Gyozat eli japanilaiset possunyytit

Katselin kahden vuoden takaisen Japanin-matkamme kuvia. Kichijojon kaupunginosassa söimme Ichien Honten -ramenkuppilassa herkullisia possugyozoja.

Kichijojin alueelle olimme alunperin menossa ostamaan minulle Maker's Watch Knot -kelloa jonka hankkimista varten olin saanut ystäviltä jenejä synttärinä. Halusin jonkun muiston matkasta ja saman vuoden tasavuosisynttäristä. Etsiessäni tietoa alueesta huomasin, että siellä voisi olla muutenkin mukava viettää iltapäivä. Tokion halutuimpana asuinalueena pidetty Kichijoji on vartin junamatkan päästä Shinjukun asemalta. 


japanilainen_ruoka


Kelloliikkeestä tullessamme lounastimme Ichien Honten -ramenkuppilassa Nakamachi-ostoskadulla. Pienessä kymmenen paikan ravintolassa on ramenin lisäksi tarjolla on gyoza -taikinanyyttejä, joita söimmekin lounaaksi. Gyozia oli kahta kokoa ja kieliongelmien takia päädyimme tilaamaan annoksen sekä jätti- että pienempiä gyozoita, molemmat samalla possutäytteellä. Hyviä olivat, joten ei harmittanut, että niitä tuli vähän enemmänkin. 



kichijoji_restaurant, gyoza

Ichien Hontenin puinen, pelkistetty interiööri viehätti, pieni ravintola oli aivan täynnä kun saavuimme, mutta hetken päästä muut ruokailijat olivat ryystäneet rameninsa ja pistelleet gyozansa ja jäimme yksin syömään tiskille heidän lähitessään lounaalta takaisin töihin.


japanilainen_ruoka


Pari viikkoa  sitten päätin toteuttaa gyoza-kokkailun, Kotona pakkasessa oli tähän tarkoitukseen wonton-kuoria, jotka olin aiemmin ostanut yhdestä kallion aasialaisista liikkeistä. Wonton-kuoria voi tehdä itsekin, mutta työpäivän iltana tämä vaihe oli näppärämpi ohittaa valmiita kuoria käyttämällä.


japanilainen_ruoka

japanilainen_ruoka
Vaikka kaapit ovat täynnä astioita ja aiemmalta Japanin-matkaltakin olin tuonut joitain astioita kotiin, ostin muutaman pienen lautasen kahden vuoden takaisella reissullakin.


japanilainen_ruoka
Gyozat valmistuivat näppärästi. Täyte valmistui nopeasti,  kuoret irtosivat helposti toisistaan ja kun maltoin käyttää tarpeeksi vähän täytettä, alkoi kuorien täyttäminen sujua vauhdilla.


japanilainen_ruoka

Täytteeseen voi possun sijaan käyttää myös broilerijauhelihaa tai tehdä vegeversion, porkkanan ja sienet käyvät hyvin täytteeksi lihan sijaan.



japanilainen_ruoka

Gyozat eli japanilaiset possunyytit


1 l hienonnettua varhaiskaalia
1/2 tl suolaa
400 g porsaan jauhelihaa
1/2 tl tuoretta inkivääriraastetta
 2 valkosipulinkynttä
1 varsisipuli
2 tl misotahnaa
1 tl seesamiöljyä
½ tl chilirouhetta
½  tl sokeria

40 gyoza tai wonton -kuorta

Paistamiseen

1 rkl seesamiöljyä

Hauduttamiseen

5 dl kanalientä


Silppua varhaiskaali kulhoon, lisää jauheliha, inkivääriraaste, valkosipuli- ja varsisipulisilput, miso, seesamiöljy, chilirouhe ja sokeri. Sekoita ja kaavi seos tiiviiksi palloksi.

Ota yksi taikinakuori kerrallaan ja lisää keskelle teelusikallinen täytettä. Sivele taikinakuoren toisen puoliskon sisäreunan pinta vedellä ja taita toinen puolisko täytteen yli reunoista yhteen puoliympyräksi. Painele kuoren reunat ensin keskeltä yhteen ja etene painellen keskikohdasta ulospäin.

Toista loppujen kuorten kanssa. Lämmitä keskilämmöllä kookkaan kannellisen pannun pohjalla noin ruokalusikallinen seesamiöljyä. Paista nyyttejä öljyssä molemmin puolin minuutin ajan, kunnes gyoza-nyytti on kauniin ruskea.

Lisää pannulle 5 dl kanalientä. Peitä pannu kannella ja anna gyozojen kypsyä kannen alla pari minuuttia. Ota kansi pois, käännä levy kuumemmalle ja jatka kypsentämistä, kunnes kaikki neste on haihtunut pannulta.

Nosta gyozat tarjolle. Voit pirskotella soijaa ja riisiviinietikkaa halutessasi gyozoille. Tarjoa tuoreen lehtikaalin kanssa.

Japanissa kaalia on usein sellaisenaan naposteltavana rennoissa izakaya-ravintoloissa. Jauhelihaseosta jäi ylikin, siitä paistoimme lihapullia, jotka syötiin seuraavana päivänä.

4 kommenttia :

  1. Nyt alkoi kyllä nämä kiinnostamaan broilerijauhelihasta tehtyinä. Herkullinen ohje!
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Broilerista ajattelin itsekin tehdä seuraavan satsin.

      Poista
  2. Nää on jotain niin hyvää. Koko ajan tekee hulluna mieli thaikkuruokaa, jota haettiinkin Porvoon Thai Street Foodista tällä viikolla, heh ahmin enkä edes muistanut kuvata. Pitäisiköhän tänään hakea uudelleen. :)

    Ihanaa viikonloppua Tuuli. <3

    VastaaPoista
  3. Jänniä nyyttejä ja näyttävät herkullisilta! Minun on tehnyt mieliä sushia jo pitkään
    joten pitäisköhän tänä viikonloppuna korjata tilanne... :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.