppuvuoteen. Saa nähdä millaisia uudet näyttelijtä ovat, seuraavassa kaudessahan on siirrytty ajassa eteenpäin ja uudet, vähän vanhemmat näyttelijät esittävät päähenkilöitä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.